Käsin tekeminen on vastalääkettä kiirekulttuurille
Niin sanottu moderni elämä perustuu kiireeseen, nopeuteen, helppouteen ja halpuuteen. Painamme töissä pitkää päivää, jotta saamme rahaa, ja niinpä meillä ei ole koskaan tarpeeksi aikaa, ja sen takia ostamme valmisruokaa tai keksiessämme tarvitsevamme jotain uutta kurvaamme hakemaan sen Ikeasta. Ja koko ajan on kiire. Ei ihmekään, että niin monia ahdistaa.
Yksi parhaista keksimistäni keinoista päästä eroon tällaisesta jatkuvasta kiireestä (tai enemmänkin jatkuvan kiireen tunteesta) on ollut opetella tekemään asioita käsin. Siis se, että valmistaa itse konkreettisia esineitä. Villalangasta sukkia, savesta lautasia. Kuivakaapista löytyvistä aineksista sämpylöitä tai piirakan. Oikein ajan kanssa, uutta opetellen, ilman että piittaa tippaakaan siitä, miten tuottavaa tai tehokasta se on.
Itse tekemisen idea villitsi minut joitakin vuosia sitten. Ensin opettelin viljelemään vihanneksia. Sitten onnistuin YouTube-videoiden avulla neulomaan villasukat sekä puolitoista villapaitaa. Keramiikkakurssilla sain aikaiseksi muutaman kelvollisen kulhon ja lautasen. Lisäksi olen tehnyt kauramaitoa, keittänyt hilloa ja kehrännyt lankaa lampaanvillasta. Ja olen saanut kaikesta tästä ihan mielettömiä kiksejä.
Nykyiseen kerskakulutus- ja kertakäyttökulttuuriimme kuuluu kaiken valmiina ostaminen, koska se on nopeaa ja helppoa, ja koska olemme unohtaneet että muitakin vaihtoehtoja on. Joitakin vuosikymmeniä sitten meille alettiin uskotella, että kaikki on saatava kaupasta, eikä itse tehty ole mitään. Ja mehän uskoimme. Parissa sukupolvessa siirryimme ostamaan vitosen vaatteita halpaketjuista ja euron lautasia Ikeasta. Ja koska tavara on nyt halpaa, sitä ostetaan paljon, ja jotta sitä voi ostaa paljon, on tehtävä paljon töitä. Ja koko ajan on kiire.
Tällaisessa kulttuurissa käsin tekeminen tuntuu riemukkaasti pystyyn nostetulta keskisormelta.
Monet ajattelevat olevansa liian kiireisiä tehdäkseen asioita itse alusta loppuun, mutta minä ainakin olen todennut oman kiireeni olevan enemmäkseen opittua, päälleliimattua: se on syntynyt koska olen sisäistänyt ajatuksen siitä, että hyvällä ja tärkeällä ihmisellä pitää olla kiire. Oikeasti minun ei tarvitsisi olla läheskään niin kiireinen kuin olen. On ollut hienoa oivaltaa, että kun perkaan feikkikiirettä pois elämästäni, voin hyvin varata illan tai parin hillonkeittelylle.
Käsin tekeminen onkin sekä vastareaktio että vastalääkettä kiirekulttuurille. Se nimittäin vähentää myös ainaisen hoppuilun aiheuttamaa stressiä. On kertakaikkisen mahdotonta multitaskata, somettaa ja säntäillä ympäriinsä samalla kun keittää sitä hilloa tai pyörittää dreijaa, kutoo tai kitkee kasvimaata. Konkreettinen, aikaavievä käsin tekeminen pakottaa väkisinkin hidastamaan.
Kiirekulttuuriin kiinni kasvaneina me taidamme toisinaan tarvita tällaista pientä pakottamista. Ja se on ihan ok. Etenkin, jos sen sivutuotteena syntyy kotitekoista, kerta kerralta vähemmän kokkareista hilloa, melkein pyöreä lautanen tai villapaita, jonka hihat ovat eri mittaiset mutta joka on muuten ihan hyvä.
*