Koronaa ei tarvitse suorittaa

Viime viikkoina on tuntunut vaikealta ajatella, saati kirjoittaa, muusta kuin koronaviruksesta. Etätöissäkin viime viikkojen työtehtävät ovat pyörineet lähinnä viruksen ympärillä. Korona vaikuttaa meihin tietysti eri tavoin, sekä yksilöinä että koko yhteiskunnan tasolla. En itse onneksi kuulu heihin, joihin virus vaikuttaa taloudellisesti, mutta monen läheisen talouteen se tekee ison loven. Läheisiin kuuluu riskiryhmäläisiä, mutta omasta terveydestä tuskin tarvitsee olla huolissaan. Puhumattakaan siitä kurjuudesta, jonka joutuu töissä kohtaamaan päivittäin.

Tämä siis sanoakseni, ettei oma arkeni ole viruksesta muuttunut juurikaan. Tein ennenkin töitä etänä, joten voimaan astuneet rajoitukset ovat lähinnä harmillisia. En tule kärsimään tästä mitenkään. Toisin on monella muulla, tiedän.

Silti huomaan, että viruksen myötä arkeen on hiipinyt odottamaton riittämättömyyden tunne – ehkä juuri siksi, että on tietää olevansa onnekas, mutta tuntee silti olonsa ikäväksi. Henriikka Aamukahvilla-blogissa kirjoitti, miten koronakaranteenista helposti tulee meille, joille viruksen aiheuttamat terveys- tai talousongelmat eivät ole päällimmäisenä mielessä, taas yksi suoritettava asia lisää. Nyt olisi aikaa pestä ne ikkunat, maalata seinät, tyhjentää kaapit, opetella espanjaa, treenata puolimaratonille ja kokeilla ne kaikki reseptit, joihin ei ole jaksanut tarttua.

Sähköpostiin kilahtavissa ohjeissa kehotetaan urheilemaan päivittäin, meditoimaan, syömään hedelmiä, pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa ja virtuaalikahvitaukoja (joihin ei ole aikaa). Lehdissä vinkataan kotijumpasta, kirjoista, rentoutumisharjoituksista ja resepteistä.

APUA!

Keittiöpsykologina totean, että koronan aiheuttamaa ahdistusta ja epävarmuutta on helppo paeta jatkuvaan puuhasteluun, mutta rentoutumisen sijaan ikävien tunteiden jatkuva välttely johtaa lähinnä väsymykseen. Kun on tottunut siihen, että vapaa-aika pitää ansaita ja sekin pitää mielellään käyttää itsensä kehittämiseen, lisääntyvä vapaa-aikaa on vaikea vain ottaa. Ettäkö voisi ilman huonoa omatuntoa katsoa tuntikaupalla Love is Blindia?

Meilläkin on lattiat pesty, kaapit siivottu ja ullakko järjestelty. Käsipainot on kaivettu kaapista ja ompeluprojekti aloitettu. Huomasin, että jotain on tehtävä, kun kirjan lukemisestakin tuli suoritus (vielä 10 sivua, että saan päiväkiintiön täyteen – siis minkä kiintiön?).

Kaikilla meistä ei ole mahdollisuutta levätä. Moni esimerkiksi terveydenhuollossa työskentelevä (tai vaikka pääministeri!) kaipaisi nyt lepoa. Viruksen aiheuttama huoli toimeentulosta, lasten kotihoito tai läheisen sairastuminen voivat myös tehdä rentoutumisesta vaikeaa.

Mutta ne meistä, joilla aikaa nyt on, voivat ottaa tämän mahdollisuutena ottaa kerrankin iisisti. Yritän joka päivä muistuttaa itselleni, että kun työläppäri menee kiinni, minun ei ole pakko tehdä mitään. En heitä elämääni hukkaan, vaikka en opettelisikaan japania, harjoittelisi valokuvausta tai tekisi some-strategiaa. Tarjouduin naapuriavuksi, mutta sitäkään ei kukaan tunnu kaipaavan – voi siis ihan hyvällä omatunnolla retkottaa sohvalla.

Tämän totaalisen myllerryksen jälkeen kun mielummin toteaisi oppineensa lepäämään, kuin väsyttäneensä itsensä täyttämällä ahdistusta lieventämään keksittyjä odotuksia, joita ei oikeasti ole edes olemassa.

Mutta ehkä ne seinät voisi kuitenkin maalata.

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM