Kuinka ahtaasti voisit asua?
Mitä tekisimmekään ilman sängyn alla olevaa säilytystilaa… Silti vaatteita roikkuu esimerkiksi seinällä.
Kun muutimme 50-neliöisestä opiskelijakämpästämme ensimmäiseen omaan asuntoomme kaksi vuotta sitten, kohtasimme ensimmäistä kertaa säilytysongelman: imurille ei ollut paikkaa missään. Se ei mahtunut asunnon pieneen vaatekaappiin, eikä sängyn alle (koska siitäkin oli tehty säilytystilaa). Asunnossa ei ollut yhtäkään komeroa. Lopulta veimme imurin ullakkokomeroon, kuten niin monta muutakin tavaraa: talvitakit kesällä ja kesätakit talvella, retkeilyvarusteet, matkalaukut.
40 neliötä kahdelle ihmiselle on tuskin monellakaan mittapuulla ahdas, vaikka se onkin vähemmän kuin suomalaisilla keskimäärin. Asuntomme on ihana monella muulla tapaa: ylin kerros, läpi talon asunto, vehreät näkymät, kiva alue. Vaikka joskus ruokaa laittaessa pöytätila loppuu kesken ja törmäilemme toisiimme, en tosissani haluaisi muuttaa pois. Mutta entä jos meillä onkin joskus lapsia – mahtuisiko pieni perhe 40 neliön kaksioon?
Tilastollisesti ahdas asuminen on sitä, että asukkaita on enemmän kuin huoneita: kahdelle ihmiselle kaksi huonetta, kolmelle kolme, ja niin edelleen. Emme itse siis asu määritelmällisesti ahtaasti, vaikka säilytystilan löytäminen joskus onkin hankalaa. Sen sijaan suomalaisten asuminen näin keskimäärin on aika väljää: vain noin 35 prosenttia suomalaisista asuu edes kerrostalossa. Henkilöä kohden suomalaisilla on keskimäärin käytössään reilut 40 neliötä, joka on yli kaksi kertaa enemmän kuin 40 vuotta sitten.
Asuminen on täällä Pohjolassa yksi suuremmista päästöjen aiheuttajista. Siksi tiiviimpi asuminen on tervetullut ilmiö. Monella ei kuitenkaan ole varaa valita, vaan ahtaasti asuminen on taloudellinen pakko. Yhä useampi kuitenkin asuu ahtaasti omasta valinnastaan. Raisa Mattila kuvaa Imagen kiinnostavassa jutussa omaa lapsiperhe-elämäänsä pienessä kaksiossa. Opiskelijaluukusta ei enää edetäkään lineaarisesti pariskuntakaksion kautta omakotitaloon. Osittain tietysti myös siksi, ettei ainakaan Helsingin kantakaupungissa ole varaa suurempaan.
Kaikkialla on ärsyttäviä kasseja.
Pienissä kodeissa tuntuu usein asuvan konmarittajia, jotka ovat karsineet tavaransa minimiin. Vaikka olemmekin hankintojen suhteen harkitsevia, emme ole minimalisteja. Meillä on hyllymetreittäin kirjoja. On perintökulhoja ja turhaa, mutta ilahduttavaa tavaraa, kuten viinakärry. Silti tuntuisi älyttömältä vaihtaa isompaan asuntoon vain siksi, että meillä on liikaa tavaraa. Olemme vaivihkaa alkaneet käydä kaappeja läpi. On tärkeämpää asua pyöräilymatkan (eli alle 10 kilometrin) päässä keskustasta, kuin asua väljästi.
Vanhat paperikassit ja joululahjapaperit pitää tietysti säästää hyötykäyttöön, vaikka kierrätykselle ei ole tilaa. Ei sisustuslehtikamaa.
Minkälaisia ratkaisuja me sitten olemme löytäneet säilytysongelmaan? Siivoustavarat ja osa vaatteista (kauden mukaan) ovat löytäneet paikkansa ullakolta. Sängyn alla on säilytyslaatikot, joissa on esimerkiksi vaatteita ja urheilukamoja. Lakanat, remonttitavarat ja sekalainen sälä löysi paikkansa olohuoneen lipastosta. Lisäksi ympäri kämppää on erilaisia korikasseja, joissa on johtoja, latureita, huiveja, hanskoja ja muuta pientavaraa. Kierrätyspaperit,
–pahvit ja –pullot eivät mahdu kaappiin, joten ne kerätään kasseihin keittiökomeron nurkkaan. Silti osa asuntomme kaapeista on yhä puolityhjiä.
Kun säilytystilaa ei ole, tulee hankittua vähemmän tavaraa, siivottua useammin ja laitettua käyttämättä jääneet tavarat nopeammin kierrätykseen. Epäjärjestys hyppää heti silmille, kun eteisestä ei pääse ulos.
Ihailen tyyppejä, jotka Raisan tapaan asuvat kaksin yksiössä tai kolmisin kaksiossa – mitä kohtuullisuutta! Jos tästä asunnosta joskus muutamme pois, tuskin haemme paljon isompaa asuntoa. Silti huomaan suhtautuvani vähän arasti ajatukseen huoneen jakamisesta vaikka lasten kanssa, tai muuttamisesta pariskuntana yksiöön. Joskus huomaan haaveilevani isosta ruokapöydästä tai vaatehuoneesta, jossa imurillekin olisi tilaa. Silti asumisessakin usein pätee sama sääntö kuin kaikessa muussakin: vähemmälläkin pärjää.
Miten ahtaasti sinä olisit valmis asumaan?
*