Lähimatkailua: Koli

Tammikuun teemana blogissa on tulevaisuus. Miltä näyttää tulevaisuuden ruoka ja matkailu? Pelastuisiko maailma neljän päivän työviikolla? Entä minkälaisista materiaaleista tehdään tulevaisuuden vaatteet? 

 

Lähimatkailu ja luonnossa liikkuminen ovat olleet suosittuja Suomessa jo pitkään, mutta ennustan, että lentomatkailuun liittyvä huono omatunto päästöistä sekä arjen kiire lisäävät niiden suosiota entisestään lähitulevaisuudessa. Se näkyy esimerkiksi Suomen kansallispuistojen suosion valtavana kasvuna: vuonna 2017 vierailuja tehtiin yli kolme miljoonaa, joka on yli miljoona kävijää enemmän kuin kymmenisen vuotta sitten. Ihan mahtavaa, että luonto kiinnostaa!

P7131291.jpg

Toimistoon arkisin suljettuna kaupunkilaisena alan tasaisin väliajoin kaivata luontoon tuulettumaan. Silloin yksi parhaista lähimatkailupaikoista on suunnata yhteen Suomen neljästäkymmenestä kansallispuistosta.

Kansallispuistot ovat suuria luonnonsuojelualueita, joiden tarkoituksena on turvata luonnon monimuotoisuus ja tarjota virkistäytymismahdollisuuksia meille kaupunkilaisille. Luonnossa voi toki liikkua muutenkin, mutta kansallispuistoissa plussaa ovat esimerkiksi yöpymismahdollisuudet, vessat, tulentekopaikat, sekä erilaiset nippelitiedon ystäville sopivat tietoiskut ties mistä biotoopeista ja lintulajeista reittien varrella.

Template 1.png

Lähimatkailua-sarjassa aion esitellä myös kotimaan kansallispuistoja tarkoituksenani innostaa muitakin retkeilyn pariin – heitäkin, joille teltassa nukkuminen on vierasta ja reisitaskuhousut kauhistus. Olen vanha partiolainen, mutta täsmävinkit eräilyyn ja makuupussin valintaan kannattaa etsiä jostakin aiheeseen perehtyneestä blogista. Retkeilyjutut löytää jatkossa #retkeily-tunnisteella sivupalkista!

Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa kuin Suomen tunnetuin kansallismaisema, Pohjois-Karjalassa sijaitseva Kolin kansallispuisto. Koli on juuri se paikka, josta on maalattu ne lukuisat käkkärämäntytaulut, joita löytyy joka toisesta suomalaisesta museosta.

Template 1.png

Kolin tunnetuimmalta näköalapaikalta Ukko-Kolilta (mikä nimi!) pääsee nauttimaan maisemista, jotka vaikuttivat kriittisenkin matkailijan. Kansallispuistossa harjoitetaan myös edelleen perinteistä kaskiviljelyä kulttuurimaiseman ylläpitämiseksi, mikä sekin oli kiinnostavaa. Alueella onkin paljon perinnerakennuksia ja kesäisin esimerkiksi karjaa.

P7141405.jpg

Viikonloppureissulla ehdimme käppäillä noin 15 kilometriä mäkisissä pohjoiskarjalaisissa maisemissa, rapsuttaa lehmiä, paistaa karjalanpiirakoita nuotiolla ja yöpyä vuokratuvassa Ukko-Kolin tuntumassa. Ensi kerralla lähdemme ehdottomasti 60 kilometrin Herajärven kierrokselle!

Ennen kaikkea Kolilla pääsee tekemään sitä tärkeintä: kuuntelemaan hiljaisuutta ja näkemään silmiin kantamattomiin pelkkää metsää. Ah.

 

 

Template 1.pngVinkkejä Kolille matkaaville:

  • Alueella riittää matkailijoita, joten retkeilijälle on runsaasti tarjontaa yöpymispaikoista teltan lisäksi. Luksuslomailija voi suunnata vaikka Sokos Hotel Koliin, jonka kylpyläosastolta voi ihmetellä karjalaisia vaaroja skumppalasi kädessä. Lisäksi lähistön maatiloilla voi yöpyä esimerkiksi aitassa.
  • Erähenkisemmälle kulkijalle suosittelen vuokratupaa. Metsähallituksen retkeilymökit ovat tunnelmallisia ja halpoja. Yövyimme viimeksi sympaattisessa Ikolanahossa, jonka ikkunoista seurasimme niitylle nousevaa usvaa. Mökkejä voi varata Metsähallituksen Eräluvat-palvelusta.
  • Kolilla riittää retkeilyreittejä lyhyistä piipahduksista useamman päivän vaelluksiin. Viikonloppureissaajalle suosittelen esimerkiksi noin 7km:n mittaista Mäkrän polkuajota voi täydentää lyhyemmillä reiteillä. Kannattaa kuitenkin huomioida, että reitti on lyhykäisyydestään huolimatta korkeuserojen vuoksi raskas. Ehdimme vajaassa kahdessa päivässä kävellä noin 15 kilometriä. Lyhyemmillä reiteillä pärjää lenkkareilla, mutta vaelluskengistä ei ole haittaa.
  • Jos haluaa välttyä pahimmilta turistirysiltä kesäkaudella parhailla näköalapaikoilla, ole kärppänä paikalla heti aamusta tai myöhemmin illalla.Vaikka Koli onkin suosittu matkailupaikka, kauempana Luontokeskukselta on rauhallista.

Missä kansallispuistoissa olet käynyt? Mitä suosittelisit muillekin?

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

kulttuuri matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *