Miksi liiasta tunnollisuudesta on niin vaikea päästä yli?
Yksi blogimme ohjenuorista on alusta asti ollut hitaamman elämän puolesta puhuminen. Oli kyse sitten suorittamisesta vapaa-ajalla, kiireen vaikutuksesta luovuuteen, käsin tekemisen tervehdyttävästä vaikutuksesta tai menestyksen määrittelemisestä uudelleen, olemme molemmat vakuuttuneita siitä, että vähemmän voisi olla enemmän, mitä tulee myös työhön ja vapaa-aikaan.
Totuus kuitenkin on, että tämän ohjenuoran sisäistäminen ja noudattaminen omassa elämässä on haastavaa. Kirjoitin aikaisemmin tänä vuonna siitä, miten haluaisin määritellä uudelleen sen, mitä menestys tarkoittaa omassa elämässäni. Se on kuitenkin ihan todella vaikeaa!
On helppo syyttää omasta burnoutista järjetöntä työelämää, somen aiheuttamia epärealistisia odotuksia tai lähiympäristön paineita. Vaikka sosiologina rakastankin tarkastella erilaisia rakenteellisia tekijöitä yksilön ongelmien taustalla, ylisuorittajan pahin vihollinen taitaa olla suorittaja itse.
Ylisuorittaminen ja jatkuva kiire ovat keinoja hakea turvaa ja hyväksyntää. Olen kuitenkin huomannut, että usein on helpompi miellyttää muita kuin itseään. Ylisuorittaja ei nimittäin koskaan ole tyytyväinen. Aina kun voisi olla parempi, tehokkaampi, kauniimpi, älykkäämpi, sivistyneempi, urheilullisempi, hauskempi ja luotettavampi ystävä.
Mediassa ylisuorittaminen esitetään usein luksusongelmana. Ylisuorittajia ovat Slushin lavalle nousevat parikymppiset startup-miljonäärit, romaaneja julkaisevat tv-juontajayrittäjät tai maratoneja juoksevat toimitusjohtajat.
Ylisuorittamisen todellisuus on kuitenkin usein toisenlainen. Se, ettei osaa kieltäytyä, voi kertoa siitä, että haluaa miellyttää muita oman terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Ehkä siksi, että on sisäistänyt liiankin hyvin nykypäivän eetoksen, jonka mukaan vain suorittamalla saa rakkautta, ihailua ja arvostusta. Jatkuvasta suorittamisesta tulee kruunu, jonka timantteina kimmeltävät ylityötunnit, tahraton koti ja kehittävät harrastukset.
Juuri tästä ajattelutavasta eroon opetteleminen on itselleni ollut niin vaikeaa. Ylisuorittajan on opeteltava ajattelemaan, että laiskottelu on okei, lomailu tarpeellista ja viikonloput ansaittua omaa aikaa. Ja se vaatii ihan tietoista opettelua, ja oppi usein tulee kantapään kautta. Ylisuorittajalle ylisuorittamisesta yli pääsemisestä tulee helposti vain yksi paineita ja häpeää aiheuttava, suoritettava asia lisää.
Oman näköisen vapaa-ajan viettäminen on myös tärkeää, mutta vaatii itsetuntemusta ja rohkeutta. Helposti tyhjä kalenteri ajaa pohtimaan pelottavia, isoja kysymyksiä, joita mieluiten välttelisi. Minkälaista elämää haluan elää? Kuka minä olen? Miksi universumi on ääretön? Mikä on ajan olemus? Mikä minulle on tärkeää? Vähemmästäkin sitä säikähtää pakenemaan tuollaisia isoja kysymyksiä suorittamiseen ja edes takaisin säntäilyyn.
Siksi aion ottaa suorittamisesta eroon opettelemiseen vähän vähemmän ankaran asenteen. Hyvää ei tule kerralla, vaan vähitellen. Opetteleminen jatkukoon!
Oletko päätynyt itse suorittamaan liikaa?
*