Miten tästä eteenpäin?
Mikä on se “normaali”, johon haluamme palata kun koronavirus viimein hellittää?
Mietin tätä kysymystä tällä viikolla, kun törmäsin internetissä paljon tykättyyn esseeseen, jonka kirjoittaja varoitti yhdysvaltalaisia koronavirusta välttämättä seuraavasta kulutusjuhlasta – tai ainakin siihen kannustamisesta. Miljardeja dollareita ohjataan jälleen markkinointiin, jonka tarkoituksena on uskotella meille, että turvallisuuden ja hallinnan tunne löytyy, kuten se on aina ennenkin löytynyt, kuluttamisesta.
Nyt, kun virus itsessään ei enää ole uutinen, medialla on aikaa esimerkiksi pyytää eri alojen asiantuntijoita esittämään näkemyksiään koronan jälkeisestä maailmasta. On arvioitu, että massaturismi on ohi ja valvonta lisääntyy. Toisaalla elätellään toiveita paremmasta maailmasta, jossa viruksen toivotaan kirittävän toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. The Guardian nimitti viruksen jälkeistä maailmaa “uudeksi maailmanjärjestykseksi”.
Oona listasi aikaisemmassa jutussaan hyviä asioita, jotka virus on tuonut mukanaan. Monien näistä asioista toivoisin itsekin jatkuvan tämän jälkeenkin. Olen lentänyt vähemmän, kuluttanut vähemmän ja liikkunut enemmän luonnossa. Monia asioita, joita kuvittelin kaipaavani, en ole aktiivisesti kaivannut.
Silti olen pohtinut, onko kaipuumme “normaaliin” niin kova, että iso osa näistä muutoksista on vain hetkellisiä? Olemmeko todella valmiita jatkamaan samalla tarmolla esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa? Kun monelta on mennyt työpaikka tai terveys, olemmeko valmiita tekemään lisää uhrauksia maapallon pelastamiseksi?
Moni on huomannut koronan aiheuttaman pysähtymisen positiiviset vaikutukset ympäristöön. Monissa kaupungeissa ilma on puhtaampaa hengittää. Paikallisesti päästöt ovat vähentyneet jopa 40 prosenttia. Yhtäkkiä olemme hetkellisesti voineet kokea, miltä maailma näyttäisi ilman fossiilisia polttoaineita.
Ilmastonmuutoksen torjunta on tietysti yksilöiden tekoja, mutta ennen kaikkea politiikkaa. Menneissä talouskriiseissä ilmastokysymyksillä on politiikassa usein ollut tapana jäädä talouspuheen jalkoihin. Talouskasvua on tuettava hinnalla millä hyvänsä. Tämä näkyy jo Yhdysvalloissa, jossa öljyn hinnan dramaattinen putoaminen on saanut hallinnon löysäämään sääntelyä. Pysähtymisellä voi olla myös yllättäviä vaikutuksia. Vaikka Euroopassa luonto nyt pärjääkin paremmin, etenkin köyhemmissä maissa luonnonsuojelu kustannetaan matkailutuloilla. Entä nyt, kun matkailu on loppunut?
Pandemia on opettanut, mitä käy, kun emme kuuntele asiantuntijoiden varoituksia. Lihan tehotuotanto, antibioottiresistenssi ja villieläinten salametsästys tarkoittavat sitä, että eläimistä ihmisiin siirtyvät sairaudet eivät ole katoamassa mihinkään. Uusista tartuntataudeista 75 prosenttia tulee eläimistä. Ilmansaasteet heikentävät vastustuskykyämme näille sairauksille.
Nyt, kun vielä hetken nautimme puhtaasta ilmasta ja hetken hengähdystauon saaneesta luonnosta, on hyvä muistaa, että ympäristön kannalta tärkeintä on se, mitä tapahtuu koronan jälkeen. Se on varmaa, että sekä politiikassa että yritysmaailmassa monet haluavat, että palaamme normaaliin sellaisena kuin sen tunsimme ennen virusta. Jos poliittinen paine toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ei materialisoidu koronan jälkeen, viruksen vaikutukset jäävät laihoiksi. Politiikkaan voi kuitenkin vaikuttaa kuka tahansa meistä. Omalle lukulistalleni menevätkin Oonan suosittelemat Me olemme ilmasto – ja 250 ilmastotekoa -kirjat.
Nyt jos koskaan meillä on tuhannen taalan paikka vaikuttaa kehityksen suuntaan. Huomasimmehan jo, että yhteiskunnan totaalisesta pysähtymisestäkin selvitään.
*