Asioita, joiden en halua palaavan ennalleen

Maailman monella tavalla sekaisin heittänyt pandemia vaikuttaa meihin monin tavoin, ja sen negatiiviset vaikutukset ovat kaikille selviä. Viime päivinä olenkin vastapainoksi miettinyt paljon sitä, mitä hyvää tästä kaikesta on seurannut. Millaisia tähän uuteen maailmanjärjestykseen liittyviä asioita haluaisin meidän säilyttävän myös siinä vaiheessa, kun paluu niin sanottuun  normaaliin taas alkaa?

On ilmiselvää, että jos huoli läheisistä tai omasta taloudellisesta tilanteesta painaa juuri nyt, tai jos joutuu työskentelemään äärirajoilla terveydenhuollossa, pandemian positiivisia puolia ei välttämättä jaksa ajatella. Kenties kyky ajatella positiivisesti onkin tällä hetkellä suurin etuoikeuksien merkki. Tästä huolimatta (tai juuri tämän takia) toivon, että kaikki kynnelle kykenevät käyttäisivät aikaa siihen, että miettisivät, millaisia muutoksia ovat omassa elämässään ja yhteiskunnassa nähneet — ja millaisia muutoksia tahtoisivat nähdä myös tulevaisuudessa.

Minä tahtoisin säilyttää tämänhetkisestä tilanteesta ainakin seuraavat asiat:

Yhteisöllisyys

Ihmisten yhteenkuuluvuuden tunne on selvästi kasvanut viime viikkoina, ja vaikka emme tapaakaan toisiamme kasvotusten, on monien elämässä selvästi syntynyt aivan uutta yhteisöllisyyttä. Ohikulkijoita ilahdutetaan ja lapsille järjestetään tekemistä laittamalla nalleja ikkunoihin. Oman naapuruston ikäihmisiin otetaan yhteyttä ja tarjotaan apua. Ystävien kanssa kokoonnutaan videochatteihin, tuntemattomien kanssa pidetään virtuaalilukupiirejä, perheenjäsenille soitellaan tavallista useammin. Itse olen muun muassa innostunut kirjoittamaan kirjeitä ja postikortteja kaukana asuville ystäville ja vanhemmille sukulaisille.

Toivonkin, että etenkin halu auttaa heikommassa asemassa olevia kanssaihmisiä jatkuu myös pandemian jälkeen. Suomessa myös on ns. normaalitilassa monenlaisia riskiryhmiä: vähävaraisia, yksinäisiä ja mielenterveysongelmaisia. Vanhuksia, joille kelpaisi apu ja seura. Kenties tämä poikkeustila antaa meille kipinän muistaa, miten paljon parempaa elämä voi olla, kun kultivoimme auttamisverkostoja ja kaikenlaista solidaarisuutta, olemme yhteydessä naapureihimme ja ilahdutamme toisiamme.

Etämahdollisuuksien kehitys

Toinen äärimmäisen positiivinen asia on yhtäkkiä kasvaneet etämahdollisuudet. Tällä hetkellä voimme tehdä etätöitä, harrastaa etänä, käydä virtuaalisilla museovierailuille… Etenkin saavutettavuusmielessä tämä on valtavan tärkeä asia — esimerkiksi monet liikuntarajoitteiset saattavat päästä nyt ensimmäistä kertaa osallistumaan vaikkapa kursseille tai harrastusryhmiin siinä missä muutkin. Tämä on asia, jota meidän ei misään nimessä pidä unohtaa siinäkään vaiheessa, kun suuri osa yhteiskunnasta palaa takaisin face to face -elämään.

Uskon pandemia-ajan vaikuttavan myös etätyön normalisoitumiseen ja sitä myötä sen yleistymiseen. Meistä suurin osa ottaisi varmaan päiviinsä mieluummin vähemmän autossa tai julkisissa vietettyjä tunteja ja enemmän aikaa levolle tai mielekkäille harrastuksille. Etätyön lisääntyminen myös sellaisissa paikoissa, joissa sitä ei tätä ennen harrastettu mutta joissa se on mahdollista, todennäköisesti parantaisikin monien elämänlaatua hurjasti.

Rytmin hidastuminen

Ympäristömme tahti vaikuttaa meihin, ja tavallisesti tuo tahti on kova. Monet myös kärsivät jäätävästä fomosta, kun ympärillä tapahtuu koko ajan jotakin: on juhlia, harrastuksia, tapahtumia, ja aina voisi olla jossain toisaalla. Sitten päädymme juoksemaan pää kolmantena jalkana päivästä toiseen, vedämme itsemme piippuun täyteen aikataulutetuilla päivillä, emme koskaan ehdi huilata ja kunnella vain omia ajatuksiamme.

Mutta nyt fomo on yhtäkkiä poissa — sille ei yksinkertaisesti ole kasvualustaa, kun missään ei tapahdu mitään. Ja yhtäkkiä tekeekin mieli lukea enemmän, ehkä pelata lautapelejä, maata sohvalla ja kuunnella musiikkia koko ilta. Olen kuullut todella monen sanovan, kuinka hyvältä tuntuukin ottaa vähän rauhallisemmin. Voisimmeko kenties oppia tästä jotain siitä, millainen tahti tekisi meille oikeasti hyvää?

Tiettyjen ammattiryhmien arvostus

Koronavirus on yhtäkkiä tehnyt tiettyjen ammattiryhmien edustajista aivan uudella tavalla näkyviä. Sairaanhoitajat, siivoajat, bussikuskit ja varhaiskasvatuksen opettajat ovat aina olleet elintärkeitä yhteiskunnan toiminalle ja meidän päivittäiselle elämällemme, mutta viimeistään nyt sen todellakin huomaa. Toivon, että pyrimme kaikki säilyttämään mentaliteetin, joka saa ihmoisiiset aplodeeraamaan hoitohenkilökunnalle päivittäin, myös siinä vaiheessa kun palaamme takaisin normaaliin. Ja että siinä vaiheessa siirtyisimme hätätilanteessa annetuista aplodeista kohti kokonaisvaltaisempaa arvostusta — ja esimerkiksi tukea työtaisteluissa heidän vaatiessa arvostuksen lisäksi myös enemmän rahaa.

Kulutuksen uudelleenohjautuminen

Yksinkertaista, mutta totta: kun ei notku kaupoissa, ostaa vähemmän mitään turhaa. Meistä valtaosa onkin tainnut viettä viime viikkoina huomattavasti enemmän aikaa luonnossa kuin kaupoissa, ja se on äärettömän positiivinen asia. Lisäksi kulutusta on selvästi suunnattu enemmän esimerkiksi paikallisten pienyrittäjien tukemiseen ja monet ovat panostaneet esimerkiksi palvelulahjakortteihin ja elämyksiin. Lisäksi uskon ja toivon, että myös pandemian jälkeen tulemme ainakin jonkin aikaa panostamaan lähimatkailuun ulkomaanreissujen sijaan.

Kaiken kaikkiaan näen tässä mainion tilaisuuden kyseenalaistaa omaa kulutuskäyttäytymistä laajemminkin ja pohtia, voisiko rahansa kenties ohjata tietoisemmin sellaisiin asioihin, joille oikeasti on tarvetta, ja sellaisille toimijoille, joiden toiminta on tukemisen arvoista.

*

Oikeastaan kaiken tämän voisi tiivistää yhteen kohtaan: prioriteettien muutos. Jos olemme voineet muuttaa ne hetkellisesti, saattaisimmeko seuraavaksi alkaa vaatia asenteiden pysyvämpää muokkausta, yhteiskunnan viemistä sellaisten arvojen suuntaan, joihin oikeasti uskomme? Asioiden ei ole pakko palata ennalleen. Tiedämme nyt, että Suomessakin on mahdollista tehdä valtavia rakenteellisia muutoksia. Voitaisiinko niitä seuraavaksi alkaa tehdä esimerkiksi ilmastokriisin pysäyttämiseksi? Tai pakolaisten tilanteen ratkaisemiseksi?

Enää on turha väittää, että maailma on tietynlainen eikä sitä voi muuttaa. Niinpä kysymys kuuluu: mitä tahdomme muuttaa seuraavaksi?

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM