Vastuullisempia faktoja
Olen aina yrittänyt pysyä kartalla maailman menosta. Lukea uutisia joka päivä, kuunnella podcasteja, lukea kirjoja, katsoa dokkareita. Sitten luin Hans Roslingin poikansa Olan ja miniänsä Annan kanssa kirjoittaman kirjan Faktojen maailma, jossa todettiin suoraan, ettei uutisten lukeminen oikeastaan auta ymmärtämään maailmaa. Se siitä strategiasta sitten!
Onneksi Roslingin kirja tarjoaa parempia strategioita maailman ymmärtämiseen. Kirja esittelee kymmenen vaistoa, jotka vääristävät maailmankuvaamme sekä käytännön vinkkejä näiden vaistojen selättämiseen. Tulkintaamme vääristäviä vaistoja ovat esimerkiksi taipumus yleistää, kyvyttömyys suhteuttaa ongelmia ja draamahakuisuus. Juuri draamahakuisuuden takia maailman ymmärtäminen median tuottaman kuvan kautta Roslingin mukaan on kuin “muodostaisi kuvan minusta vain katsomalla kuvaa jalkaterästäni”. On niin paljon asioita, jotka ovat kokonaiskuvan kannalta tärkeitä, mutta eivät uutisen arvoisia.
Faktatietoisuus on todella tärkeää silloin, kun yritämme ratkaista ilmastonmuutoksen kaltaisia isoja ongelmia. Juuri silloin olisi tärkeää muistaa, että todennäköisesti lähes kaikki päästöt johtuvat muutamasta tekijästä, joihin ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen pyrkivät toimet kannattaisi kohdistaa. Esimerkiksi Suomessa 75 prosenttia päästöistä syntyy energian tuotannosta kotitalouksiin, teollisuuteen ja liikenteeseen. Tällä logiikalla jokaisen kuluttajan tärkein teko on siis vähentää auton käyttöä, huolehtia kodin lämmityksen ekologisuudesta (ja lobata teollisuuteen kohdistuvia päästövähennyksiä. Vaikka Suomikaan ei tee ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarpeeksi, samalla on lohdullista muistaa, että päästömme ovat 1990-luvulta lähtien jatkuvasti laskeneet – noin 20 prosenttia pelkästään viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Ymmärrys siitä, että maailma on menossa monella mittarilla parempaan suuntaan, ei tarkoita sitä, että voimme kaikki heittää hanskat tiskiin ja todeta, että hommahan tuntuu hoituvan itsestään. Vaikka maailma olisi inhimillisesti mitattuna parempi paikka elää, se ei tarkoita, että maailma olisi hyvä tai valmis. Faktatietoisuus auttaa ymmärtämään, ettei ilmastonmuutoksen kaltaisten ongelmien edessä ole vielä syytä epätoivoon. Epätoivon sijaan tarvitaan toimintaa,mutta usein nurkan takana piilevällä maailmanlopulla pelottelu on tehokas tapa saada meidät toimimaan. Pelko voi kuitenkin ajaa tekemään hätiköityjä päätöksiä huomioimatta niiden kaikkia vaikutuksia – joskus tuhoisin seurauksin, kuten Rosling itse kertoo sydäntä särkevästä yrityksestään torjua epidemian leviäminen toimiessaan lääkärinä Mosambikissa.
Pitkältä tuntuneen kevään aikana yksi kirjan lohduttavimmista opeista on se, että pieni ja hidas muutos voi pitkällä aikavälillä olla dramaattinen. Rosling nostaa esimerkiksi Yhdysvallat, jossa vielä vuonna 1996 vain 27 prosenttia kansalaisista kannatti samaa sukupuolta olevien parien avioliittoa. Nykyään luku on yli 70 prosenttia ja kasvaa koko ajan. Suomessa vuonna 2006, kun Oras Tynkkynen teki ensimmäisen esityksen avioliittolain muuttamisesta, sitä ei kannattanut yksikään muu kansanedustaja. Kymmenen vuotta myöhemmin se meni selvästi läpi eduskunnassa.
Arvot ja yhteiskunnat muuttuvat, ihminen muuttuu.Kirjaa lukiessa pysähdyin monen monta kertaa pudistelemaan epäuskoisena päätäni, koska oma mielikuvani asioista oli niin vääristynyt. Uutisia on mielestäni edelleen hyvä lukea, mutta jatkossa yritän suhtautua maailmasta saamaani tietoon terveellä kriittisyydellä.
Painavasta aiheestaan huolimatta Roslingin kirja on helppoa luettavaa. Jos siis haluat haastaa omaa ajatteluasi mökin riippukeinusta käsin, en keksi siihen sopivampaa seuralaista.
*