Luottoresepti: Vegaaniset mokkapalat

Minulla on muutamia luottoreseptejä, joihin turvaudun aina hädän hetkellä. Kun haluan ruokaa, joka valmistaa käytännöllisesti katsoen itse itsensä, teen linssicurrya. Munakoisopizzat tulevat hätiin, kun haluan tarjota helppoa mutta astetta fiinimmältä vaikuttavaa ruokaa. Ja kun tarvitsen jotain nopeaa ja makeaa, leivonnaisen muodossa tulevaa lohtua, on vastaukseni aina sama: vegaaniset mokkapalat.

Olen tehnyt mokkapaloja samalla tavalla siitä lähtien, kun löysin reseptin Oikeutta eläimille -nettifoorumilta, muistaakseni nelisentoista vuotta sitten. Itse asiassa moni vakkariresepteistä on sieltä peräisin: raapustin ne aikoinani muistilapuille, jotka ne ovat edelleen keittiöni tärkeimpiä tykötarpeita. Vegaaniudesta on sittemmin tullut noin tsiljoona kertaa helpompaa ja vegaanisia keittokirjojakin on kahmalokaupalla, mutta nuo samat reseptit, moneen kertaan ruoanlaitosta tuhriutuneilla lapuilla, kulkevat silti mukanani vuodesta toiseen. Se jos mikä on luottoreseptin merkki.

vegaaniset mokkapalat

Tätä nykyä tykkään tehdä mokkapaloja pienellä tvistillä, ja sekoitan taikinaan usein jotain ns. ylimääräistä. Sitrushedelmät ovat suosikkejani, ja raikas maku sopii loistavasti yhteen suklaan kanssa. Niinpä teen usein näitä kuvassakin näkyviä appelsiini-mokkapaloja.

Siltä varalta, että joukostanne löytyy ihmisiä, jotka eivät appelsiineista perusta, jaan alla myös perusohjeen, jolla saa tehtyä perinteisiä mokkapaloja. Appelsiineilla tai ilman, tämä resepti on äärimmäisen helppo: taikina on viidessä minuutissa valmista, ja sitten tarvitsee vain odotella.

Vegaaniset mokkapalat

Taikina:

3 dl jauhoja

1 ½  dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

½ dl tummaa kaakaojauhetta

50 g margariinia

1½ dl kasvimaitoa tai vettä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita jauhot, sokeri, leivinjauhe ja kaakao kulhossa. Sulata margariini ja sekoita se kasvimaitoon. Sekoita neste kuiviin aineisiin. Voitele vuoka öljyllä ja kaada taikina vuokaan. Paista n. 15–20 minuuttia, vuoan koosta riippuen. Taikinan paistuessa voit valmistaa kuorrutteen — ja tietysti nuolla kulhon.

 

Kuorrute:

50 g margariinia

2 dl tomusokeria

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

1 ½ dl kahvia

Sulata margariini ja sekoita kahvin kanssa. Sekoita joukkoon tomusokeri ja kaakaojauhe. Kun mokkapalat ovat jäähtyneet, levitä kuorrute niiden päälle. Tai jos olet oikein kärsimätön, käytä toki sulavana suklaakastikkeena lämpimien mokkapalojen päällä, hyvältä se maistuu niinkin!

Appelsiini-mokkapalat

1 luomuappelsiini

( maidotonta appelsiinisuklaata)

Raasta appelsiinin kuori ja purista mehu. Valmista mokkapalataikina kuten perusohjeessa, mutta korvaa osa nesteestä mehulla. Sekoita taikinan joukkoon myös puolet kuoriraasteesta. Kun mokkapalat ovat valmiit, ripottele loput kuoriraasteesta koristeeksi. Ja jos olet oikein hardcore appelsiinifani, kannattaa kokeilla korvata reseptin kuorrute sulatetulla appelsiinisuklaalla. NAM.

*

Maanantai tuntuu astetta mukavammalta, kun sen voi viettää mokkapala suussa. Suosittelen! Samaan syssyyn suosittelen myös sitä, että jos olet viime aikoina leiponut tai nauttinut muiden tekemistä leipomuksista tavallista enemmän, et ainakaan sheimaisi itseäsi siitä. Lisääntynyt painopuhe tuntuu olevan koronakriisin ikävä lieveilmiö, ja me näkisimme mieluusti sitäkin vähän vähemmän meidän kaikkien elämässä.

Kehopositiivisuus ja vegaaniset mokkapalat rulaavat, ja niinpä kehotamme kaikkia nauttimaan ruoasta ilman paineita. Ja jos se tuntuu vaikealta, kokeile käyttää voimalauseena vaikkapa tätä Virginia Woolfin Oma huone -teoksesta löytyvää kuolematonta sitaattia:

Ihminen ei voi ajatella hyvin, rakastaa hyvin, nukkua hyvin, 

jollei ole syönyt hyvin.

– Virginia Woolf

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

koti ruoka-ja-juoma vastuullisuus