14.1.2019 reettam

Vuosi (melkein) ilman ostoksia

En ole koskaan ollut ostolakossa, mutta rakastan kertomuksia muiden rahankäyttöhaasteista ja shoppailubänneistä. Yksi kiinnostavimmista (ja tiukimmista) ostolakoista, joista olen kuullut, on Michelle McGaghin The No Spend Year -haaste, jossa oli kyse juuri siitä mitä nimi lupaa: vuodesta, jonka aikana McGagh ei ostanut – no, juuri mitään. Jos etsit inspistä rahankäytön järkevöittämiseen, niin tästä projektista sitä löytyy!

McGagh on muun muassa The Guardianiin raha-asioista kirjoittava toimittaja, mutta heräsi miettimään omaa talouttaan vasta ostettuaan aivan liian suuren ja kalliin asunnon (ihan vain siksi, että niin kuuluu tehdä) ja tajuttuaan, miten valtava summa rahaa asuntolainan koroista kertyykään. Kun McGagh vielä asui kuukausia remontin keskellä ilman suurinta osaa tavaroistaan, hän ymmärsi, ettei oikeastaan tarvinnut kuin murto-osan vuosien aikana hankkimistaan kamppeista.

Sitä seurasi ahaa-elämys: hänen kannattaisi yksinkertaisesti lopettaa rahan ruhlaaminen turhaan roinaan ja maksaa sen sijaan asuntolainaa pois niin paljon kuin mahdollista. Ja niin sai alkunsa vuoden mittainen ostoslakko, josta myöhemmin syntyi myös kirja The No Spend Year – How I spent less and lived more.

Vuoden aikana McGagh luopui käytännöllisesti katsoen kaikesta ylimääräisestä. Lainaerien ja laskujen maksamisen lisäksi hän laati itselleen minimaalisen ruokaostosbudjetin, mutta ei ostanut mitään muuta – ei bussilipuja, ei vaatteita, ei tuopillisia pubissa. Hän pyöräili kaikkialle ympäri vuoden (mukaan lukien ystävien häihin satojen kilometrien päähän), ja kun tarakalle viritetyistä lenkkareista toinen putosi matkalle, uusia ei ostettu. Piti vain opetella pärjäämään ilman.

Se kaikki myös kannatti, sillä vuoden aikana McGagh sai maksettua asuntolainaansa normierien lisäksi lähes 23 000 puntaa. Sain tästä ihan mielettömät säästämiskiksit, mutta sen lisäksi diggasin kovasti siitä, miten McGagh kirjassaan kannustaa kyseenalaistamaan kulutuskulttuurin ja tapamme kuvitella, että voimme ostaa tiemme onneen.

”I’ve come to realise that we’ve all been sold the corporate lie that we can buy our way to happiness and that we should chain ourselves to desks for eight hours a day in order to make money to buy that happiness. Well, I call bullshit on that.”

En ole koskaan kokeillut ostolakkoa, koska kulutan muutenkin varsin vähän (tai sitten vain pelkään, mitä saisin selville omista ostostottumuksistani…), mutta kirjan luettuani sellainen kyllä vähän houkuttelisi. Aion vähintäänkin alkaa pitää kirjaa menoistani, sillä vaikka en tuhlaakaan holtittomasti, haluan opetella yhä tietoisemmaksi siitä, millaiset asiat saavat minut kaivamaan kuvetta ilman että todella mietin kyseisen ostoksen tarpeellisuutta. Todennäköisesti ostosteni joukossa on paljon turhaa, jonka karsimisella olisi vain positiivisia seurauksia.

Ottamalla homman paremmin haltuun voisin myös ohjata euroni tietoisemmin sellaisiin asioihin, joihin ne todella haluan käyttää, sen sijaan että hassaan yllättävän suuria summia puolivahingossa. Etenkin kun en todellakaan tarvitse ruokaan ja pakollisiin laskuihin menevän rahan lisäksi juuri mitään – koska oikeastaan, kuten Michelle McGaghillakin, kaikkee on jo.