Tällä tavalla toivoin jossain vaiheessa. En tajunnut, että se oli varomerkki. Että se oli passiivinen toive kuolemasta. Mietin vain, että sitten saisin levätä. Ei ollut kamalan skarppi olo. Lepääminen ei auttanut, enkä jossain vaiheessa enää halunnut levätä, sillä tuntui että se oli ajanhukkaa.

Terveystalo julkaisi 4.4 tutkimuksen siitä, miten nuoret naiset uupuvat. Burnis alle kolmekymppisenä on yleistynyt merkittävästi. Naiset uupuvat jo ennen niin sanottuja ruuhkavuosia. Työelämä vie viimeiset mehut, kun koittaa olla tunnollinen ja hyvä. Moni hyppää työelämään kesken koulun ja koittaa siinä samalla selviytyä niistä molemmista hyvin arvosanoin. Niin myös minä olen tehnyt. Tämä johtuu kahdesta pääsyystä: Siitä, että tuet eivät riitä elämiseen ja siitä, että tuntuu että sellaista tyyppiä, joka on valmistunut ilman työkokemusta, ei välttämättä arvosteta niin paljon, kuin sellaista, jolla on CV:ssä jono työkokemusta. Työkokemuksen lisäksi todistuksen arvosanoilla on painoarvoa.

Ja sitten pitäisi olla se hyvä tyyppi. Tunnollinen, ahkera ja fiksu. Niin, ja joustava. Siis sellainen, joka jää vähän pidemmäksi aikaa töihin. Sosiaaliset suhteet ja oma hyvinvointi siinä kärsii.

Toisaalta en voi aina syyttää yhteiskuntaa tai ympäristöä siitä, että väsyn. Olen nimittäin se tyyppi, joka haluaisi tehdä asiat ajoissa ja hyvin. Viimeisenä iltana vasemmalla kädellä hutaistu koulutehtävä ei riitä. Olen se tyyppi, joka ärsyyntyy niistä saamattomista ryhmätyö-kavereista ja rykäsee yksin ryhmätyön, kun ei enää jaksa sitä että ketään ei kiinnosta.

On kamalan vaikea löytää uusia lähestymistapoja omaan itseensä, kun tuntuu että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on itsekästä. Tunnollinen ihminen ei voi nauttia lasillisesta viiniä kavereidensa kanssa, koska takaraivossa kolkuttaa alkoholivalistus, rahanhukka ja maksa-arvot. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen luokitellaan nykypäivänä jooga- ja vihreäteekategorioihin. Hyvinvointiakin suoritetaan, vaikka toisinaan saattaisi olla ihan jees vetää  yksin se Wolt-kuskin tuoma perhepitsa, sipsipussi, levy suklaata ja katsoa koko päivä Netflixiä. Pesemättä hiuksia.

Kirjoittamiseen innostaneen HS:n jutun pääsette lukemaan tästä: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006058596.html

Minulla on asiat kamalan hyvin. Oikeasti. En oikeastaan näe elämässäni mitään kamalan suurta epäkohtaa, joka oikeasti olisi kamalan pielessä. Mutta minua ahdistaa aivan kamalasti. Mulla on ihan hirvittävän iso pelko siitä, että jotain pahaa tapahtuu tai että joku asia menee ihan pieleen. Tunne siitä, että elänkin vain jossakin kuplassa ja kaikki on oikeasti huonosti, on kamalan ahdistava.

Olen nyt tämän viikon jonkinlaisella lomalla. Tai ei ole mitään sovittuja töitä tai luentoja, mutta silti olo on kamalan levoton. En osaa rentoutua tai tehdä yhtään mitään. En osaa nauttia vapaasta ajasta. Siitä että saisin tehdä mitä vain. Päässä jyskyttää huominen netin välityksellä tehtävä tentti ja se, kuinka se on sitonut minut pk-seudulle sen sijaan, että voisin olla maalla nauttimassa luonnosta. Siellä on nimittäin onneton netti.

Kaipaan jonkinlaista rauhallista ympäristöä, sillä omassa taloyhtiössäni on ollut remontti yli vuoden, joka luojan kiitos päättyy puolen vuoden sisällä. Jatkuva poraaminen on saanut aivoni hajalle. Ehkä taloyhtiössäni ollut jatkuva melu on ajanut minut osittain uupumukseen, sillä edes kotona ei saa olla rauhassa.

Nukuin viime yön ihan todella huonosti. Heräsin vähän väliä ja mikään asento ei ollut hyvä. Ahdisti vain. Ja mitä enemmän sitä ahdistusta mietti, sitä enemmän se ahdistus jostakin kumpusi. Ja kun ei nuku, sitä alkaa miettimään, että johtuuko unettomuuteni lisääntyvästä valon määrästä. Tilanne ei ainakaan helpotu kevättä kohden, jos näin on.

Tuntuu, että olen pettänyt ystäväni, perheeni ja kaikki muut läheiseni. En tiedä edes, että miksi. Ja se vasta hölmöä onkin, sillä en tietääkseni ole tehnyt kenellekään mitään pahaa tai toiminut epäoikeidenmukaisesti.

Että tällaista tänään.