Juon liian laimeaa kahvia, mutta hyvä kirja ja sievät neilikat pystyy aika moneen.

Se olis naistenpäivä. En ole ennen hirveästi juhlinut tai pohtinut tätä päivää tai sen merkitystä. Tai no tein mä päiväkodissa elämäni naiselle naistenpäiväkortin, jossa luki hyvää näsitenpäivää. Tänään mietin mitä naiseus minulle on. Jotenkin hankala kysymys. Ainakin se on sitä, että voi käyttää korkkareita ja tennareita. Lisäksi se on vahvuutta, omaperäisyyttä ja kekseliäisyyttä. Kauneutta. Varmaankin äiteyttä. Veikkaan että sitten jos ja kun joskus saa lapsen, niin silloin tajuaa oikeesti olevansa nainen. Kun on työntänyt viiskilosen pötykän tuolta, niin oma naiseus avautuu ihan uudella tavalla, sanan jokaisessa merkityksessä. En ole mikään naisellisin nainen. Piereskelen ja kaivan nokkaa. Perusluonteeni on ehkä vähän äijä, mutta sopivassa tilanteessa osaan heilauttaa hiuksia ja olla todellinen prinsessa. Sopivalla tilanteella meinaan sitä kun haluan jotakin. Tykkään sievistä vaatteista, kiharista ja korkokengistä. Välillä olen ulkomuodoltani hyvinkin naisellinen, tosinaan löysät housut ja pipo on sitä ominta mua. Mutta mun luonteesta ei naisellista saada tekemälläkään. Voiko aivotoiminnaltaan olla unisex?

Pakotin poikaystäväni kuivailemaan minua naisena. Keskustelu meni kutakuinkin näin:

– Miten kuvailisit mua naisena?

– Mitä tää nyt on?

– Huviksee. Kuvaile nyt vaan.

– No sano.

– Huvikseen

– Mitä pitää kuvailla?

– No mua! Naisena!

– Ainakin malttamaton.

– Lol.

– Kaunis, kuuma ja söpöliini.

– Jotain realistista.

– No nuo on realistisia.

– Muuta?

– Oot huomionkipeä.

– Tirsk.

– Sinulla on hyvä tyyli ja hienoja vaatteita. Joskus liian hippivaatteita, mutta yleensä hienoja.

Vai niin.

Huomionkipeä hippi haluaa toivottaa kaikille naisille hyvää naistenpäivää!