4 vuotta sitten – synnytyskertomus

Kuopus täytti elokuussa 4 vuotta, mutta tänä kesänä olen usein muistellut odotusaikaa ja synnytystä. Syynä tähän muisteluun oli helteet. Myös kesällä 2014 oli pitkä hellejakso. En koskaan ajatellut julkaisevani synnytyskertomusta, mutta koska olen saanut usealta ystävältä palautetta oman synnytyskertomukseni voimaannuttavasta vaikutuksesta päätin sen nyt jakaa. Loppuraskaudesta oli tosiaan pitkä hellejakso, joka teki olon tukalaksi. Kun odotus oli edennyt siihen pisteeseen, ettei vauvan syntymälle olisi enää esteitä aloin liikkumaan taas normaalisti oltuani ensin pitkään liikuntakiellossa ja lopulta vuodelevossa rankan ja liian varhaisen supistelun vuoksi. Lopulta vauva kuitenkin päätti syntyä vasta laskettuna-aikana.

Muutaman päivän ajan oli supistellut jo kovasti, mutta rytmi oli vielä epätasainen. Kun rytmi alkoi viimein löytyä, olimme innoissamme. Vietimme yön Kätilöopistolla supistuskäyriä mitaten, mutta supistukset alkoivat kuitenkin laantua aamun tullessa. Kätilö sanoi, että voisin mennä osastolle nukkumaan, mutta halusin mielummin palata kotiin. Kotimme edustalla tapasimme sattumalta ystävämme. Pitkän hellejakson jälkeen nautimme pienestä tihkusateesta ja ystävämme tanssi kadulla meille synnytyksenkäynnistystanssin, koska sadetanssia ei enää tarvittu. Nauru käynnisti jälleen supistukset.

Söimme  hieman ja nukuimme valvotun yön uuvutamina. Iltapäivällä heräsimme ja mieheni lähti hakemaan ruokaa. En tuntenut itseäni lainkaan nälkäiseksi ja ramppasin vessassa. Söin vastentahtoisesti vähän ruokaa. Supistukset palasivat taas aiempaa voimakkaampina. Helpotin oloani istumalla jumppapallon päällä ja oleilemalla suihkussa. Aloitimme elokuvan katsomisen, jotta saisin muutakin tekemistä kuin odottaa seuraavaa supistusta. Supistuksen voimistuivat yhä ja alkoivat muuttua säännöllisemmiksi ja tiheämmiksi. Mieheni auttoi minua supistusten läpi hengittämällä kanssani, kun kivulta meinasin unohtaa hengittää. Supistuskipu oli polttavaa ja se tuntui vatsan lisäksi selässä ja reisissä asti. Kun tiuskaisin miehelleni, etten kestä enää, hän tilasi heti taksin – kätilö oli aamulla sanonut hänelle, että toisi minut takaisin, kun en enää kestä kotona. Taksimatkasta lähtien aina siihen hetkeen asti kun sain vauvan syliini muistikuvani ovat enimmäkseen sumuisia, mutta mieheni on täydentänyt niitä.

Öisen kaupungin liikennevalot eivät olleet meille suotuisat. Taksikuski piteli toisellä kädellä korvaansa minun mölistessä takapenkillä ja edessä olevasta istuimesta roikkuen. Lopulta olin yhden supistuksen aikana huutanut: ”Anteeksi, kun mä koko ajan huudan sun korvaan!” Kätilöopistolla meidät ohjattiin suoraan synnytyssaliin. Olin omissa maailmoissani ja vastailin vain vaivoin kätilön esittämiin kysymyksiin. Omat muistikuvani rajoittuvat mieheni käsiin käsissäni ja hänen silmiinsä ja yhdessä hengittämiseen. Sain ilokaasua kivunlievitykseen, mutta en muista itse sitä lainkaan. Jossain välissä kipu meni yli ja oksensin. Kätilö ja mieheni olivat keskustelleet epiduraalin laittamisesta ja he olivat saaneet minut sen verran takaisin omist amaailmoistani, että olin antanut siihen luvan. Muistikuvani palaavat seuraavan kerran vasta kun istuin vuoteella saatuani epiduraalin. Jossain vaiheessa myös lapsivedet olivat läiskähtäneet itsestään.

Istuin vuoteella ja juttelin mieheni kanssa. Puudutuksen seurauksena supistukset tuntuivat enää vain pienenä kiristyksenä. Vauvan laskeutuva pää tuntui painona alapäässä. Tunsin tarvetta käydä vessassa. Kätilö huikkasi ovelta palaavansa 30-45 minuutin kuluttua seuraamaan tilannetta uudelleen, koska kaikki näytti olevan hyvin. Pöntölle istuessani tajusin, että vauva on tulossa nyt. Mieheni kutsui kätilön heti takaisin. Kätilö pyysi minut takaisin vuoteelle ja totesi tilanteen tarkistettuaan, että on aika ponnistaa. En muista ponnistusvaiheesta mitään muuta kuin mieheni vierelläni. Tunsin painetta ja hieman kipua ja poltetta, mutta puudutuksesta oli vielä niin vähän aikaa, että se tylpisti tuntemuksia. Vain viidessä minuutissa vauva oli syntynyt. Pidellessäni poikaa, syntyi vielä istukka ja napanuora katkaistiin.

Sain vauvan paitani alle ja kätilö neuvoi minua ohjaaman vauvan rinnalle. Pieni poikamme hamusi rintaa ja alkoi heti syödä ahnaasti. Kätilö jätti meidät tutustumaan rauhassa uuteen tulokkaaseen. Siinä hän oli, pieni, ruttuinen, ahnas ja eloisa kaveri. Uppouduimme rakkaudenkuplaamme ihastelemaan tulokasta. Olimme vain me kolme ja maailma ulkopuolella lakkasi olemasta. Pojalla oli isänsä nenä ja jo ensimmäisen tunin aikana hän raotti hieman vastasyntyneen turpeita silmiään. Kätilö palasi, jotta vauva ja minä pääsisimme pesulle. Elämännälkäinen poikamme ei kuitenkaan ollut vielä valmis lopettamaan ensimmäistä ateriaansa, joten saimme jatkaa hetken vielä pötköttelyä.

Kätilö otti pojan ja mieheni auttoi minut suihkuun. Totesimme suoraan, että en tarvinnut apua. Olin hieman väsynyt, mutta oloni oli vahva. Mieheni irrotti kätilön pyynnöstä letkut selästäni ja jäin sitten itsekseni suihkuttelemaan. Mieheni sai tarkistaa ja pukea pojan kätilön avustuksella. En saanut pissattua synnytyksen jälkeen, joten rakko tyhjennettiin katetrilla. Söimme hieman ja vauvakin hamusi taas rinnalle. Koska olin niin hyväkuntoinen ja vauva oli täysin terve ja jäntevä, meille tarjottiin mahdollisuutta lähteä kotiin heti lääkärin tarkistuksen jälkeen. Otimme mahdollisuuden ilolla vastaan. Yöllä lääkäri ei kuitenkaan ollut töissä, joten kävelimme osastolle odottamaan aamua.

Mieheni ei saanut lupaa jäädä osastolle ja palasi onnesta sekaisena kotiin vielä neljäksi tunniksi. Mieheni myös ilmoitti sairaalasta lähdettyään syntymästä läheisillemme. Minä lepäsin osastolla vastasyntynyt paitani alla, mutta en pystynyt juurikaan nukkumaan, kosk ahalusin vain ihailla uutta tulokasta. Aamulla isäni saapui heti tapaamaan pienokaista (äitini oli joutunut juuri edellisenä iltana lähtemään työmatkalle, esikoinen puolestaan aloitti sinä aamuna kolmannen luokan koulussa). Vastasyntyneen sormet ylttivät juuri ja juuri isäni etusormen ympäri. Mieheni saapui sairaalaan ja isäni täytyi lähteä töihin. Vauvalle tuli kylmä heti, kun hän ei ollut sylissä ja minun suihkuni ajan vauva sain olla mieheni rinnalla paidan alla. Lääkäri ja hoitaja tekivät tarkistuksensa ja saimme lähteä kotiin, kun pienokaisemme oli tasan 12 tuntia vanha.

Kotona omassa vuoteessa, vauva rinnallani sain viimein unta. Vietin ensimmäiset päivät koko ajan vauvassa kiinni. En voinut saada tarpeekseni hänen katselemisestaan ja haistelemisesta. Vauvan tuleva kummisetä ja hänen 3-vuotias poikansa kävivät tapaamassa meitä heti ensimmäisenä päivänä. Samoin esikoiseni tuli oman isänsä luota tervehtimään uutta pikkuveljeä. Vaivuin onnelliseen kuplaan vauvan kanssa. Meillä oli makualkovissa ihan oma maailmamme, jonne muut välillä kurkistelivat. Yöt pini nukkui rinnallani ja toisella puolellani nukkui rakas mieheni. Koin, että olimme täysin turvassa.

Kolmen päivän kuluttua kävimme kätilöopistolla jälleen tarkistuksessa. Kaikki oli hyvin ja poikkeuksellisesti vauvan paino ei ollut tyypilliseen tapaan pudonnut kuten usein käy syntymän jälkeen, vaan se oli jopa hieman noussut. Uskon itse, että oman kodinrauha ja rentous olivat suuressa osassa ensimmäisten päivien onnistumista. Maito nousi hyvin ja vauvan ympäristö oli rauhallinen. Samana päivänä esikoinen tuli taas kotiin ja sai ensimmäistä kertaa pidellä pikkuveljeä sylissään. Poika katsoi vauvaa, hengitti syvään ja huokasi: ”On se oma.”