Mokia ja oikeita mittasuhteita

Kävin aamulla balettitunnilla, kuten jokaisena keskiviikkona. Sitten tulin kotiin ja laitoin treenivaatteet pyykkiin, kuten jokaisen tanssitunnin jälkeen. Odottelin koneen lopettamista ajatuksenani laittaa pyykit kuivumaan vielä ennen lounasta. Avasin koneen ja suustani pääsi pitkä litania kirosanoja kahdella eri kielellä.

Pyykit olivat kauttaaltaan harmaan karvan peitossa, kuin niitä olisi pyöritelty koirien trimmaamon lattialla. Karvoja pölähti vaatteista silmiini ja hengitykseeni. Lopulta koneesta löytyi myös syyllinen, vanha villatakkini. Villatakki oli kutistunut ja kovettunut pieneksi huovaksi ja samalla päästänyt järkyttävän määrän villaa muihin vaatteisiin. Mokasin, mokasin pahasti.

Kuvasin tilanteesta pienen marinavideon, jonka lähetin puolisolleni ja siskoilleni. Ainakin saisin vähän tukea ja ehkä näkökulmaa nauraa kaiken perseydelle. Vein villatakin roskikseen ja toiveikkaana pistin muut vaatteet uudelleen pesuun. Olin nälkäinen ja kiukkuinen. En saanut aikaiseksi tehdä päivälle suunnittelemiani tehtäviä, kun odotin taas koneen pyörittävän pesuohjelman loppuun. Mutta tulos oli sama, koneesta paljastui läjä harmaan nukan peittämiä vaatteita.

Onneksi esikoiseni sattui tulemaan juuri koulusta kotiin. Ikäistään viisaampana miehenä, hän nappasi pyykit ripustettaviksi ja lähetti minut kiireen vilkkaa ulos syömään ja kävelylle. Ruoka taittoi pahimman kiukunja vei päänsäryn. Viimeistään merituuli vei mukanaan harmittelun ja asetti asiat oikeaan mittakaavaan. Mokasin. Kyllä. Oliko se niin vakavaa? Ei.

Hengitin syvään ja jatkoin matkaa. Ne vaatteetkin saa onnneksi vaateharjalla karvattomiksi.