Hidastellen

Eilen täytin 34 vuotta. Sain lahjan jo heti aamusta, kun lapset antoivat minun nukkua pitkään. Mies oli työmatkalla, joten epäilen tämän lahjan olleen esikoisen junailema. Tavallista pidemmät aamu-unet sopi hyvin siihen, mikä näyttäisi olevan juuri nyt keskiössä elämässäni. Olen pahimman luokan perfektionisti ja erittäin vaativa ja ankara etenkin itseäni kohtaan. Nyt olen kuitenkin huomannut, että kurin sijaan kaipaan tällä hetkellä ensisijaisesti lempeyttä.

Joskus aikoinaan sanoin, että täytäessäni 35 vuotta olen sitten tikimpi kuin koskaan ennen. Kuulostaa tavallaan houkuttavalta, mutta enemmän kuin tikissä olemista, haluan kulkea kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia ja sopua itseni kanssa. Koen, että sekä mieleni että kehoni kaipaa lisää rentoutta, hyvää oloa, hidastamista ja lempeyttä. Vähemmän sääntöjä ja enemmän aitoa kuuntelemista. Vähemmän kiirettä ja enemmän aikaa nähdä ja kokea tätä elämää. Olen opetellut tekemään asioita itseäni kuunnellen. Se on tarkoittanut kävelyitä ulkona tietokoneen ääressä istumisen sijaan, aikaisin vuoteeseen menemistä ja hyvää ruokaa.

Aiemmin pelkäsin, että jättäessäni itseni patistamisen jumittuisin jonnekin sohvan nurkan ja saamattomuuden syövereihin. Olin väärässä. Itseäni kuunnellen olen ulkoillut enemmän kuin aikoihin, olen osallistunut mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, nauttinut taiteesta ja löytänyt käsilleni muutakin tekemistä kuin näppäimistön naputtelun. Olen ollut aiempaa enemmän läsnä lapsilleni ja löytänyt rauhaa käpertyä mieheni kainaloon vain nauttimaan lämmöstä ja läheisyydestä. Tämän hidastamisen keskellä työt ei tunnu taakalta, kun vastapainona on muutakin mielenkiintoista. Sen sijaan nautin uudella tavalla myös töiden tekemisestä, vaikka olen pitänyt työstäni hurjan paljon jo aiemminkin.

Tunnen vahvasti olevani oikealla tiellä. Tämä on se tie, jota pitkin jatkan kohti jotenkin merkittävältä rajapyykiltä tuntuvaa 35 ikävuotta, joka häämöttää vuoden päässä. Jossain takaraivon perukoilla pieni ikäkriisi nostelee päätään, mutta yritän paijata sen takaisin nukkumaan. En halua riesakseni kriisejä, päivastoin. Haluan nauttia elämästä jo tässä matkan varrella enkä vasta ”sitten joskus”. Hidastellen ympäristö tarkentuu ja näen enemmän. Toivon, että vuoden päästä herään syntymäpäivääni yhtä onnellisena kuin heräsin eilen.

Kuva: Hitaan syntymäpäiväaamun onnelliset varpaat, vanha rakas sohvatyyny ja äitini neulomat unisukat.