Kuinka minua kosittiin
Astuimme avioon noin puolitoista vuotta sitten, mutta kosinnasta tulee ihan näinä päivinä täyteen 3 vuotta. Mieheni on romanttinen ja hänellä on vahva draamantaju, joten kosinta ei ollut ihan perinteinen. En osannut odottaa sitä enkä ikinä olisi osannut arvata, miten se lopulta tapahtui. Kaikki on osa suurempaa jatkumoa, joka liittyy ihan suhteemme alkuun. Siispä ensin pieni visiitti kevääseen 2011.
Kun olimme juuri tavanneet, lähti mieheni kuukaudeksi kiertämään Eurooppaa ja minä puolestani lähdin Savonlinnaan töihin koko kesäksi. Mieheni lähti kolmansilta treffeiltämme suoraan lentokentälle, mutta ehkä juuri nuo treffit sinetöivät meidät yhteen. Seisoimme laulunopettajani talon edessä, emmekä oikein osanneet sanoa hyvästejä. Laulunopettajani ilmestyi parvekkeelle huolissaan, katsomaan missä olen, koska olin tapojeni vastaisesti myöhässä. Yllätyksestä hämmentyneenä huusin parvekkeelle, että suutelen ensin tätä miestä ja tulen sitten. Suudelman jälkeen mies kysyi vielä saisiko hän etsiä minut Facebookista yhteydenpitoa varten. Annoin sen sijaan hänelle kesäosoitteeni ja pyysin lähettämään kortin jokaisesta kaupungista, jossa hän matkallaan käy (annoin kyllä luvan ottaa yhteyttä myös fb:ssa). Kesän aikana yllätyksekseni sainkin sitten useita ihania pitkiä, pienellä käsialalla kortin taakse kirjoitettuja viestejä ympäri Eurooppaa. Viimeisin kortti saapui Turusta, jossa mies pyörähti ennen tuloaan Savonlinnan luokseni. Koko suhteemme on ollut tähän päivään asti hyvin samankaltaista kuin alkukin, eli vietämme paljon aikaa erossa toisistamme eri kaupungeissa työn vuoksi. Välillä olemme yllättäneet toisimme korteilla eri kaupunkien museoista.
Syksyllä 2015 minä hoidin vuoden ikäistä kuopusta kotona ja mies valmistautui ensi-iltaan Oulussa, minulla oli ollut ensimmäiset työprojektit sitten äitiysloman, vaikka kuopus vielä kotihoidossa olikin. Kaikki oli kuten meillä yleensäkin – vinksin vonksin tai ainakin heiku keikun, mutta ihanasti meidän omaa elämää. Olimme sopineet tapaamisen asuntonäyttöön, jonne mieheni tulisi suoraan työmatkalta ja minä sitten lähtisin suoraan näytöltä katsomaan ystäväni esitystä. Asunto näytti paperilla lupaavalta ja osoitekin oli ihanan rauhallisen kadun varrella. Kävin hetken mielijohteesta ennen näyttöä vielä pikaisesti kotona vaihtamassa kengät ja siirtämässä pojan kantoliinasta rattaisiin, kun huomasin postin seassa minulle osoitetun kirjekuoren. Olin jo laittamassa sen sivuun odottamaan parempaa hetkeä, kun tunnistin käsialan ja päätin lukea sen heti. Minulla oli niin kova ikävä rakasta miestäni. Kortin teksti alkoi jo minulle niin tuttuun sävyyn, mutta lopulta tekstin sisältö oli jotain muuta kuin mitä odotin. Tuossa kortissa, joka oli lähetetty taidemuseosta Oulusta mieheni ensi-iltapäivänä, hän pyysi minua vaimokseen.
Minulle tuli kiire. Lapsi katsoi ihmetellen ja nauraen nauravaa ja hyppelehtivää äitiään. Kaivoin lipaston kätköistä sopivan postikortin ja kirjoitin vastauksen: ”Kyllä rakas, kyllä – tulen vaimoksesi!” En löytänyt kirjekuorta tai postimerkkiä ja aloimme olla jo hyvin lähellä myöhästymistä, joten työnsin kortin taskuuni ja kiirehdimme asuntonäyttöön. Asunto oli juuri niin ihana kuin olimme toivoneet ja kuopus esitteli kaikkein suloisimmat hymynsä asunnon välittäjälle. Kun lähdimme asunnosta, mies ihmetteli miten olin niin iloinen. Olinko ihastunut asuntoon niin kovasti? En voinut enää pidätellä (minulla ei ole mieheni kykyä pitkittää jännitystä kuin mitään ei olisi tapahtunut). Kyllä, olin täysin ihastunut, mutta minua poltteli jokin muukin. Jalkojani heikotti, kun kaivoin kortin taskustani. Pimeä sateinen marraskuun alkuilta ei koskaan ole tuntunut niin kauniilta, kuin siinä hetkessä. Kävimme vielä nostamassa lasilliset läheisessä ravintolassa, josta lähdin sitten kiireesti taksilla esitykseen hymyillen niin isosti, ettei se jäänyt huomaamatta taksikuskiltakaan.
Keväällä 2017 juhlimme häitämme Suomenlinnassa. Juhlassa oli nähtävillä tietenkin myös kaikki meille niin tärkeät kortit – ne jotka sain Euroopasta kesällä 2011, se jonka sain Oulusta ja se jonka ojensin miehelleni sinä marraskuisena alkuiltana 2015.
Kuva: Juho Vee