Hamlet – eli kuinka rakastuin esitykseen
En yleensä kirjoita blogissa teatterista (koska blogi on harrastus ja teatteri on töitä), mutta nyt tunnen tarvetta purkaa hieman ajatuksiani viikko sitten Turun Kaupunginteatterissa ensi-iltansa saaneesta Hamletista muutenkin kuin omalle puolisolle ja jokaiselle vähääkän aiheesta kiinnostuneelle vastaantulijalle.
Ensi-illassa koin jotain sellaista, mitä en koskaan aiemmin ole kokenut. Esitys alkoi lempeän katsomovalon laskemisen sijaan tiukalla black outilla, jonka jälkeen esitys vyöryi päälle. Jo tämä ensimmäinen valinta sai minussa aikaan kiihkeän innostuksen. Odotukseni esityksen suhteen olivat korkealla ja olen odottanut ensi-iltaa jo kauan – jo ennen kuin ohjelmistoa oli edes julkistettu yleisölle. Tunsin taiteellisen työryhmän (Paavo Westerberg, Sanna Salmenkallio, Markus Tsokkinen) aiempia teoksia ja tiesin näyttelijöiden korkean tason. Tämä esitys oli kaiken muun juhlan ohella todellista näyttelijäntaiteen juhlaa. Alun yllättävästä valojen leikauksesta lähtien sain täyslaidallisen kaikkea mitä odotin ja vielä enemmän. Klassikon pölyt puhallettiin pois ja Shakespearen tekstistä nousi esiin ajattomat teemat vallasta, jotka näyttäytyvät varsin ajankohtaisina. Esitys vei minua ja minä nautin kyydistä.
Päätin jo ennen esitystä katsovani tämän ensi-illan ns. siviilinä ilman painetta analyysistä tai erilaisten viittauksien poimimisesta. Tietenkin aivot tekevät työtä joka tapauksessa, mutta nyt annoin itselleni tietoisesti tilaa vain ottaa vastaan ja nauttia. Tiesin jo ensi-illassa, että tulisin katsomaan esityksen työmielessä vielä kerran tai kaksi uudelleen, mikä loi katsomiskokemukseen vapautta. Samalla annoin itselleni luvan innostua ihan eri tavalla kuin innostuisin työmielessä esitystä katsoessani. Onneksi, koska ihastuin esitykseen niin kovin, että ensi-iltajuhlassa kiitin työryhmän jäseniä monesti kyyneleet silmissä.
Seuraavilla katselukerroilla nostan jälleen tietoisesti työtä tekevät aivot paikoilleen ja työstän esityksestä analyysiä. Lauantaina 9.3.2019 on sitten vuorossa kritiikkityöpaja Turun Kaupunginteatterissa, jolloin oma työni on valmis. Työpajassa keskiössä ei tietenkään ole minun näkemykseni tai kokemukseni, vaan ääneen pääsevät työpajan osallistujat ja minun työni on auttaa ja antaa osallistujille työkaluja oman katsomiskokemuksen analysointiin. Työskentelemme osallistujien huomioiden kautta ja kysymme itseltämme aktiivisesti miksi. Tässä työpajassa oikeita ja vääriä vastauksia ei ole. Itse kritiikkityöpaja on sallistujille maksuton ja ainoa osallistumiskriteeri on se, että on nähnyt esityksen ennen työpajan alkamista (viimeinen mahdollisuus on siis lauantaina 9.3. klo 13 alkavassa päivänäytöksessä). Uskon, että jokainen katsoja voi kehittää omaa teatterinlukutaitoaan ja näin saada esityksistä enemmän irti. Työpajasta on varmasti iloa myös niille, jotka haluavat kirjoittaa teatterista esimerkiksi omassa blogissaan.
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/Turun Kaupunginteatteri. 1. Jussi Nikkilä – Hamlet, 2. Markus Ilkka Uolevi – Marcello, Jussi Nikkilä – Hamlet, Severi Saarinen – Horatio, 3. Eero Aho – Claudius, Markus Järvenpää – Laertes, 4. Pia Andersson – Ofelia.