Makeannälkä

On aikoja, jolloin kaipaan kirjojen seuraan ja on aikoja, jolloin uppoudun elokuviin ja sarjoihin. En haluaisi arvottaa näitä kahta ajanvietettä suhteessa toisiinsa, sillä molemmille on oma aikansa ja tilauksensa. Totta puhuakseni pidän kuitenkin itsestäni enemmän silloin kun luen.

Minulla on tapana kirjautua kirjaston sivuille aina, kun törmään mielenkiintoiseen teokseen tai mieleeni tulee jokin kirja, jonka haluaisin lukea. Minulla onkin jatkuvasti varauksessa ja lainassa useampia teoksia laidasta laitaan. Ian McEwanin Makeannälkään tartui kuitenkin hetken mielijohteesta ollessani noutamassa Oodista aivan toista varaamaani teosta. Loppujen lopuksi palautin sen toisen kirjan keskeneräisenä takaisin kirjastoon ja uusin Makeannälän lainan lukeakseni sen loppuun.

McEwan on tasaisen tuottelias kirjailija ja häntä pidetään yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä brittikirjailijoista. Olen lukenut McEwanin laajasta tuotannosta aiemmin vain Sovituksen. Sen lisäksi olen nähnyt hänen kirjoihinsa pohjaavan elokuvan Sovitus (joka ei mielestäni tee kunniaa kirjalle) ja Kansallisteatterin Pienellä Näyttämöllä esitetyn näytelmäversion Lauantaista.Pidin Sovituksesta kirjana paljon, joten tartuin luottavaisin mielin Makennälkään.

Makeannälkä on taattua McEwania. Se on kevyt lukea, muttei suinkaan aivoton teos. Keskiössä on nuori Serena Frome ”lausutaan siten että se rimmaa sanan plume kanssa”, joka päätyy töihin Britannian turvallisuuspalveluun MI5:een. Teos luo lukijan eteen kuvan kylmän sodan aikaisesta Britanniasta. Vaikka päähenkilön työn kautta teoksen tapahtumat kiinnittyvät turvallisuuspalveluun, kylmään sotaan ja politiikkaan, on teoksen keskiössä myös vahvasti kirjallisuus ja rakkaus. Kirjan tarina on kerroksellinen huumoria unohtamatta ja kerros toisensa jälkeen paljastuu lukijalle ja pitää otteessaan.