Avioliitto omilla ehdoilla
Lilyssä on keskusteltu viime aikoina paljon avioliitosta ja onko sillä ylipäätään merkitystä tänä aikana. Tällaiset keskustelut luonnollisesti herättävät ajatuksia ja tunteita. Olen ollut itse aikoinaan vahvasti sitä mieltä, että avioliitto on turha ja aikansa elänyt järjestelmä. Olen myös kokenut avioeron ja vannonut, etten enää koskaan astuisi uudelleen samaan halpaan. Muuttuvainen on ihmisen mieli. Huhtikuussa astuin avioon syvästi rakastamani miehen kanssa. Sanoesani ’tahdon’, minä todella tarkoitin sitä.
Vuosi sitten tähän aikaan aikani täyttyi hääjärjestelyistä. Minä olin päävastuussa hääjärjestelyistä suunnitteluvaiheessa ja mieheni puolestaan varsinaisesta toteutuksesta. Näin saimme molemmat toimia meille vahvimmilla alueilla ja lopputulos näytti meiltä, ei minulta tai mieheltäni, vaan meiltä. Laskin budjetteja, vertailin floristeja, valitsin mieheni kanssa hääbändin muutamasta vaihtoehdosta, pukuani valmistettiin ja kaikessa hiljaisuudessa hikoilin valojeni kanssa. Nyt löysin satumalta valat puhelimeni muistiosta ja kaikki tulvi taas mieleeni.
Vajaa vuosi ennen häitämme mieheni esitti toiveen siitä, että hääjuhlan seremoniallisessa vihkimisessä lausuisimme itse kirjoittamamme valat. Eihän noin romanttiseen pyyntöön voinut vastata muuten kuin myöntävästi. Samalla annoimme itsellemme vapauden tehdä avioliittolupauksemme omilla ehdoillamme, ilman avioliiton nurjalta tuntuvia menneisyyden haamuja. Hermoilin koko syksyn sitä mitä sanoisin. Luin läpi useampia artikkeleita aiheesta ja pelkäsin sanojen pettävän minut. Sitten ilman ennakkovaroitusta raskaan työpäivän jälkeen valat tulivat. Istuin alas ja näppäilin ne puhelimeni muistioon. Myöhemmin palasin valojen pariin kerran jos toisenkin ja muokkasin hieman sanamuotoja, mutta sisältö on pysyi pääosin samana. Pitkään suunnitelmani oli opetella kirjoittamani valat ulkoa, mutta hääpäivän lähestyessä se tuntui yhä vain vaikeammalta ja vaikeammalta. Lopulta juuri ennen vihkimistä, kun vieraat jo valuivat juhlatilaan, kirjoitin valat paperilapulle, jonka otin mukaani vihkimiseen hääkimpun varren ympärille kierittynä.
En ole koskaan jännittänyt niin paljon kuin astellessani mieheni rinnalla ystäviemme keskellä kohti vihkimistä. En jännittänyt siksi, että olisin ollut epävarma. Jännitin, koska tilanne oli niin vahvasti lataunut ja tärkeä. Tarkoitin valani jokaista sanaa ja tarkoitan niitä yhä. Avioliitto ei ole minulle vain juridisten asioiden hoitamista helpottava sopimus, vaan paljon merkityksellisempi lupaus kulkea yhdessä rakkaani rinnalla – ei edessä tai takana, vaan tasavertaisena kumppanina. Avioliitto on minulle ennen kaikkea valinta, kuten osana omia valojani miehelleni totesin: Minä rakastan sinua. Ja haluan rakastua sinuun yhä uudelleen joka päivä koko loppuelämäni.
Kuva: Tämä kuva on meidän vihkimisestämme. Kuvaajana ihana Juho Vee, jota voin suositella kuvaajaksi täydestä sydämestäni. Lisää kuvia Juhon portfoliossa ja Facebook-sivulla.