Äiti

Varpain jaloin

Tulin äidiksi vahingossa. Vain muutama kuukausi ennen kuin aavistin odottavani esikoistani (mikä tapahtui 20-vuotissyntymäpäivänäni) kirjoitin päiväkirjaani, etten koskaan aio hankkia lapsia. Sitten kun olinkin raskaana, ei mieleeni tullut hetkeäkään luopua lapsesta. Raskaus oli vaikea ja kärsin koko odotusajan rankasta pahoinvoinnista ja huimauksesta. Loppuraskaudesta turposin niin, että jalkojeni muoto hävisi ja turvotukseen pystyi painelemaan kuoppia. Kaksi viikkoa ennen synnytystä itkin, ettei minusta ole kenellekään äidiksi, mutta kun viimein sain synnytyssalissa pienen pojan syliini, tiesin heti, että onni ja rakkaus on tässä minun sylissäni.

En ole koskaan pitänyt itseäni erityisesti "äiti-ihmisenä". Aluksi kipuilin yrittäessäni täyttää uuvuttavaa mielikuvaa siitä, mitä äidin tulisi olla. Oman äitini tuella kuitenkin ymmärsin, että omana itsenäni olen paras mahdollinen äiti omalle lapselleni - läsnäolo ja vuorovaikutus on tärkeämpää kuin kiiltävän puhdas koti ja pullan tuoksu. Minusta ja herra T:stä hotsautui tiivis paketti. Sen sijaan, että olisin tanssinut baareissa ystävien kanssa pidimme kahdenkeskisiä mehukestejä kotona tanssien ja laulaen. Päiväkodin ollessa kiinni poika pääsi mukanani yliopiston luennoille, teatrerille ja joogasalille. Teimme yhdessä lähes kaiken ja sovitin omat aikatauluni ja tekemiseni lapsen hyväksi.

Vasta ystävien puheista (häiden ja polttareidenkin yhteydessä puheita on pidetty paljon) tajusin, miten suuri osa minua äitiys on. Tulin äidiksi niin nuorena, etten koskaan ole osannut tehdä eroa mikä on äitiyttä mikä minua. Olen kasvanut aikuiseksi lapsi kainalossani. Esikoiseni kanssa olemme kasvaneet yhdessä ja yhteen. Ilman herra T:n syntymää en olisi nyt se nainen, joka olen.

Luulin, että herra T jäisi ainoaksi lapsekseni, mutta olin väärässä. A:n odotus aika oli hyvin erilainen kuin herra T:n. Tällä kertaa olin paitsi 9 vuotta vanhempi myös jo kertaalleen äiti. Silti olen sama äiti molemmille pojilleni. Äidinrakkaus on uskomaton voimavara, joka kantaa elämää. Parasta on se, että rakkauden kohteiden lisääntyessä rakkaus vain kasvaa ja kasvaa.

Olen kiitollinen poikasilleni siitä, että olen saanut heidät elämääni. Siitä, että olen saanut oppia tuntemaan suurimman rakkauden. Olen kiitollinen siitä, miten äitiys on tuonut minut ja sisareni lähelle toisiamme nyt aikuisiällä, jopa läheisemmiksi kuin lapsuudessa. Olen kiitollisen omalle äidilleni, joka tiikeriemon voimin suojelee poikasiaan tiukasti, mutta rakastaen. Olen kiitollinen siitä, että saan olla osa äitiyden jatkumoa sellaisena kuin olen omana itsenäni ja parhaana mahdollisena äitinä omille pojilleni.

Kommentoi