Hei hei Helsinki, terve Turku

Elokuu. Työt alkaa, nuorimmainen aloittaa uudessa päiväkodissa ja parin viikon päästä esikoinen aloitta lukuvuoden uudessa koulussa ja miehelläkin alkaa työt. Takana meillä on kesä, jonka aikana tapahtui paljon.

Kesäkuun aikana olin paljon sisällä, niin paljon että vasta juhannuksen aikaan hipihiljaisessa Helsingissä tajusin, että on kesä. Kotona heittelin vaatteita ja tavaroita jätesäkkeihin ja laatikoihin. Vein läjäpäin vaatteita ja tavaroita kierrätykseen ystäville ja sukulaisille, jotka niitä huolivat, myin toisen samanmoisen läjän facebook-kirppareilla ja kolmannen toimitin jäteastioihin. Karsin kirjahyllyn sisältöä rankalla kädellä ja vain viikon kuluttua karsin vielä uudelleen, sanoimme hyvästit CD-levyille ja 99% DVD:stä. Päätimme viimeinkin luopua niistä huonekaluista, joista jompi kumpi meistä ei pitänyt. Lähes puolet astiastostamme muutti äitini kellariin, josta siskoni otti ne käyttöönsä. Kävin viimeinkin läpi niitä muistoja, jotka olin vuosia sitten pakannut laatikkoon ja aiemmissa muutoissa vaan kylmästi siirtänyt kellarista vinttiin ja taas uuteen vinttiin ja uuteen kellariin. Heitin pois päiväkirjoja ja valokuvia, säästin vain sen minkä todella halusin jäävän.

Kesäkuun viimeisenä päivänä kaikki pakattiin suureen muuttoautoon ja jäin yksin tyhjään asuntoon imurin, luutun ja rätin kanssa. Siivosin pois viimeisetkin jäljet meistä. Istuin tyhjässä kaikuvassa olohuoneessa ja katselin kattokoristeita ja pariovia, joihin lähes kaksi vuotta sitten niin kovasti ihastuin. Ovikello soi, naapuri jätti meille jäähyväiset itkusilmin. Asetin avaimet olohuoneen ikkunalaudalle – sellaiselle ihanalle leveälle, jolle voi asetella kukat ja tyynyn istumista varten, ikkunalaudalle, jolla taaperon kanssa katselimme vastapäisen talon ikkunalaudalla istuvaa koiraa – eteisessä hengitin vielä kerran syvään ja lausuin hiljaa mielessäni jäähyväiset, otin siivousvälineeni ja suljin oven. Töölö, en sano hyvästi, sanon näkemiin.

Heinäkuun ensimmäisenä mieheni haki minut ja lapset ystävien luota. Ajoimme yhdessä jo tutuksi käyneen moottoritien ja läpi kaupungin, joka vielä tulisi meille tutuksi. Heinäkuun ensimmäisen viikon purin tavaroita laatikoista kuin riivattu. Intuition varalla etsin jokaiselle tavaralle oman paikkansa. Jätesäkki toisensa perään täyttyi pakkausmuoveista ja papereista sekä muutamista vaatteista ja tavaroista joiden kohdalla olin vielä kesäkuussa empinyt. Ylimääräiset huonekalut saivat tuomion mennä myyntiin tai kierrätykseen. Mies hoiti lapset pois jaloista ja toi ruokaa, minä purin laatikoita ja siivosin hullunkiilto silmissäni niin kiivasti, etten ehtinyt ulos, en lepäämään ja hädintuskin istuin syömäänkään. Iltaisin, kun lapset jo nukkuivat, kahlasin läpi nettikaupoja ja kierrätyssivustoja. Tein miehelle listoja tarvittavista ostoksista – vanha sänky päätyinen ei mahtuisi uuteen makuuhuoneeseen, tarvitsisimme muutaman uuden maton ja lampun ruokapöydän päälle ja maalia. Perjantaina, kun lapset olivat lähtenet maalle ja mies Helsinkiin maalasin huonekaluja. Illalla itkin uupumuksesta.

Seuraavana päivänä matkustin junalla Helsinkiin miehen luo. Uupumuksesta täristen valmistauduin ystävien häihin. Kävimme viikon matkalla Berliinissä, se oli meidän oma häämatkamme. Tervetullut ja kaivattu tauko muuttamisesta ja kodin laittamisesta. Aikaa meille kahdelle, ilman velvollisuuksia, ilman töitä. Taidetta ja hyvää ruokaa. Kotiin palattuamme puristimme vielä sisulla viimeiset laatikot tyhjiksi ja sitten ripustimmekin jo tauluja. Nyt asunnosta on tullut koti, josta puuttuu enää verhot, sillä edellinen asukas oli ottanut verhotangot mukaansa. Päätimme antaa kesän valon tulvia esteittä kotiin, pimennysverhot makuuhuoneissa riittävät vielä toistaiseksi. Syksyllä hankimme sitten verhokiskot ja ripustamme verhot tuomaan pehmeyttä pimeneviin iltoihin.

Vaikka uusi työ on vastuullinen ja kiinnostava, oli muutto yksi henkisesti raskimmista rähän asti. Olin jo ehtinyt kasvaa kiinni Töölöön ja ajattelin, etten koskaan lähtisi. Uudessa kodissa ei ole leveitä ikkunalautoja, mutta siellä on pariovet, keittiö (johon mahtuu pieni ruokapöytä), makuhuone pojille ja toinen pienempi meille, suuri olohuone ja parveke. Alan jo hiljalleen selvitä muuton aiheuttamasta ahdistuksesta ja pakkomielteisestä pakkaamisen ja purkamisen suorittamisesta. Laatikot on tyhjät ja tavaroilla omat paikkansa. Olen viimeinkin voinut lähteä ulos ilman syyllisyyttä keskeneräisestä muutosta. Torilta saa herkullisia vihanneksia, marjoja ja hedelmiä edullisesti, on jokiranta, kirjasto ja Kupittaan seikkailupuisto. Tähän asti Turku on ollut meille hyvä.