Herkkumysli

Varpain jaloin

 

Meillä tykätään kovasti myslistä, erityisesti makoisasta muromyslistä. Kaupan muromyslit on kuitenkin kammottavia sokeripommeja ja niissä on usein myös muita sellaisia ainesosia, joita meidän keittiössä ei haluta syödä.

Pipsa Hurmerinnan kirjasta Pipsan keittiössä löytyy loistava mysliohje, jota muuntelemalla olen tehnyt perheemme myslit jo pari vuotta. Omiin versioihini sekoittelen mausteita ja lisään hedelmiä ja marjoja fiiliksen mukaan. Eilen menin ehkä kauimmas reseptistä aikoihin, mutta lopputulos oli enemmän kuin hyvä!

Esikoiseni napsi mysliä illalla sellaisenaan jo ennen kuin se oli kunnolla jäähtynytkään. Ja aamulla purkista hupeni neljäsosa hetkessä miehen ja poikien suihin. Tätä voi huoletta antaa myös taaperolle napsittavaksi.

 

HERKKUMYSLI

(Pipsa Hurmerinnan reseptiä mukaellen)

  • 3dl kaurahiutaleita
  • 1dl tattarihiutaleita
  • 0,5dl quinoahiutaleita
  • 0,5dl kookoshiutaleita
  • noin 2-3dl mantelimaidon valmistuksessa syntynyttä mantelijauhetta
  • 1dl pekaanipähkinöitä isoina paloina
  • 1dl cashewpähkinöitä isoina paloina
  • 5rkl kookosöljyä
  • 0,75dl hunajaa (ohjeesta tulee vegaaninenvaihtamalla hunaja esim. vaahterasiirappiin)
  • 0,25dl agavesiirappia
  • 1,5tl ceylon kanelia
  • 1tl aito vaniljaa
  • 0,5tl kardemummaa
  • 1,5dl mulperimarjoja
  • 2dl pehmeää kuivattua omenaa paloiteltuna
  • 1,5dl banaanikolikkoja pilkottuna

Lämmitä uuni 170 asteeseen ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Sekoita kuivat aineet isossa kulhossa. Kiehauta kattilassa kookosöljy, hunaja, agavesiirappi ja mausteet. Sekoita öljyseos hyvin kuiviin aineisiin. Levitä mysli pellille tasaisesti. Paahda uunissa noin puoli tuntia ja kääntele välissä. Tarkasta uuni aina välillä, sillä mysli kärähtää helposti. Mysli on valmista kun se on saanut kaunista väriä. Annan myslin jäähtyä pellillä kokonaan. Sekoita joukkoon mulperit, omanapalat ja banaanit. Säilytä tiiviissä lasipurkissa. 

Vinkki: ihania isoja myslikokkareita saa painelemalla massan ikään kuin isoksi keksiksi ennen paahtamista. Käännellessä keksi rikkoutuu, mutta kokkareet pysyvät isoina.

Kommentoi