Ja lapseni tarvitsi lapaset
En koskaan ole laskenut, mutta uskallan väittää, että kuten varmaan kaikki muutkin vanhemmat käytän aivan tolkuttoman paljon aikaa lasten vaatetuksen pohtimiseen ja hankkimiseen. Minulla on kaksi lasta, joista vanhempi on 13-vuotias ja nuorempi 4-vuotias. Esikoinen on (onneksi) tyyliltään melko minimalistinen ja kuopus saa lähes kaiken tarvitsemansa ystävämme lapselta kierrätettynä. Siitä huolimatta vaatteisiin kuluu järkyttävä määrä ajatustyötä, kun koko ajan pitäisi olla askeleen edellä siitä millaisia sääolosuhteita ja tilanteita varten lapset tarvitsevat sopivat vaatteet arjessamme.
Esikoisella on ollut kasvupyrähdys ja ennen joulua katsoin kuinka viulukonsertissa kauluspaidan hihat eivät enää yltäneet lähellekään ranteita. Poika kantoi luokseni myös kasan enemmän ja vähemmän ehjiä tai polvista rikkoutuneita housuja, joiden lahkeet olivat jääneet auttamatta liian lyhyiksi. Kävimme täsmäostoksilla hänen vaatekaappinsa täydentämiseksi. Onnekseni esikoinen luottaa vahvasti siihen, että vähemmän on enemmän ja parit housut ja muutama paita riittivät korjaamaan vaatekaapin puutteet. Vielä vuosi-pari sitten lainailin hänen talvisaappaitaan, kun vein roskia tai lähdin kuopuksen kanssa pulkkailemaan esikoisen ja miehen lasketellessa tunturissa, mutta nyt poika on jo minua pidempi ja hänen kenkänsä eivät pysy jalassani edes tupla tai tripla villasukkien kanssa. Välillä hämmentää miten tuo nuorukainen voi samaan aikaan olla niin iso ja sitten kuitenkin se minun oma pieni vauvani.
Kuopuksen vaatekaapilla päänvaivaa tuottaa säätilat ja niihin sopivien vaateyhdistelmien löytyminen, koska päiväkotipäivien aikana ulkoillaan kahdesti säässä kuin säässä (ja hyvä niin!). Kuopuksella on varmasti koko perheen paras pukimisto vaihtoehtoineen, mutta silti aika ajoin ilmenee puutteita. Viimeisin ongelma ilmaantui tammikuun alun märkien nollakelien myötä. Toppapuku tai välikausipuku kerroksilla voisivat toimia hyvinkin monella muulla lapsella, mutta omat lapseni on kai saukkojen sukua (isoveli oli aikoinaan samanlainen!). Jos itse en niin innostu loskakeleistä, niin kuopukseni rakastaa virallisesti ihan kaikkea säätä, jos siihen vaan liittää ulkoilun ja vielä enemmän jos siihen liittyy vettä. Loskakelit ovat hänen maailmassaan mahtava ydistelmä uimahallia ja leikkikenttää, eli melkein yhtä hyvä kuin pulkkamäki. Paras asu loskassa on syksyllä ostamani kurahaalari, mutta sen alle on näillä asteilla kuitenkin saatava lämmikettä. Kerrastot ja villahaalari pitävät huolta vartalon lämmöstä ja onneksi meiltä löytyy vuorelliset kumisaappaat joihin mahtuu tarvittaessavillasukat ja vuorettomat kumpparit joihin voi lattaa villasukat tuplana. Ongelmana oli se, että kurarukkaset ei mahdu toppahanskojen päälle ja topparukkaset on muutenkin hieman kuumat ja ohuet välilapaset taas jättivät lapsen kädet kylmiksi. Hah, meiltä puuttui lapselle ne perinteiset lapaset!
Minä rakastan neulomista ja puikoiltani putoilee melko säänööllisesti uusia villasukkia kasvavien lasten ja meidän vanhempienkin tarpeisiin. Lapsilla on molemmilla myös neulomani pipot ja neuloinpa syksyllä kuopukselle myös villapaidan kaapista löytyneistä langoista (isoveljen paita odottaa vielä lankojen ostamista). Mutta lapaset on heikkouteni – niiden neulominen ei jostain syystä innosta. Kuvaava on, että omat jämälankalapaseni odottivat liki vuoden ennen kuin tein toisenkin lapasen loppuun viime syksynä. Syy on peukaloissa, on turhauttavaa saada lapanen ikäänkuin valmiiksi ja sitten kuitenkin vielä joutua nysväämään peukalopaikoilleen. Oli mikä oli, lapsi tarvitsi lapaset.
Aikaa saada lapaset valmiiksi oli yksi ilta – onneksi villapaidasta oli jäänyt jämiä sen verran, että langoista ei tarvinnut huolehtia. Kiireen vuoksi halusin saada kerralla oikean kokoiset ja varmasti istuvat lapaset ja siksi tapojeni vastaisesti etsin ohjeen lapsen lapasiin. Jotta lapaset löytäisivät helposti oikeisiin käsiin lapsen itse pukiessa, halusin tehdä istutetun peukalon kiilalla. Löysinkin sopivan ohjeen, joka istui käytössä olevan langan paksuuteen. Lopulta lapaset syntyi urakalla neuloen iltaan mennessä ja aamulla iloinen 4-vuotias olisi halunnut syödä aamupalansakin uudet lapaset kädessään. Vaikka urakka päättyikin menestykseen aloitin heti seuraavana päivänä uusien lapasten neulomisen, jotta seuraavan kerran kun tarvitsimme lapasia (niiden toisten ollessa märät) ei urakoinille ollut tarvetta. Yllättäen kiilapeukalo myös poisti inhoni lapasten neulomista kohtaan. Ehkäpä myös esikoinen ja mies saavat piat uudet jämälangoista neulotut lapaset. Kun pakkaset saapuivat pääsivät lapaset vielä lämmittämään lapsen käsiä kauppareissuilla ja muissa tilanteissa kun rukkasille ei ole ollut selkeää tarvetta.