Joululaulukalenteri: 19. luukku
Kuopus laulaa joululauluja nyt lakkaamatta. Monista kappaleista tulee tässä kimarassa kuultua myös ihan uusia versioita joko hitaasti tai nopeasti. Tai sitten referaatteina, kuten kävi Kulkusille lapseni versioimana: ”kulkuset, kulkuset, kilvan helkkäilee. Talven valehiutaleet leijailee, leijailee, leijailee”. Etenkin nuo valehiutaleet ja melodian muuttuminen täysin alkuperäisestä pojan päästessä kohtaan leijailee, saivat meidät vanhemmat nauramaan. Ehkä inspiraatio tuli aiemmin kauppakeskuksessa nähdyistä sisällä satavista hiutaleista ja niistä keskusteluista, joita olemme käyneet teatterista.
Kun lapsi on nähnyt isänsä sylissä istuen miten isän kasvoille meikataan arpi ja peitetään omat hiukset peruukilla ja sitten seurannut pukuhuoneessa sekä rooliin pukeutumista, että odottanut esityksen päättymistä, ei teatterin taikamaailmassa ole enää samalla tavalla taikaa. Lapsi ymmärtää, että illuusio luodaan erilaisilla keinoilla ja on nähnyt paljon sekä lavasteita että koneita. Nykyisin hän telkkaria katsoessakin usein kysyy silloin, kun ohjelma alkaa jännittää, että onko ruudussa näkyvät ihmiset näyttelijöitä. Hänelle teatteri on työpaikka, mutta teatterissa on silti pienelle yhä aivan erityistä taikaa. Hänelle se taika on isän ja äidin työkaverit, jotka jaksavat aina naurattaa tai näyttää jotakin uutta lapsen vieraillessa teatterilla.
Tässä Andrea Bocellin ja Muppettien versio klassikosta Jingle Bells.
Joululaulukalenteri 2017: