Kesän 2020 bucketlist

road trip_toes_blue sky

Viikon päästä on jo kesäkuu. Minulla on muutama fiksaatio ja vuodenaikojen vaihtuminen on yksi niistä. Kesä alkaa aina kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Minulle vuodenajoissa kyse on ensisijaisesti asenteesta ja mielentilasta. Kesään liittyy vapaus, rentous ja fiilistely sekä ihan kalkkiviivoilla myös syksyyn valmistatuminen, ahkeruuteen orientoituminen ja tulevan suunnittelu. Mutta vielä ennen sitä on ihana loputon ja pitkä kesä. Viime vuoden listan tapaan päätin tehdä tänäkin kesänä itselleni kevyen bucketlistin. Listaa tehdessä pohdin asioita, joita haluaisin tehdä, asioita joiden tekemisestä minulle tulisi hyvä mieli ja joiden tekemistä en malta odottaa. Kesän 2020 bucketlist on paineeton ja tuottaa hyvää mieltä sekä onnistumisen kokemuksia.

Hyvän mielen bucketlist

  • Ompelen itselleni kesävaatteen. Se voi olla esimerkiksi mekko, housut, shortsit, hame, paita tai vaikka hattu.
  • Käyn mökillä. Mielellään perheeni kanssa, mutta yhtä täydellistä olisi myös mökkeily kavereiden kanssa. Tai ehkä molemmat, jos hyvin käy.
  • Korjaan satoa laatikkopuutarhasta. Toivon hartaasti, että laatikkopuutarhamme tuottaisi edes jotain pientä satoa!
  • Juoksen 10 kilometriä. Olen juossut tänä keväänä vain ajassa mitattuja 30-45 minuutin lenkkejä enkä oikeastaan tiedä kuinka pitkiä matkoja juoksen. Arvioni on jossain 5-8 kilometrin välillä. Ajattelinkin ottaa puheimeni juoksu-appin taas käyttöön ja tähdätä siihen, että saan 10 kilometriä täyteen. Lisäpisteitä annan itselleni, jos saan matkan taittumaan jotakuinkin tunnissa.
  • Uin järvessä (ja ehkä meressäkin).
  • Leivon kirsikkakakun. Kakussa tulee olemaan suklaakakkupohja ja päällä paljon tuoreita kirsikoita. Se tuleeko kakku olemaan rento ja kasamainen vai hieman enemmän panostusta vaativa täytekakku, jää nähtäväksi.
  • Syön jäätelön, jonka ostan jäätelökioskilta. Parhaassa tapauksessa tämä liittyy perheen kanssa tehtyy pyöräretkeen, mutta aivan yhtä hyvä vahtoehto on kävellä lähimmälle jäätelökioskille siinä hetkessä, kun aika tuntuu oikealt ajäätelön syömiselle.
  • Tanssin. Ehkä suurin kriisini koronan aiheuttamista rajoitteista on tullut balettituntien perumisesta. Olen enemmän kuin onnellinen siitä, että kesällä tanssikoulun ovet taas aukeavat. Ilmoittauduin kesäksi kolmelle viikkotunnille. Ihan koko kesää en aio viettää kaupungissa, mutta tanssimaan pääsen joka tapauksessa.
  • Käyn treffeillä aviomieheni kanssa. Mieheni on parasta treffiseuraa ja teemmepä sitten mitä tahansa, meillä on aina kivaa yhdessä. Olenkin jo sopinut äitini kanssa lastenhoidosta (vanhempani eivät kuulu riskiryhmiin).
  • Nautin road tripistä. Myimme keväällä automme pois, mutta kesäretkiä varten mieheni vuokrasi kuukaudeksi hybridiauton. Tarkoitukseni on nostaa varpaat tuulilasin läpi paistavan auringon luomaan lämpimään läikkään ja laulaa kovaa kesäsoittolistan tahtiin.

Lista ei ole mahdoton toteuttaa, muttei sentään ihan yhtä helppo kuin viime vuoden lista, jonka ruksin läpi jo kesäkuun puoliväliin mennessä. Kesän aikana tarkoitukseni on myös suorittaa vielä yksi kurssi kirjatenttinä kesäkuussa ja aloittaa elokuun alussa toinen, mutta niitä opiskelujuttuja en huoli bucketlistalleni. Lisään kuitenkin listaan vielä yhden ekstrakohdan, eli soittamisen ja laulamisen ulkona. Tämä on helppo toteuttaa ottamalla kitara tai ukulele mukaan mökille tai piknikille. Olen viimeaikoina soittanut lähinnä pianoa, joten (köykäiset) taitoni kitan ja ukulelen soitossa ovat hieman ruosteessa, mutta jos mukaan pakkaa myös otetaulukot, onnistuu ainakin perusrämpyttely.

Millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *