Kiirettä vai sittenkin vain prioriteetit hukassa?

Olen viimeiset kaksi viikkoa ollut todella kiireinen. Tai oikeastaan olen tuntenut itseni kiireiseksi. Siinä on merkittävä ero. Olen vahvasti sitä mieltä, että kiire on ensisijaisesti mielentila. Itsensä voi tuntea kiireiseksi silloinkin kun ei ole mitään syytä kiirehtiä mihinkään. Kiireisellä aika tuntuu loppuvan kesken ja tehtävälista ylettyy aina kuuhun ja takaisin. On vaikea keskittyä mihinkään, kun tekemättömät työt kummittelevat taustalla. Pinna on kireällä ja mistään ei tunnut tulevan valmista. Tai jos jokin asia tulee valmiiksi, on listalla heti kolme uutta.

Toiveiden ja todellisuuden välinen ristiriita

Toisinaan on helppoa saada paljon aikaan. Usein työlista on silloin aivan yhtä pitkä kuin kiireisenäkin, mutta asiat tuntuvat tulevan valmiiksi kuin itsestään. Merkittävin ero kiireisiin aikoihin on silloin mielen ja ajanhallinnassa. Kun tiedän mitä teen, osaan varata tehtäviin oikean verran aikaa ja toisaalta osaan myös päästää irti ja levätä suorittamisen vastapainoksi. Kiireisenä tuntuu siltä kuin olisin aina väärässä paikassa ja mikään ei koskaan ole valmista. Aika lohdutonta.

Koska en osaa läheskään aina olla kypsä aikuinen, kiukuttelin kiirettä miehelleni. Siinä kiukutellesani tajusin, ettei ongelmani todellakaan ollut tekemisen määrä, vaan se että aikani valui minulle vähemmän arvokkaiden asioiden hoitamiseen ja ne tärkeinä pitämäni asiat joutuivat odottamaan. Kun viimein pääsin tärkeinä pitämieni asioiden äärelle, oli jo päivästä niin uupunut etten jaksanut enää keskittyä asian vaatimalla tasolla. Valahdin iltaisin väsyneenä sohvalle kiukkuisena ja tyytymättömänä ja kaiken lisäksi nukuin huonosti. Se mitä halusin tehdä jäi tekemättä ja sen sijaan tein kaikkea muuta. Tämä ristiriita sai minut huonovointiseksi ja pahantuuliseksi. Huono kierre oli saatava katkaistuksi.

Tehtävien priorisoiminen

Päätin tällä viikolla korjata tilanteen ja käytin maanantaina hetken viikkoni suunnitteluun. Perheellämme on jaettu sähköinen kalenteri, jossa jokaisella on oma värinsä. Näin näemme mieheni kanssa yhdellä vilkaisulla toistemme työajat ja menot, lasten harrastukset ja esikoisen koulupäivien pituudet ja muut päivittäisen elämämme aikataulut. Minun osaltani kalenteri oli pitkään sisältänyt vain harrastukseni. Kalenteri katsoessa puolisoni ja lapseni saivat siis sen käsityksen, että minulla on enimmäkseen vapaata ja minulta oli helppo pyytää pieniä palveluksia milloin missäkin asiassa. Ja minä olen toisinaan tolkuttoman huono sanomaan ei.

Ryhdyin siis toimeen ja merkitsin kalenteriin kaikki edessä olevan deadlinet. Arvioin kuhunkin tehtävään kuluvan ajan ja varasin kalenterista päiviä tehtäville. Kuin taikaiskusta asiat alkoivat jälleen saada oikean arvojärjestyksen. Olen saanut tällä viikolla aikaan enemmän kuin olisin uskaltanut toivoakaan. Tehtävien viivästymisen takia minulla todella on ollut paljon työtä, mutta ehdin kuin ehdinkin tehdä tehtävät ennen tämän viikon dedistä. Minulle jäi hyvin aikaa myös rentoutua, harrastaa ja levätä. Olen myös saanut hoidettua niitä pieniä arkisia askareitakin. Mutta toisaalta olen myös oppinut hillitsemään perfektionismiani ja laskemaan rimaa siellä, missä sen ei tarvitse olla niin korkealla.

Kuva: Pexels.

puheenaiheet ajattelin-tanaan mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *