Kun lapsi sairastaa

Kun lapsi sairastaa kaikki pysähtyy hetkeksi. Yöt ovat repaleisia, kun valvoo pienen potilaan vierellä, antaa lääkettä, pitää sylissä tai silittä pientä kuumaa otsaa takaisin uneen. Päivät kuluvat järjettömän hitaasti, kun pieni potilas ei malttaisi levätä. TV-ohjelmat on pian katsottu ja kaikilla lelukaapin leluilla on jo leikitty, kirjoja on luettu ja askartelut on kaivettu esiin. Vanhempi huokaa, kun potilas nukahtaa päiväunille, mutta ei itse saa rauhaa, koska pienen hengitys rohisee ja kuumekin vaikuttaisi taas nousevan.

Kuopuksen korvatulehdus uusi jo ennen kuin ehdimme jälkitarkastukseen. Ryhdyimme taistoon jälleen kerran uuden antibioottikuurin voimin vain reilu viikko edellisen kuurin aloittamisen jälkeen. Antibiootteja ja vatsalääkettä antibioottien aiheuttamiin vatsavaivoihin ja probiootteja suojelemaan lapsen suolistoa lisäksi särkylääkettä tarvittaessa. Pahaksi onneksi mies joutui lähtemään työmatkalle juuri kaiken tämän keskellä. Kun olin ollut neljä päivää lapsen kanssa kotona käymättä lainkaan ulkona, alkoi jaksamiseni olla lopussa. Ajattelin, että antaisin mitä vain, jotta pääsisin edes hetkeksi kävelylle.

Soitin itkuisen puhelun miehelleni. Hän sai kuin saikin järjesteltyä aikatauluja niin, että ehti käymään kotona. Hän saapui kotiin alkuyöstä lähteäkseen taas puoliltapäivin. Hän valvoi yön pienen potilaan vierellä. Aamulla minä sain nukkua ja herättyäni lähdin lenkille. Kuinka kaunis olikaan aamuinen Helsinki. Miten hyvältä tuntui hengittää raikasta ulkoilmaa. Rakastan mereltä puhaltavaa tuulta, joka täyttää minut uudella energialla, miten paljon sitä olinkaan jo kaivannut. Suutelen miestäni hyvästiksi, pian näemme uudelleen, kun hän palaa taas kotiin. Mietin, miten ihmeessä yksihuoltajat selviävät näistä tilanteista. Kunnioitan suuresti jokaista, joka hoitaa lapsiaan yksin.

Kotona tilanne alkoi helpottaa, kun minä jaksoin taas. Kohti viikonloppua potilaskin alkoi jo voida paremmin. Silloin muistin kaikki tekemättä jääneet työt ja näin kodin kaaoksen. Äitini tuli apuun, mutta kannusti minua lepäämään siivoamisen ja töiden sijaan. Lepoa, sitä juuri olin kaivannut. Tilanne rauhoittui ja arki pyörähti taas käyntiin. Miten kiitollinen ja onnellinen olenkaan meidän perheen arjesta. Ainakin hetkeksi kaikki on taas laitettu oikeaan mittakaavaan ja osaan nähdä selkeämmin kaiken sen hyvän, mitä meillä on. Miten onnellista ja rakasta tavallinen ja kiireinen arki lopulta onkaan.

Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin me. Tunnen suurta empatiaa niitä perheitä kohtaan, joissa lapsi on vakavasti sairas ja huoli on jatkuvasti osa arkea ja elämää.