Miniaskelin kohti minimalismia: Elämä matkalaukussa

Muutimme juhannuksena tavaramme Turusta vanhempieni autotalliin ja pian muutamme väliaikaisesti mieheni isän omistamaan asuntoon Helsingin keskustaan. Kun tavaramme ovat pakattuna laatikoihin olemme eläneet koko kesän käytännössä matkalaukusta vain vaatteiden ja muiden kaikkein henkilökohtaisimpien tavaroittemme kanssa. Kokemus on ollut silmiä avaava.Olemme kokeneet tunteita laidasta laitaan. Olemme tunteneet vapautta siitä, että tavaramme ovat sivussa. Ja toisaalta olemme alkaneet kaivata omaa tilaa, kotia, joka on meidän. Tämän lisäksi minä olen joutunut taistelemaan sitä vastaan, etten taantuisi taas teini-ikäiseksi, ollessani vanhempiein kodissa.

Keskustelimme vast’ikään mieheni kanssa siitä, mitä tavaroita kaipaamme omaisuudestamme. Teimme ennen muuttoa paljon töitä sen eteen, että kaikkein tärkeimmät tavarat olisivat käytössämme kokoajan ja tarvittaessa voimme myös kävellä autotalliin kaivelemaan laatikoista tarvitsemaamme. Mieheni totesi, että koska hänellä on vaatteensa, tietokoneensa ja harrastusvälineensä, hän ei kaipaa juuri mitään. Minä polestani kaipaan muutamia tiettyjä tavaroita. Huvittavaa sinänsä, että minä olen meistä se, joka on karsinut henkilökohtaista omaisuuttaan huomattavasti enemmän kuin mieheni. Totesimmekin yhdessä, että jahka pääsemme puramaan laatikoitamme, tulemme varmasti luopumaan joistakin tavaroista, joista emme luopuneet vielä pakatessa.

Mitä tavaroita minä sitten kaipaan tilanteessa, jossa kaikki vaatteeni, koruni ja kosmetiikkani sekä tietokoneeni ja muistikirjani ovat saatavilla? Kirjoitin näistä lyhyen listan.

 

10 asiaa, mitä kaipaan juuri nyt

1. Mehupuristin – haluaisin niin kovasti puristaa itselleni mehua kauden hedelmistä ja vihanneksista! Ikävä kyllä mehupuristin on autotallissa jossain kaiken muun takana, eikä kaikkea ole järkevää levittää vain etsimisen vuoksi.

2. Tehosekoitin – toin itseasiassa tehosekoittimeni sisälle, mutta vanhempani olivat poissaollessani kantaneet sen makuuhuneeseeni, joten tulkitsin vihjeen siitä, ettei tehosekoittimeni ole tervetullut äitini keittiöön. Kaipaan smoothieta, ne on helpoin ja paras aamiainen mitä tiedän.

3. Veitseni – vanhemmillani on ihan hyvät veitset, mutta minulla on paremmat. Ruoanlaittaminen ei ole sama vierailla veitsillä, mutta näitäkään en tule näkemään ennen kuin laatikot joskus puretaan.

4. Kirjani – vaikka pakkasinkin sisälle tuotavaan laatikkoon muutamia kirjoja jäi kirjalaatikkoihin muutama sellainen teos, jota todella tarvitsisin kirjoitushommiini. Kirjalaatikot on tietenkin kaikkein takimmaisessa nurkassa muiden laatikoiden alla, eli joudun kohta lainaamaan nämä kirjat kirjastosta, jos emme pian löydä omaa kotia ja pääse purkamaan laatikoita.

5. Vaatekaappi – okei, autotallissa ei ole vaatekaappia, mutta olen loputtoman kyllästynyt kaivamaan vaatteitani (ja lasten vaatteita) laukusta tai pahvilaatikoista.

6. Sänky – oma sänky, paras sänky. Ei muuta lisättävää.

7. Sohva – meidän sohvassa on ihanan tuntuinen kangas ja mulla on kauniit sohvatyynyt. Muut sohvat ei ole yhtään niin kotoisat käpertyä.

8. Pyykkikori ja pesukone – oma pyykkihuolto on yllättävän suuri mukavuustekijä, etenkin jos vaihtoehtona on pyykätä äidin koneella ja joutua joka hetki pinnistelemään sen eteen ettei taantuisi itse teiniksi. Osittain tämä onneksi korjaantui kaupunkiin tullessa.

9. Yleiskone – kuinka monta kertaa olenkaan ollut kaupassa jo nostamassa ostoskärryyn hummusaineita tai suunnitellut tekeväni pähkinvoita ja sitten muistanut, että yleiskoneeni on autotallissa – kauniisti laatikossa mehupuristimen vieressä. Kaupasta ostettu hummus ei ole edes puoliksi niin hyvää kuin itse tehty.

10. Oma koti – yli kuukauden ”kiertolaisuuden” jälkeen alan todella kaivata omaa tilaa ja rauhaa. Omia huonekalujani emme tule näkemään autotallin ulkopuolella ihan pian, mutta Helsingin asunnossa emme enää ole kuitenkaan kenenkään vakituisessa kodissa. Pieni helpotus sekin.

 

Olen huomannut, että en tosiaan ole asketismiin taipuvainen minimalisti. Huomaan myös, että olen onnistunut haalimaan keittiööni kaiken sen, mitä juuri meidän perheemme tarvitsee ruoanlaittoon. Se on kiva huomata, vaikka nyt vielä määrittelemättömän ajan joudunkin kokkailemaan muilla välineillä. Minusta ei olisi nomadiksi. Kaipaan oman kodin rauhaa ja turvaa. Viime aikoina myös kuopus on ruvennut kyselemään, joko voisimme mennä ihan omaan kotiin. Vastaamme lapselle, että ei vielä, mutta kohta. Etsimme meille uutta kotia, mutta oletettavasti ainakaan kuukauteen emme vielä tule muuttamaan. Muutto Helsingin asuntoon oli kuitenkin jo askel lähemmäs kotia, kun ympäristö on tuttu ja asumme jälleen vain keskenämme.

 

 

Kuva: Pexels.