Miniaskelin kohti minimalismia: Kirjasto, rakkaani
Käytin kirjastoa ahkerasti opiskeluaikoina. Ei ole vaikea päätellä, että teatteritieteen ja kotimaisen kirjallisuuden opiskelijan täytyy lukea opintojen ohella paljon paitsi teoriakirjallisuutta myös näytelmiä, romaaneja, novelleja ja runoutta. Raahasinkin selkävääränä kotiin kirjoja paitsi kaupungin kirjastoista myös Kaisa-talon kirjastosta, eri tiedekuntien omista kirjastoista, Kansalliskirjastosta, Teatterikorkeakoulun kirjastosta ja maisterivaiheessa myös Sibelius-Akatemian kirjastosta. Opintojen päättymisen jälkeen kävin kirjastoissa yhä harvemmin ja löysin tieni yhä useammin kirjakauppoihin, mikä alkoi näkyä jo ennestään ylikansoitetussa kirjahyllyssäni.
Kun muutimme mieheni kanssa yhteen syksyllä 2012, oli meillä yhteensä neljä tupaten täyteen tungettua isoa kirjahyllyä. Kun olimme muutamaan kertaan muuttaneet näitä kirjoja osoitteesta toiseen tutustuin Marie Kondon Konmari-metodiin ja teimm ensimmäisen karsinnan. Tuon karsinna jälkeen saimme kirjat mahtumaan hyllyihin ilman, että niitä tarvitsi säilyttää kahdessa rivissä tai tunkea pinoihin pikkuvälikköihin. Ennen viimeisintä muuttoamme päätimme muun omaisuuden karsimisen lomassa tarttua viimein myös kirjoihin. Jätimme hyllyymme vain ne kirjat, jotka varmasti vielä lukisimme uudelleen. Tähän joukkoon kuului suosikkikirjojamme sekä ammattikirjallisuutta. Ne kirjat joista luovuimme lahjoitimme pois. Nyt kotonamme on vanha String-hylly minun ja miehen kirjoille ja muutama seinähylly lastenkirjoille ja keittokirjoille. Kirjamäärä on pienentynyt noin neljäsosaan entisestä. Kirjoista luopumisen urakka oli niin raskas, että emme haua kokea samaa ihan heti uudestaan. Tämä on pitänyt meidät enimmäkseen pois kirjakaupoilta.
Karsinta kuitenkin johti minut jälleen kirjastojen asiakkaaksi. Matka takaisin kirjaston asiakkaaksi alkoi jo Helsingissä, mutta on muuton jälkeen kasvanut täyteen mittaansa. Asummehan aivan lähellä Turun pääkirjastoa. Kun törmään kiinnostavaan kirjaan, huomaan pian naputtelevani itseni kirjaston nettisivuille ja ’klik’ kirja on minulle varattu. Helppoa! Joskus joudun odottamaan niteitä kauemmin kuin haluan, mutta toisinaan nide löytyykin jonkun sivukirjaston hyllystä ja saan saapumisilmoituksen parhaimmillaan jo seuraavana aamuna. Nykyisin minulla on jatkuvasti niteitä lainassa. Lainaan yhtälailla työkirjallisuutta kuin luettavaa ihan omaksi ilokseni. On vapauttavaa, kun ei tarvitse omistaa kaikkea. Jos kirja on pettymys, ei hätää sen voi palauttaa. Jos se on erityisen ihana, voin lainata sen uudelleen, kun taas haluan palata sen pariin. Kaiken kukkuraksi tämä on täysin ilmaista. tai siis ilmaista, jos muistaa palauttaa niteet eräpäivään mennessä. Nykyisin tuo palauttaminenkin on tehty todella helpoksi, kun säköpostiin kilahtaa eräpäivämuistutus jo muutamaa päivää ennen palautusaikaa. Kirjastoissa on myös mahtavaa henkilökuntaa, jotka auttavat mielllään laiskaa ja kiireistä. Minulla on harvemmin aikaa lähteä vaeltelemaan hyllyjen väleihin, minkä vuoksi harrastankin niteiden varaamista. Aina, kun käyn kirjastossa olen matkalla joko palauttamaan tai lainaamaan aineistoa. Keskimäärin tähän asioimiseen menee 1-5 minuuttia riippuen jonoista ja toimitettavien asioiden määrästä.
Kotona ja työpaikalla kirjaston kirjoille ei tarvitse etsiä paikkoja kirjahyllystä, koska ne viettävät niin lyhyen ajan luonamme. Kirjastonkirjat viihtyvät kotona hyvin yöpöydällä tai olohuoneen pöydällä ja töissä työpöytäni nurkalla. Laina-ajan rajallisuuden tiedostaminen myös antaa positiivisen paineen lukea kirja annetussa ajassa. Näin ollen kirjaan tulee tartuttua helpommin. Kaikki lukemiseen käytetty aika on yleensä kotiin päin – ainakin tässä elämänvaiheessa, jota itse elän. Lukiessani koen tekeväni jotain hyödyllistä ja toisaalta myös annan aivoilleni positiivisia mahdollisuuksia uuden oppimiseen. Vaikk alukemista ei voikaan suoraan verrata lepäämiseen, on se kuitenkin lepoa silmille, jotaka yhä enenevässä määrin joutuvat työtehtävissä ja vapaa-ajallakin tuijottamaan tietokoneen, television tai puhelimen ruutua. Lukiessa saan usein myös parhaat ideani (niiden lisäksi, jotka saan suihkussa, lasta nukuttaessa tai lenkkeillessä).
Kirjasto tekee meistä tasa-arvoisia. Kaikki saavat itselleen kirjastokortin ja ovat tervetulleita käyttämään kirjaston palveluita. Esikoiseni on ihastunut Turun pääkirjaston lasten- ja nuortenosaston lukunurkkauksiin. Hän käpertyy jättimäisen donitsin reikään lukemaan tai istahtaa katosta roikkuvaan kuplaan. Kirjastossa myös esiteini saa norloilla rauhassa lukemassa, eikä henkilökunta häädä häntä pois. Kuopus (ja me vanhemmat!) saa vaihtelua iltastuihin, kun lainaamme hänelle kuvakirjoja. Olen onnellinen, että sain kirjastot taas takaisin elämääni. Kiitos kirjasto!
Kuva: Kuva on Kansalliskirjastosta, joka on kaunein kirjasto, jossa koskaan olen käynyt. Mikäli teet koskaan hiljaisuutta vaativaa työtä tai haluat kauniin ja rauhallisen paikan lukemiselle, suosittelen lämpimästi kansalliskirjastoa. Kuva on lainattu Kansalliskirjaston sivuilta (linkin takana mm. osoite, aukioloajat, yhteystiedot ja lisää kuvia).