Miniaskelin kohti minimalismia: minimalismi parisuhteessa

Meidän perheen minimalistiset pyrkimykset on lähteneet liikkeelle ihan puhtaasti minun aloitteestani. Vauvavuoden aikana ahdistuin siitä miten paljon tavaraa meillä oli kotona kaameissa kasoissa, kaapeissa ja kaikilla tasoilla, kun törmäilin milloin mihinkin tai nostelin tavaroita pois juuri liikkumaan oppineen toukan ulottuvilta. Aloitin omasta vaatekaapistani ja hiljalleen mieleni teki siirtyä yhä laajemmalle asuntoon. Aluksi käytin apuna Konmaria ja yritin saada myös mieheni lukemaan sen – ei onnistunut. Olin varma, että jos kerran minä karsin tavaroitani, niin kyllä miehenkin tulee karsia omistaan. Kärsimättömänä luonteena halusin tuloksia mahdollisimman nopeasti, nyt heti tai mielummin jo eilen. Tuskailin perhearjen keskellä, miten paljon helpompaa olisi toteuttaa oma visio, jos eläisi ihan yksin.

Pian kuitenkin opin, ettei puolisoa voi pakottaa minimalistiksi ja että se on ihan ok. Minimalismiin ja tavaroiden karsimiseen ei voi eikä kannata pakottaa ihmistä, joka ei ole itse siihen valmis tai halukas ryhtymään. Niin pitkään, kun toinen ei ymmärrä, mikä karsimisessa on niin hienoa tai tarpeellista, ei hänellä luonnollisesti ole motivaatiota ryhtyä niin raskaaseen urakkaan. On myös maltettava pitää näpit irti toisen omaisuudesta. Miehelläni on joitakin sellaisia tavaroita, jotka on minun mielestäni ihan turhia ja kaiken lisäksi vielä vähän rumiakin. En kuitenkaan voi kantaa niitä ulos kodistamme, koska ne eivät ole minun. Ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä noiden tavaroiden koskemattomuus. Alkuun karsin ja järjestelin siis vain ja ainoastaan omaa omaisuuttani. Kun oma vaatekaappi ja toimistokaappi yms. henkilökohtaiset tavarat alkoivat olla karsittuja ja tavarat on kauniisti hyllyissä ja latikoissa, oli aika esitellä puolisolle onnistumisiani. Tulokset puhuivat puolestaan.

Yhteisen omaisuuden käsittelystä pitää aina keskustella ennen kuin käy hommiin. Kun oma henkilökohtainen omaisuuteni oli käyty läpi jokaista nappia ja pinniä myöten, kysyin saisiko yhteistä omaisuutta käydä krittisesti läpi. Silloinkin keskustelu käytiin tarvittaessa jokaisen tavaran kohdalla erikseen. Meillä keskustelut on menneet mm. näin:

• I: ”Voitaisiinko luopua salaattilingosta, kun sitä käytetään niin harvoin?”
• M: ”Mä tykkään siitä!”
• I: ”Okei, pidetään se.”

Tai

• M: ”Mä inhoan tota lipastoa, se on epäkäytännöllisen kokoinen.”
• I: ”Se oli mun eka hankinta omilla rahoilla… Mä en tykkä tosta vanhasta kirjahyllystä.”
• M: ”Mut me tarvitaan kirjahylly.”
• I: ”Entä jos käytetäänkin näitä toisia hyllyjä kirjoille sen sijaan, ja mä luovun sit tosta lipastosta myös?”
• M: ”Sovittu!”

Tai yksinkertaisimmillaan näin

• I: ”Mä heitän nää nyt pois.”
• M: ”Okei”.

Tavaran vähentyessä, vaikka kyse alkuun olisikin vain henkilökohtaisesta omaisuudesta, karsimisen ja yksinkertaistamisen edut kyllä näkyvät muullekin perheelle. Meillä mies on tullut lopulta mukaan kodin minimalistisemmaksi muuttamiseen, vaikka aluksi vähän pyörittelikin silmiään touhuilleni. Tässä kohtaa en voi vähätellä sitä vaikutusta, minkä minun tavaroitteni järjestyn ja huomattavasti vähentynyt määrä on tehnyt puolisooni. Hän todellakin arvostaa sitä, että kaapeissa on enemmän tilaa ja muuttolaatikot ovat edellisissä muutoissa olleet aiempaa kevyempiä. Erityisesti sen jälkeen, kun ensin karsimme kirjahyllymme sisällön puoleen ja lopulta tuosta jäljelle jääneestä kokoelmasta karsimme pois vielä 2/3. Keittiöstä laitoimme pois sellaiset astiat, joita emme käyttäneet kuin harvoin ja karsimme lautasten määrää reilusti. Projekti on muuttunut henkilökohtaisesta yhteiseksi. Emme todellakaan ole askeetikkoja, vaan etsimme tasapainoa siihen, millaisella omaisuuden määrällä elämämme on mahdollisimman sujuvaa ja vaivatonta. Vähemmän astioita tarkoittaa pienempiä tiskivuoria, mutta liian vähän astioita voi tuotta ongelmia astianpesukoneen ollessa käynnissä tai silloin, kun saamme vieraita. Vähemmän vaatteita johtaa tiuhempaan pyykkikiertoon ja osaltaan vähentää pyykkikasojen muodostumista, mutta liian minimalistinen vaatekaappi, johtaa siihen, ettei arjessa ole aikaa pestä pyykkejä riittävän nopeasti ja puhdasta vaatetta ei välttämättä löydy tarvitaessa. Olemme pohtineet yhdessä ja erikseen sitä kuinka usein haluamme laittaa päälle tiskikoneen tai pyykkikoneen, kuinka monta pyyhettä tai lakanasettiä tarvitsemme ja onko meille ok sekoittaa kattaukseen erilaisia astiastoja vieraiden saapuessa (totesimme, että on) jne.

Kun projektista tuli yhteinen, on myös siitä saatu positiivinen palaute lämmittänyt meitä molempia. Kehräsimme tyytyväisyydestä molemmat, kun mieheni sisko kehui meillä vieraillessaan minimalististen pyrkimysten jo näkyvän kotonamme. Mahdollisia hankintoja pohdimme yhdessä ja pidämme yhtenäisen linjan siinä, ettei kotiimme tulisi mitään sellaista, jonka pian haluaisimme jo lähettää matkoihinsa. Kiitos ei väliaikaisratkaisuille! Meidän on myös helpompi seisoa yhteisenä rintaman silloin, kun joudumme kieltäytymään meille tarjotuista esineistä, joita emme oikeasti tarvitse. Kieltäytyminen ei ole silloin niin henkilökohtaista ja voimme helposti perustella molemmat, miksi emme juuri sillä hetkellä kaipaa kotiimme tarjottua esinettä. Olemme tulleet tilanteeseen, jossa kotimme alkaa muistuttaa yhä enemmän meitä ja kaapeissamme on tilaa omaisuudellemme. Koti on hieman helpompi pitää siistinäkin, kun kaikelle on oma paikkansa – tai ainakin kaaoksen siivoaminen on nopeampaa. Ja voin vakuuttaa, että yhtäkään pois toimittamaamme tavaraa emme ole kaivanneet, vaikka joskus muinoin olisimmekin pitäneet niitä tuikitarpeellisina.

Tavaran ja omaisuuden ulkopuolella minimalismi voi näkyä parisuhteessa arjen yksinkertaistamisena. Joissain asioissa rutiinit on ehdoton etu, voimme helpottaa arkea etukäteen kirjoitetuilla ruokalistoilla ja ostoslistoilla. Olemme jakaneet tiettyjä kotiin liittyviä tehtäviä niin, ettei kotitöiden tekemisestä tarvitse arjessa enää juurikaan keskustella, kun asiat hoituvat omalla painollaan. Ajan vapautuessa kodinhoidosta, siivoamisesta ja tavarakaaoksen taltuttamisesta, voimme hemmotella toisiamme yhteisellä häiriöttömällä ajalla. Käymme treffeillä kerran kuukaudessa. Tämä on tapa, jota suosittelen varauksetta kaikille ruuhkavuosia eläville vanhemmille. Yhteiset treffit auttavat jaksamaan arjessa ja siinä kiireisimmässäkin vaiheessa on hyvä saada muistutus siitä, että tuo ihminen, jonka kanssa jakaa elämänsä ei ole siinä vain siksi, että voisi tehdä osan kotitöistä ja hoitaa oman osuutensa lasten asioista, vaan siksi, että hän on se ihminen, johon rakatuin ja jonka kanssa olen halunnut elämäni kaikkine hyvine ja huonoinen puolineen jakaa. Kun riisuu ympäriltä säännöllisesti pois kiireen ja kotona odottavat askareet, on taas helppo muistaa miksi haluaa yhä vaan rakastaa tuota toista.

 

 

Lue myös:

Miniaskelin kohti minimalismia: Pyykkivuoria ja ihania yllätyksiä

 

Kuva: Pexels.