Mukava muutto ja miten se tehdään

Varpain jaloin

 

Muuttaminen on monille synonyymi kammottavalle, hermoja kiristävälle urakalle. Ja totta puhuen sitähän muutot usein on. On valtava työ kasata koko maallinen omaisuutensa laatikoihin, siirtää se seuraavaan osoitteeseen ja purkaa laatikot jälleen tyhjiksi. Minä tiedän, sillä kokemusta on, paljon! Olen muuttanut aikuiselämäni aikana yhteensä 12 kertaa ja näihin liittyy myös useita kaupunkien välisiä muuttoja, sekä epäonnistuneita ja onnistuneita muuttoja. Ajan ja kokemuksen myötä muuttoihinkin tottuu ja oppii keinoja saada kaaoksen aikataulut ja tavarat hallintaan. Tässä parhaat vinkkini onnistuneeseen muuttoon:

1. Aloita ajoissa! Voit aloittaa muuttovalmistelut hyvin jo vaikka kuukausia ennen varsinaista muuttopäivää, kun tiedät mistä aloitat. Ajoissa aloittaminen ei tarkoita kuukausitolkulla laatikoiden keskellä elämistä, mutta voi hyvinkin helpottaa pakkaamisen aloittamista kun sen aika on. Älä aliarvioi muuttoon ja muuttovalmisteluihin tarvittavaa aikaa. Myös muuttoapua ja muuttoautoa kannattaa pohtia riittävän ajoissa.

2. Tee lista (konkreettinen tai henkinen) kaikesta mitä omistat ja missä sitä säilytät. Muuttaessa joudut haluamattasikin käymään läpi esine esineeltä kaiken omaisuutesi, myös ne jotka olet piilottanut vinttiin tai kaappien pimeimpiin nurkkiin. Valmistaudu muuttoon haalimalla itsellesi vahva käsitys siitä miten paljon tavaraa omistat, jotta osaat varautua oikein työn määrään. Tässä vaiheessa kannattaa myös huomioida se kuinka usein kutakin esinettä tarvitset. Tämä listaus kannattaa tehdä huone kerrallaan ja melko tarkasti, jotta saat samalla osviittaa siitä kuinka paljon muuttolaatikoita tarvitset. Oman kokemukseni mukaan muuttolaatikoissa enemmän on enemmän. Piri pintaan pakatut laatikot on usein painavia ja pakotettu, liian kireällä aikataululla viritetty tavaratetris ei ole omiaan tekemään muutosta positiivista tai edes siedettävää kokemusta.

3. Pilko urakka pieniin osasiin. Koko kodin pakkaaminen vie paljon aikaa ja ajatustyötä. Urakka kannattaakin jakaa pienempiin tehtäviin sen mukaan muinka paljon ehdit kerralla tekemään. Jos saat pakattua pidemmällä aikavälillä vaikka 20 minuutin jaksoissa päivittäin, jää viimeisille viikoille huomattavasti vähemmän työtä ja stressiä.

4. Aloita pakkaaminen harvoin tarvittavista esineistä. Tuttu 80/20 jako näyttäisi toimivan tässäkin tapauksessa, eli mitä suurimmalla todennäköisyydellä käytät aktiivisesti vain noin 20% omistamistasi esineistä eli 80% on helppo pakata jo etukäteen odottamaan vaikka sitten sinne vinttiin/kellariin tai kaappeihin. Itsestään selviä harvoin tarvittavia esineitä on esimerkiksi sesonkiin liittyvät tavarat kuten joulukoristeet ja vuodenaikaan sopimattomat harrastusvälineet ja vaatteet (kuten sukset, lumilaudat ja talvivaatteet kesäaikaan). Todennäköisesti kaikkien vintin/kellarin esineiden lisäksi myös suurin osa kirjahyllyn sisällöstä on helposti pakattavissa jo varhain.

5. Merkitse laatikkoihin tarkasti mitä missäkin on ja kuinka tärkeitä tavarat ovat. Merkitsemisessä voi toimia hyvin esimerkiksi värikoodaus, joka auttaa hahmottamaan laatikoiden purkamisvaiheessa sen mistä aloittaa. Jos tiedät jo valmiiksi uuden kodin huonejaon, voit merkitä laatikoihin (ja huonekaluihin myös huoneet, joihin ne muutettaessa kannetaan (muista käydä tekemässä merkinnät myös uuteen kotiin, että muuttoapuritkin tietävät tyhjän asunnon huonejaon. Kannattaa kiinnittää huomiota myös merkitsemistarkkuuteen. Ensimmäisenä iltana kiität itseäsi, kun "KEITTIÖ" -merkittyjen laatikkojen keskeltä löydät helposti sen laatikos, jossa on aterimet ja juomalasit "KEITTIÖ - lautaset, aterimet, juomalasit & mukit" tai aamiaisella tarvitsemasi elintarvikkeet "KEITTIÖ - ruokaa (kahvi, tee, pikapuuro) + kahvinkeitin"

6. Karsi pois turhia tavaroita aina, kun törmäät sellaisiin. Vie kertyvät roskat roskiin heti. Kasaa lahjoitettavat tai myytävät tavarat (näihin vain priimakuntoisia yksilöitä!) omiin laatikoihinsa/kasseihinsa näkyvälle paikalle ja toimi välittömästi. Et halua törmätä näihin enää muuttopäivänä! Myytäville esineille kannattaa laittaa melko edullinen hinta, että pääset niistä mahdollisimman nopeasti ja vaivatta eroon. On hyvä muistaa, että kyseessä on esine, jota sinä et enää tarvitse, joten pienikin myyntihinta on aina kotiin päin, kun vaihtoehtona on lahjoitus tai pahimmassa tapauksessa pois heittäminen. Itse olen suosinut muuttojen yhteydessä ensisijaisesti lahjoittamista.

7. Muista aloittaa jääkaapin, pakastimen ja kuivakaapin tyhjentäminen ajoissa. Todennäköisesti kaapeissasi on sellaistakin ruokaa, jota et halua lisätä muuttokuormaasi. Aloita siis riittävän ajoissa pakastimeen sysättyjen ruokien pois syöminen, ettei tyhjennysoperaatio jää urakalla syömiseksi viimeisten viikkojen kiusaksi. Jääkaappiin hankittavia maustekastikkeita jne. kannattaa myös harkita siitä näkökulmasta ehditkää/haluatko kuluttaa ne loppuun ennen muuttoa tai lisätä niitä muuttokuormaan. Myös kuivakaapin sisältöjä kannattaa silmäillä jo varhain muutto mielessään.

8. Kun muuttoon on aikaa viikko-pari, jätä enää vain päivittäisessä käytössä olevat tavarat paikoilleen. Voit pakatessa suhtautua jäljellä olevaan aikaan kuin määrätyn pituiseen lomaan. Jätä muuttolaatikoiden ulkopuolelle vain rajattu määrä vaatteita, liinavaatteita ja kosmetiikkaa sekä astioita. Kotona on helppo sekoittaa tarve ja halu pitää mahdollisuudet auki. Kannattaa kuitenkin jälleen palata siihen ihan alkuvaiheessa tehtyyn listaan ja pohtia kuinka usein todellisuudessa mitäkin tavaraa käytät. Tässä vaiheessa on myös hyvä käyttää aikaa lääkkeiden, vitamiinien ja kosmetiikkapurkkien päiväysten läpi käymiseen ja heitä vanhentuneet pois (huom! vie lääkevalmisteet apteekkiin!). Teippaa myös tyhjennettyjen huonekalujen ovet ja laatikot kiinni ja suojaa ne tarvittaessa.

9. Imuri on ystävä! Siivoa pakatessa syntyvä (ja paljastuva) sotku heti. Näin helpotat loppusiivousta huomattavasti. Pakatessa tavaroiden päälle laskeutunut pöly myös pöllyää ilmaan ja leviää ympäriinsä. Pidä imuri ja rätti lähettyvillä ja siivoa tyhjennetyt kaapit ja hyllyt välittömästi niitten tyhjennyttyä. Viimeinen loppusiivous on mukavinta tehdä täysin tyhjässä asunnossa, joten sille kannattaa jättää muuttoaikatauluun aikaa mikäli se vain on mahdollista. Helpotat loppusiivousta huomattavasti, jos jaat urakkaa jo muuttoa edeltävälle ajalle. Myös suuremmat siivousurakat, kuten saunan peseminen, kannattaa ajoittaa jo varhain ennen muuttopäivää mikäli, et halua käydä viimeisenä iltanasi vielä omassa saunassa. Vuokra-asunnosta muuttaessa kannattaa myös tarkistaa kuuluuko esim. ikkunoiden peseminen osaksi loppusiivousta ja tarvittaessa hoitaa peseminen jo hyvissä ajoin ennen muuttoa.

10. Pakkaa kaikki valmiiksi jo muuttoa edeltävänä iltana. Jätä muuttopäivän aamuun pakattavaksi vain ne asiat, joita käytät aamulla. Tähän voi kuulua mm. kahvinkeitin ja aamiaisastiat sekä henkilökohtaiset hygieniatuotteet ja vaatteet sekä vuoteesi. On mukava aloittaa päivä rauhallisella aamiaisella ja tietää, että ehtii vielä pakkaamaan viimeiset tavarat helposti yhteen laatikkoon ennen muuttoavun saapumista. Muutto sujuu mukavasti ja joutuisassti, kun auton saapuessa voitte suoraan aloittaa kantamisen.

 

+1. Pakkaa jokaiselle perheenjäsenelle oma "survival kit" muuton ajaksi. Pakkaa vaikka reppuihin kaikille ensimmäisenä iltana ja 1-2 seuraavana päivänä tarvittavat vaatteet ja tavarat. Tähän pakettiin voi kuulua esimerkiksi yöasu ja hammasharja, pyyhe, vaihtovaatteet, henkilökohtainen kosmetiikka, puhelin, tietokone ja laturit sekä lapsille unilelut ja jotain mukavaa puuhaa jne.

 

 

PS. Löydät blogini nyt myös Facebookista.

 

Kuva: Pexels.

Kommentit

Ah, kiitos tästä listasta. Oma muutto on tällä hetkellä juurikin lähestymässä ja odotan sitä innolla ^^
Muut listaamasi asiat ovatkin jo hyvin hallussa, mutta tuo "tarkempi kirjaaminen" on hyvä idea, kiitos siitä!
Esim. "KEITTIÖ -  aterimet", niin niitä keittiön sataamiljoonaa laatikkoa ei tarvitse heti olla penkomassa läpi ;)

iidis
Varpain jaloin

Kiva kuulla, että tästä oli apua :) Ihanaa muuttoa!

Kommentoi