Museohaaste: Sinebrychoffin taidemuseo – Tunteet estradilla
Toiseksi museohaasteen museoksi valitsin Sinebrychoffin taidemuseon, joka löytyy Bulevardilta Koffin puiston laidalta. Tämä valinta pohjautui paitsi siihen, että pidän kovasti tästä pienestä museosta ja yläkerran kotimuseosta, mutta erityisesti Tunteet estradilla -näyttelyyn (näyttely avoinna 3.3.2019 asti). Näyttelyyn on koottu teatterinja maalaustaiteen ydistäviä teoksia. Innostukseni heräsi etenkin siitä, että näyttelyn mainoskuvissa komeilevat iki-ihanat muotokuvat Aino Acktésta ja Ida Albergista, joista jälkimmäisen mukaan olen saanut nimenikin. Se, että näyttelyn aihe liippaa niin läheltä omaa ammattiani on tietenkin vain plussaa.
Näyttelyn aloitti Albert Edelfeltin maalaamat kookkaat muotokuvat Acktésta ja Albergista. Huokaisin ihastuksesta jälleen kerran Aino Aktén muotokuvan äärellä. Jo lapsena tämä kuva pysäytti minut vieraillessamme Ateneumissa, jonka kokoelmaan taulu kuuluu. Ehkä ihastukseni tähän tauluun on vaikuttanut myös iihen, miksi hakeuduin näyttämötaiteiden pariin. Albergin muotokuvaa pääsee ihailemaan tavallisesti Suomen Kansallisteatterissa. Muotokuvien joukossa oli myös kuva talon emännästä Fanny Sinebrychoffista (os. Grahn), joka ennen avioitumistaan työskenteli näyttelijänä Svenska Teaternissa. Ihastuin kovasti myös kuvasarjaan, jossa Ackté esintyy rooliasussa ja olisin toivonut enemmänkin tällaisia vuosisadanvaihteelle tyypillisä kuvia teatterista ja näyttelijöistä. Kuitenkin tiedossa on, että kuvia otettiin ja niistä painettiin kortteja, joita ihailijan keräilivät. Olisin toivonut kovasti pääseväni katsomaan lisää näitä kuvia. Näyttelstä löytyvä Aino Acktén Giacomo Puccinin Toscan nimiroolissa käyttämä puku oli myös kertakaikkisen upea ja valokuvasuurennos Acktésta puvun takana sai mielikuvitukseni laukkaamaan enkä voinut välttyä siltä, että Toscan kuuluisa aaria Vissi d’arte alkoi soimaan korvissani.
Suuri osa näyttelystä koostui kuvista, joissa draamallinen ilmaisu tai teatterinkeinot ja aiheet olivat innoittaneet kuvataiteilijoita. Itse en ole kuvataiteen asiantuntija, mutta nautin kyllä kovasti kuvista tunnistamalla tuttuja tarinoita kuvien aiheista. Syvempää näkökulmaa myös kuvataiteeseen toi joihinkin kuviin yhdistetyt tekstit, joissa aiheeseen syvennyttiin tarkemmin. Oli hauska tutkia sitä, miten kuvataiteilijat töissää kommentoivat omalle ajalleen tyypillistä deus ex machina -innostusta teatterissa ja teatterikirjallisuudessa. Kuvataiteessa näkyvät jumalhahmot muuttuvatkin omalla tavallaan näyttelijöiksi. Maalaustaiteen ja näyttämötaiteen yhteyttä oli tulkittu näyttelyssä laajalti ja monia kuvia avattiin myös kuvanasettelun draamallisuuden/dramaattisuuden kautta. Olin erittäin ilahtunut myös löytäessäni kuvia teatterisalien ja lavasteiden suunnitelmista. Pidän kovasti vanhojen teatterirakennusten maalauksista ja usein katton maalatuista muusista. Tuttuja eri taiteenalojen muusia löytyi luonnoksina myös tästä näyttelystä. Teatterilaisille ehkä se kaikkein tutuin on Thalia, komedian ja pastoraalirunouden muusa.
Alakerrassa mielenkiintoisimmaksi koin William Shakespearen ja Jean Babtiste Racinen näytelmiin liittyvät piirrokset. Itselleni Shakespeare on hyvinkin tuttu, mutta Racinen tuotantoon jäänyt minulta vähemmälle huomiolle. Siinä missä minun oli helppo seurata Shakespearen tuotantoon liittyviä kuvia näytös ja kohtausnuemroiden perusteella sain kuvista huomattavasti vähemmän irti Racinen tuotantoa käsittelevistä kuvista. Olisinkin toivonut, että kuvien yhteyteen olisi liitetty edes pieniä pätkiä niistä kohtauksista, joit akuvat esittävät. Ilman näytelmäntuntemusta kuvat helposti jäävät vain kuviksi, kun taas kohtauksen toiminnan tuntemuksen myöstä kuvissa näkyi jotain enemmän. Toki jälleen kyse on minun näkemyksestäni nimenomaan teatteritietilijänä, ehkä paremmalla kuvataiteen tuntemuksella olisin kokenut kuvat toisin.
Vaikka olinkin odottanut näyttelyltä vielä hieman enemmän, oli kokemus silti inspiroiva ja mielikuvitusta ravitseva. Suosittelen lämpimästi! Jos olet kiinnostunut teatteritaiteesta kannattanee hieman ottaa haltuun myös joitain näytelmiä tai ainakin ottaa kuva kiinnostavista kellarikerroksen teoksista ja etsiä kyseinen kohtaus luettavaksi vaikka jälkikäteen. Museokaupasta mukaani lähti Aino Acktén roolikuvasarjaa kuvaava kortti, joka pääsi kotona seinälle.
Tällä kertaa en itse vieraillut yläkerran kotimuseossa, mutta mikäli aikaa on tai et ole siellä aiemmin käynyt, suosittelen vahvasti! Huomattavaa on, että kotimuseon puolelle on vapaa pääsy. Muuten museoon pääsee museokortilla. Suuri osa Sinebrychoffin taidemuseon viehätystä perustuu ainakin minun kohdallani myös itse rakennukseen, joka on ollut aina Fanny Sinebrychoffin kuolemaan asti Sinebrychoffin panimosuvun kotitalo ja takana oleva puisto on ollut heidän puutarhaansa. Paul ja Fanny Sinebrychoff eivät saaneet lapsia, mutta jättivät jälkeensä upean taidekokoelman, jonka Fanny testamenttasi museoksi, jotta kaikki pääsisivät näkemään heidän keräämänsä taiteen. Kotimuseossa pääsee näkemään paitsi heidän muotokuvakokoelmaansa myös tutustumaan huoneisiin, joissa voi aistia vanhan maailman.
Lue myös: