Museohaaste: Taidehalli – David Hockney
Kolmas museohaasteen museovierailu suuntautui Taidehalliin Nervanderinkadulle Etu-Töölöön, jossa on parhaillaan David Hockneyn näyttely (vielä 18.11.2018 asti). Tämä näyttely paljasti sen miten huonosti tunnen kuvataidetta ja etenkin nykytaidetta. David Hockneyn nimi oli minulle jotenkin etäisesti tuttu, mutta en todellakaan ollut etukäteen tietoinen siitä miten isosta nimestä oli kysymys.
Taidehalli on miljöönä todella kaunis. Näyttelytilat eivät ole suurensuuret, joten museossa voi hyvin käydä ilman kiirettä ja ilman koko kalenterin tyhjentämistä muusta toiminnasta. Näyttelyssä oli kuvaaminen kielletty, mikä tuntui oikeastaan aika hyvältä. Vaikka kyseessä onkin kuvataide, ei valokuva teoksesta tuo kuitenkaan samaa tunnelmaa kuin kokemus kuvan äärellä. Ja toisaalta, museossa oli melko paljon väkeä, vaikka vierailuni ajoittuikin varhaiseen iltapäivään keskellä viikkoa, joten kameroiden pois laittaminen vapautti tilaa teosten aktselulle ihan eri tavalla. Museokäynnistä tuli some-vapaatavyöhykettä ja museo muuttui pieneksi kiireettömäksi keitaaksi keskelle kaupunkia. Tykkään todella paljon!
Heti alkuun oli info David Hockneysta ja seuraavaksi aikajana, jossa kerrottiin miehen huikean uran vaiheista. Näin tällainen hieman tietämättömämpikin taiteesta nautiskelija sai kiinni siitä mistä näyttelyssä on kysymys. Lähdin avoimin mielin tutustumaan Hockneyn useita eri tekniikoita käsittäviä teoksia. Minuun vetosivat erityisesti piirrokset, joissa Hockney kuvasi ystäviään ja muusaansa Celia Birtwellia. Ihastuin myös siihen miten Hockneyn teoksissa kuvataan vettä monilla eri tavoilla. Pitkän uran tehneellä taiteilijalla on hyvin erityylisiä teoksia ja useilla eritekniikoilla toteutettuna. On mielenkiintoista tutkia miten eri tyylien tekniikoiden seasta mahdollisesti voisi tunnistaa jotain taiteilijalle tyypillistä. Minulle Hockneyn kuvista korostui pehmeänä virtaava viivankäyttö ja tietynlainen yksinkertaistaminen keskittymällä olennaiseen.
Alakerran museomyymälä oli pikkuruinen ja osuvasti nimetty kioskiksi. Pienestä koostaan huolimatta myymälän valikoima oli laaja ja inspiroiva. Olen aikoinani työskennellyt itse Kiasma-kaupassa ja Ateneumin myymälässä ja olen yhä kiinnostunut museokaupoista ja niiden valikoimista. Hockneyn näyttelyn jälkeen huomasin inspiroituvani väreistä ja värienkäytöstä. Mukaani tarttui hullunkuriset David Sock-Knee -sukat, jotka ostin isoveljen ja pikkuveljen samisteluun, sillä erityisesti esikoiseni on viehtynyt kreisisukkiin. Viehtymykseni museokauppojen valikoimiin voi vielä tulla kalliiksi, jos mukaani tarttuu pieniä lahjoja museovisiiteiltä. Vaikka sisäänpääsy kuittaantuukin museokortilla jää helposti museokaupan kassaan helposti pääsylipun hinnan verran. Ukkeli-sukkien hankkimista en pysty kyllä katumaan hetkeäkään, sillä niin ihanat naurut pojat niistä saivat!