Joululaulukalenteri: 23. luukku

Aaton aatto. Ripustamme tänään viimeisetkin joulukoristeet esille. Tämän vuoden uusin tulokas on esikoisen taittelema valkoinen origamisusi. Se on hieno! Soitamme joululauluja spotifysta ja hääräilemme valmisteluja huomiselle. Tänään olemme vielä vain perheen kesken, mutta huomenna saamme vieraita, joita riittää vaihteleva määrä koko jouluksi. Tähän päivään sopii hyvin perinteinen, mutta reipas Deck The Halls. Jokainen osaa laulaa mukana vähintäänkin kertosäkeen: fa la la la laa, la la la laa. Sain selville, että laulu on peräisin 1700-luvulta, mutta melodia on sitäkin vanhempi. Kertosäkeen rallatus puolestaan on seurannut laussa mukana sanojen muuttuessa ja liittyy alkujaa keskiaikaiseen walesilaiseen lauluperinteeseen.

 

 

Joululaulukalenteri 2017:

23.luukku

Kulttuuri Musiikki

Joululaulukalenteri: 22. luukku

Koko perhe on onnellisesti jo joululomalla ja viimeinkin olemme kaikki samassa kaupungissa. Eilen kävin kuopuksen kanssa karuselliajelulla Senaatintorilla Tuomaan markkinoilla, kotiin saapuessamme odotti olohuoneessa miehen ja esikoisen hakema joulukuusi ja ruoka oli jo valmiina pöydässä. Ehdin illalla valmistamaan pikaisesti esikoisen suosikkia rocky roadia ja dippaamaan aprikooseja tummaan suklaaseen. Nuo aprikoosit korvaavat tänä jouluna sacherkakun, jota olen perinteisesti jouluksi aina leiponut (aiemmin kakun leipoi äitini). Olen aikoinaan muokannut Maku -lehden ohjeen gluteenittomaksi, mutta nyt päätin etten täksi jouluksi vielä yritä muokata ohjetta vegaaniseksi – jokin kokeilu nimittäin pitäisi ehtiä tehdä ennen kuin valmistaa ison kakun, jota tarjoillaan vieraillekin. Haluan ensin vielä kerätä lisää kokemusta gluteenittomasta ja vegaanisesta leivonnasta, etenkin kun alkuperäinen ohje sisältää mm. 6 kananmunaa. Ensi vuonna varmaankin sitten tartun härkää sarvista, jos siltä tuntuu.  Käyttämäni kakun ohje läytyy täältä ja gluteenittomaksi olen sen muuttanut vaihtamalla vehnäjauhot seokseksi kaura ja riisi ja perunajauhoja, mehevyyttä olen lisännyt kakkun täytteeseen soseuttamalla säilöttyjä aprikooseja aprikoosimarmeladin sekaan ja leikkaamalla kakun vähintäänkin kolmeen kerrokseen. Tänä vuonna aprikoosin ja suklaan herkullinen liitto siis kuitenkin tulee jouluuni ilman sacherkakkua. Maistoin jo yhden suklaisen aprikoosin ja se maistui ihanalta. Rocky road puolestaan muuttu vegaanisesti helposti, kun käyttää vegaanista suklaata ja vegaanisia vaahtokarkkeja (meillä suklaan sekaan meni myös viime viikonlopulta yli jääneitä pipareita, rusinoita, cashew ja hasselpähkinöitä sekä mulpereita).

Ulkona eilen pyryttänyt lumi sai aikaan korvamadon, joka kulki kanssani koko päivän. Tässä ojennan sen myös teille Let It Snow. Lumisade ja joulumarkkinat toivat minulle ihanan tunnelman ja kuopus tanssi kanssani karusellin jonossa ja lauloi koko reissun ajan lakkaamatta. Sydämeni meinasi pakahtua onnesta tuon pienen miehen kanssa seikkaillessa.

https://youtu.be/M-b3iU-INDo

 

 

Joululaulukalenteri 2017:

22. luukku

Kulttuuri Musiikki