Liian paksu perhoseksi?

img_6659.jpg

Pikkutyttönä olin mielestäni prinsessa ja uskoin, että isona minusta tulee keijukainen. Aloin 4-vuotiaana harrastaa balettia omasta toiveestani ja nautin siitä täysin sydämin. Sitten kasvoin hieman isommaksi ja aloin kuulla vitsit siitä miten olin ”liian paksu perhoseksi” tai ”lähes sadan kilon keijukainen”, en ymmärtänyt mitä niillä tarkoitettiin, mutta muistan keskustelun aiheesta autossa ennen kuin olin edes kouluiässä. Myöhemmin sain kuulla miten olen isompi kuin hoikat serkkuni: ”ei lisää kermavaahtoa Iidalle”. Jatkoin tanssia jo rakastin vaaleanpunaista tanssipukuani sekä suloista tutuani ja balettitossuja olisin tahtonut pitää koko ajan.

Koulu alkoi ja sain ensimmäistä kertaa kokea ikätovereiden ilkeät huudot, olin ”hienostelija” ja ”läski”. Tanssikoulu muutti ja vanhempani kieltäytyivät viemästä minua autolla tanssiharjoituksiin isommalle paikkakunnalle, koska minusta ei koskaan tulisi baletitanssijaa, ”ei tuolla ruumiinrakenteella”. Ikää karttui lisää. Aloitin sirkusharrastuksen luokkatoverini kannustuksesta. Olin notkea ja tanssista oli käsien liikkeisiin jäänyt tietyn laista sulokkuutta, jotka sopisivat hyvin sirkusmaailmaankin. Kuudennen luokan terveystarkastuksessa terveydenhoitaja kysyi söinkö paljon karkkia. Olin tuolloin ollut 9 kk karkkilakossa lyötyäni vedon ystäväni kanssa siitä pystynkö olemaan karkitta kokonaisen vuoden. Terveyden hoitaja sanoi, että parempi varmasti pysyä erossa karkeista jatkossakin.

img_6661.jpg

Yläasteiässä rakkauteni sirkustreeneihin syveni ja aloin harjoitella neljä kertaa viikossa. Kiinnostuin myös ilma-akrobatiasta ja treenasin paljon lihasvoimaa. Tuohon aikaan sain koulussa kuulla naapuriluokan tytöiltä olevani paksu ja ruma. Läheisistä ystävistäni kaksi sairastuivat syömishäiriöihin. Esiinnyin koulussa opettajan pyynnöstä, minkä seurauksena vuotta vanhemmat pojat alkoivat puhua minusta härskejä. Aloitin aamut lihasliikkeillä: 100 vatsaa (istumaan nousuja, kiertoja ja linkkareita), 100 erilaista selkää, 50 punnerrusta ja puolen minuutin lankku, päivittäin. Iltaisin treeneissä tein sitten kattavammat lihasliikkeet treenin lopuksi. Aloin jättää koululounaan väliin ja söin sairastuneiden ystävieni kanssa vain omenan koululounaan korvikkeeksi. Kotona söin kunnolla, kun kukaan ei ollut haukkumassa. Kouluterveydenhoitaja oli taas huolissani painoindeksistäni ja käski minua laihduttamaan. Itkin kotona, kun en osannut oksentaa.

Lukiota käydessäni treenasin sirkuksella viitenä päivänä viikossa yhteesä 16 tuntia, minkä lisäksi kävin tanssitunneilla ja opetin lapsia toisessa sirkuskoulussa. En edelleenkään mahtunut siihen muottiin johon minun olisi ”kuulunut” mahtua. Sain kuulla, että ”hieman pidempänä voisit olla oikein kaunis”, ”noilla lihaksilla kukaan poika ei koskaan uskalla lähestyä sinua”. Kotona äitini kauhisteli muodinmukaisia lantiofarkkujani: ”hyi, miten tuo maha römpöttää tuossa, laitaisit edes pidemmän paidan”. Poikaystäväni kertoi minulle, että olisin seksikkäämpi, jos olisin 5 kiloa laihempi.

img_6662_0.jpg

Tultuani täysi-ikäiseksi olen saanut säännöllisesti kuulla samanlaisia kommentteja ulkonäöstäni. Hiljalleen noista kommenteistä tuli sisäinen ääneni ja koin olevani täysin arvoton. Edes ollessani hoikimmillani, en ollut tyytyväinen ulkonäkööni. Pohdin olisinko sitten kaunis, jos painaisin alle 50 kiloa, mutta en koskaan laihduttanut itseäni niin pieneksi pelätessäni lihaskuntoni rapistumista. Ehkä liikunta oli se tekijä, mikä esti minua lopullisesti sairastumasta syömishäiriöön tai riuduttamasta itseäni. Tarvitsin lihaksiani kiipeämiseen, hyppäämiseen ja roikkumiseen. Silti yhä 32-vuotiaana kahden lapsen äitinä onnellisessa parisuhteessa olen epävarma kehostani.

Tänään 6.5. on kansainvälinen Älä laihduta -päivä. Päivän tarkoituksena on nostaa esiin ja kyseenalaistaa laihduttamiseen ja painoon liittyviä päähänpinttymiä ja pakkomielteitä. Älä laihduta -päivänä julistetaan painorauha ja keskitytään terveyteen, siihen, että ihminen voi elää terveellisesti ja olla terve koosta riippumatta. Lisätietoja aiheesta löytyy Syömishäiriöliitto SYLI ry:n nettisivuilta. Ylen vaakakapina julisti 3.4.2017 kasvurauhan, jonka tarkoituksena taata lapsille rauha kasvaa ilman painoon liittyviä paineita. Lapsen paino on aikuisten asia. Lisää kasvurauhasta löytyy täältä.

img_6663.jpgKuvissa olen 3, 19, 27 ja 32-vuotias. Ensimmäistä kuvaa lukuun ottamatta olen pitänyt itseäni lihavana jokaisen kuvan ottamisen hetkellä.

Hyvinvointi Terveys Ajattelin tänään

Huhtikuun kirja: Fanny

fanny.jpg

Tässä kuussa luin ystäväni suositteleman Raija Orasen Fannyn. Fanny on puolifiktiivinen romaani, joka kertoo näyttelijätär Fanny Grahnista, josta tuli myöhemmin kauppaneuvoksetar Sinebrychoff. Puolisonsa Paul Sinebrychoffin kanssa hän keräsi kattavan kokoeman eurooppalaisten mestareiden maalaamia muotokuvia, joita voi yhä käydä katsomassa Sinebrychoffin taidemuseossa Fanny ja Paul Sinebrychoffin kotona Helsingin Bulevardilla. Kirjan kannessa komeilee kuva Fanny Grahnista nuoren Kaarlekuninkaan roolissa, joka oli hänen läpimurtoroolinsa vuodelta 1880. Teatterimuseon joulukalenteri vuodelta 2012 osaa kertoa, että hänen roolikuvastaan tuli näytemän (Kung Carls Jakt eli Kaarle-kuninkaan metsästys) suuren suosion myötä Helsingissä pian keräilykohde.

Minulle kirjan parasta antia oli vanhan Helsingin kuvaus. On ihana lukea kirjaa, kun hahmot liikkuvat ikään kuin keskuudessamme, mutta toisella aikakaudella. Sattumalta myös kirjassa esiintyvät Eerikinkartano, Navala ja Kylmälä Kirkkonummella ovat minulle tuttuja, sillä vanhempani asuvat aivan niillä kulmilla Lapinkylässä. Fannyn näyttelijänuraan liittyvissä kuvauksissa vilisee tuttuja nimiä ja teoksia näytelmäkirjallisuuden historiasta ja suomalaisen teatterin ja oopperan alkuajoilta. Myös vuosisadan vaihteen kuohunta välittyy kirjassa elävästi. Ensimmäistä Maailmansotaa edeltävä yleisen ilmapiirin kiristyminen muistuttaa pelottavalla tavalla tämänhetkistä maailmantilaa. Kirjan aikajänteen aikana Venäjällä vaihtuu tsaari, Suomen tilanne kiristyy ja kärjistyy kohti itsenäistymistä ja lopulta sisällissotaa.

Kirjan luettuani olen alkanut myös pohtia Sinebrychoffin taidemuseossa vierailemista. olisi herkullista käydä katsomassa Sinebrychoffien kodin tiloissa oleva näyttely, nyt kun kirjan tapahtumat on vielä tarkasti muistissa. Ymmärtääkseni taulut kodin seinillä roikkuvat yhä samoilla paikoilla kuin ne ovat roikkuneet Sinebrychoffien vielä eläessä.

Kuva lainattu täältä.

Kulttuuri Kirjat