Pelko kaiken loppumisesta

Minulla on taipumus täyttää tyhjät hetket ja tilanteesa kuin tilanteessa keksiä itselleni tekemistä, paljon tekemistä. Innostun helposti ja haluan oppia, kokea ja saada aikaan asioita. Olen siis haalinut opintoja avoimen yliopiston tarjonnasta. Olen hankkinut lankoja useampiin neuleprojekteihin, jotka edistyvät hyvää vaihtia yksi kerrallaan. Eilen kiikutin kotiin myös todella inspiroivan Leeni Hoimelan Urban knits -neulekirjan. Eli lisää projekteja on varmasti odotettavista nykyisten valmistuttua. Kirjoittamisen ja neulomisen vastapainoksi olen kävellyt ja tanssinut. Aloitin lokakuun alussa balettitunneilla treenaamisen kovakärkisillä tossuilla. Hiljalleen uudet tossut ovat alkaneet omilta ja jalat ovat tottuneet kärjillä seisomisesta tulevaan paineeseen. Toki välillä on niitäkin päiviä, kun pysyn hädin tuskin pystyssä pehmeilläkään tossuilla enkä mitenkään saa sarjoja pysymään muistissani. Silloin muistan taas unen ja levon tärkeyden. Hyvien yöunien jälkeen opinnot luistavat ja keho palautuu balettitreenien välillä ja neuletyöt etenevät kuin itsestään. Minulla on ollut hyvä fiilis, kunnes loppuviikon uutiset pysäyttivät ja nostivat taas ahdistuksen pintaan.

Pelko kaiken loppumisesta

Torstain ja perjantain uutiset ja huomenna voimaan astuvat uudet koronarajoitukset pysäyttivät minut hetkeksi. Huomaan sen keväältä tutun painon tunteen nousevan taas rintakehäni päälle. Ahdistaa. Pelkään, että korona sulkee meidät taas neljän seinän sisään. Harrastuksilla on valtavan suuri merkitys niin henkisen kuin fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Elämä tällaisena ei onnistu, jos olemme taas koko perhe suljettuina kotiin. Kevääseen verrattuna ahdistaa myös se, ettei kylmä, kostea ja pimeä houkuta samalla tavalla viettämään päiviä ulkona – eikä siellä edes samalla tavalla tarkenisikaan viettää aikaa.

Toisaalta ahdistaa teattereiden sulkeminen. Teatterit ja muut kulttuurilaitokset ovat hoitaneet mielestäni erityisen hyvin turvatoimet. Kun eilisiltana kävelin kotiin pohtien seuraavien kolmen viikon ajalta peruuntuneita esityksiä ja tuntien ystävien ja tutujen tuskan yllättäen peruuntuneista töistä, sai karaokebaarista kadulle kuuluva juhlinta vereni kiehumaan. Miten on mahdollista, että ammattilaiset eivät saa esiintyä hallitussa ympäristössä, jossa yleisö istuu maskit kasvoilla teatterin pitessä  huolta turvaväleistä katsomossa ja lämpiötiloissa, mutta samaan aikaan on sallittua heilua baarissa ilman maskeja tai turvavälejä. En myöskään ymmärrä miksi tatterit suljetaan, mutta elokuvateattereiden näytökset saavat jatkua. Rajoitukset tuntuvat monella tapaa käsittämättömän epäreiluilta.

Toivon hartaasti, että tartuntaluvut saataisiin taas laskemaan. Toivon hartaasti, että kolmen viikon kuluttua teatterit saataisiin taas auki ja ihmiset pääsisivät töihin. Toivon hartaasti myös sitä, että me kaikki yksilöinä osaisimme arvioida vastuumme ja noudattaisimme suosituksia ja arvioisimme riskejä myös niissä ympäristöissä, joita rajoitukset toistaiseksi ei ole kokonan sulkeneet.