Sarjasuositus x2
Katsoin Netflixistä kaksi sarjaa joista pidin valtavan paljon. Ensimmäiseen törmäsin ensin muutamina kiinnostavina kuvina ja toisen poimin suoraan suosituksista. Molemmat loppuun katsottuani tajusin, että sarjat keskustelivat keskenään käsittelemällä samoja aiheita eri keinoilla ja eri näkökulmista.
Ensimmäinen sarja on Maniac. Tästä kiinnostuin ensisijaisesti muualla näkemieni kuvien ja Emma Stonen vuoksi, vaikka olinkin sen jo aiemmin sivuuttanut siitä saamieni sci-fi-vibojen vuoksi. Sarja kuitenkin imaisi minut mukaansa täysin. Katsoin sarjaa mieheni kanssa yhdessä ja täytyy myöntää, että alkuun meillä oli hyvin erilaiset käsitykset siitä onko sarja kiinnostava vai ei. Minä koukutuin heti, mutta miehelläni meni pidempään ennen kuin hän koki sarjan omakseen. Emme todellakaan ole kiinnostuneita aina samoista sarjoista, joten oli mukavaa löytää jotain yhteistä katsottavaa. Tässä sarjassa oli jotain juuri sopivasti vinksahtanutta se, että se sai lopulta meidät molemmat mukaan koukkuunsa. Emma Stonen rinnalla toista pääosaa näyttelee koskettavasti Jonah Hill. Molemmat päähenkilöt ovat niin ongelmiensa vankeja, että heihin on vaikea samaistua, mutta pian huomaakin olevansa täysin heidän puolellaan sarjan vinoutuneessa maailmassa. Minua kiinnosti se miten sarjassa elettiin eri aikakausien sekamelskassa. Sarjan todellinen maailma oli tavallaan futuristinen, mutta visuaalisesti se vei ajatukset 1900-luvun lopun vuosikymmenille. Sarjan edetessä eri aikakausia tuli eteen vielä useampia unikuvien viedessä hahmot pois sarjan sisäisestä todellisuudesta.
Toinen sarja oli suosituksista silmiini osunut Russian Doll, johon tartuin sellaisessa hetkessä kun kaipasin viihdykettä. Totta puhuen en odottanut sarjalta trailerin perusteella paljoakaan, vaan ajattelin sen olevan jälleen kerran yksi mielikuvitukseton ”päiväni murmelina”-muunnelma, joita tusinaan mahtuu ainakin kolmetoista. Eli juuri sopivaa milloin tahansa keskeytettävää ajan hukkaa. Muutaman jakson jälkeen olin kuitenkin koukussa sarjaan. Natasha Lyonnen näyttelem päähenkilö olikin vaikuttavan hiuspehkon ja liki pakonomaisen päihteiden käytön ohella myös kiinnostava hahmo, joka syveni sarjan edetessä. Loputon sykli jäi kerrankin vain muodoksi, joka palvelee kiinnostavampaa tarinaa eikä noussut ainoaksi sisällöksi, kuten liian usein tätä ideaa käyttävissä elokuvissa ja sarjoissa käy. Outoa kyllä myös tässä sarjasa päähenkilöt ovat aluksi vaikeasti samaistuttavissa, mutta lopulta he voittavat katsojan puolelleen.
Jälkikäteen huomasin, että molemmat sarjat käsittelivät omilla tavoillaan samoja aiheita mielenterveydestä ystävyyteen ja yksilön suhteesta yhteisöön. Molemmista sarjoista jäi niiden loputtua päällimmäiseksi hyvä mieli, vaikkeivät ne päälisin puolin tai eiheiltaan varsinaisia hyvän mielen sanansaattajia olleetkaan.