Silkkii mun sylissäni

marenkeja.jpg

 

Viime viikonloppuna kävin ostamassa yhteensä 16,5 metriä ihania sillkisifonkeja, silkkiorganzaa ja hieman silkkisatiinia. Mukanani kaupassa oli melkoinen entourage, nimittäin kaksi upeaa ja reipasta poikaani. Lähtö kangasostoksille tuli yllättäen tiukalla aikataululla, koska en viikolla olisi enää ehtinyt. Näin ollen kaasoni eivät päässeet mukaan tälle reissulle. En olisi etukäteen voinut kuvitella miten tunnepitoista jo pelkkien kankaiden ostaminen olisi. Esikoiseni on onneksi maailman empatiakykyisin ja tunneälykkäin 11-vuotias poika, joka osaa kehua juuri oikeita kankaita ja viihdyttä riehakkaaksi käyvää pikkuveljeään niin, ettei kangaskaupassa raikunut itku vaan pienen pojan nauru.

Pienellä kiireellä juoksimme Villisilkkiin vain hetki ennen sulkemisaikaa. (Tämäkään ei olisi onnistunut ellei esikoinen olisi lupautunut työntämään rattaita puistossa sillä välin kun kävin myymälässä). Toinen valitsemistani kankaista, silkkisatiini, löytyi helposti, mutta toisen kanssa ei ollut niin hyvä tuuri. Silkkisifonkia, jota olimme ompelijan kanssa suunnitelleen pukuni vallitsevaksi kankaksi, oli pakassa puolitoista metriä vähemmän kuin olisin tarvinnut. Tässä välissä sydämeni, joka hakkasi jo juoksemisesta jännityksestä, jätti mutaman lyönnin väliin. Päätin kuitenkin olla vaipumatta epätoivoon. Tein jäljellä olevasta kankaasta varauksen ja myyjä lupasi laittaa minulle viestiä heti kun selviäisi milloin kangasta saataisiin lisää.

Seuraavaksi suuntasimme Eurokankaaseen, josta tarkoitukseni oli ostaa vielä toista silkkisifonkia sekä silkkiorganzaa. Heti sisään kävellessäni silmiini osui pakka silkkisifonkia, joka voisi olla korvaava kangas pukuni vallitsevaksi kankaaksi. Rakas esikoiseni nappasi pakan kainaloonsa, kun minä pujottelin rattaiden kanssa kohti muita morsiusosaston kankaita. Pian selvisi, että myös alunperin valitsemani silkkiorganza oli juuri päässyt loppumaan. Kuulin hetken aikaa vain huminaa korvissani ja näin painajaismaisen näyn, jossa menin naimisiin vanhoissa verkkareissa. Osaava myyjä kuitenkin kaivoi pinosta esille toisen silkkiorganzan, jonka lopulta totesin toimivan paremmin vasta valitsemani uuden silkkisifongin kanssa kuin se aiemmin valitsemani silkkiorganza.

Kaiken kankaiden valitsemisen aikana nuorimmaiseni oli päättänyt isoveljensä estelyistä huolimatta riisua hatun ja rukkasten lisäksi myös haalarin yläosan, kengät ja sukat. Kuin ihmeen kaupalla selvisimme kuitenkin kassajonosta ja uudelleen pukemisesta hersyvän naurun säestyksellä. Kevyesti leijuen ja valtavassa tunneaallossa poistuin kangaskaupasta mukanani iso kassi, jonka sisällöstä tulisi hääpukuni. Kotona, kun pääsin halaamaan miestäni, joka kangaskauppaseikkailumme aikana oli seikkaillut ruokakaupassa, itkin onnesta.

Toimitin kankaat viimein ompelijalle. Ja nyt on aika odottaa vielä hetki, ennen kuin pääsen ensimmäiseen sovitukseen. Vatsassani lentelee perhosia kun vain ajattelenkin tulevaa pukuani ja tulevaa hääjuhlaamme.

 

 

En tietenkään uskaltanut edes kuvata kankaita, koska pelkäsin niin tahrivani ne, enkä halunnut riskeerata sitä että mieheni olisi nähnyt kankaat (sehän olisi melkein sama, jos hän näkisi puvun etukäteen!). Siksi kuvana marenkeja, jotka oudolla tavalla kuvaavat varsin hyvin tunnelmiani. Kuvan lainasin Pinterestistä ja linkki vie tänne.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *