Villasukkia ja kynttilöitä

Syksyn alku on ollut jotenkin erityisen tahmea tänä vuonna. Yleensä olen syksyisin täynnä intoa ja energiaa, mutta tänä vuonna kaikki tuntuu kääntyvän enemmänkin sisään päin. Viime viikolla olin hieman surumielinen ja huomasin ilmojen viilentyessä kaipaavani kesää. Sunnuntaina onneksi löysin viimein sen kaipaamani syysasenteen, jossa osaan ottaa vastaan myös tuulen ja sateen ja syleillä koko olemuksellani alkavaa vuodenaikaa. Tuulen suunnan muuttamiseen tarvittiin uimahallireissu koko perheen voimin, kävelylenkki itsekseni tuulta haistellen, maadoittuminen rantakalliolla pötkötellen ja illalla sytytetty kynttilä. Siinä se oli, yhteyteni maailmaan, luontoon ja vuodenaikaan oli taas oikealla tolallaan.

Viikot täyttyvät kaikenlaisista menoista ja aikatauluista. On meidän aikuisten menot ja lasten harrastukset. Etenkin eskarilaisen harrastukset rytmittävät myös meidän aikuisten viikkoa, mutta teini hoitaa sujuvasti omat menonsa jo itse. Meidän tehtäväksemme jää nuoremman kuljetusten lisäksi huolehtia siitä, että kummallekin lapselle on oikeaan aikaan ruokaa tarjolla myös niinä päivinä, kun harrastukset osuvat yhteisen päivällisaikamme päälle. Toisaalta kuulustelemme esikoiselta epäsäännöllisiä verbejä sanakokeisiin ja tsemppaamme häntä peruskoulun viimeisen vuoden numeroiden nostamistavoitteessa. Rakastan myös omia harrastuksiani ja käyn kolmesti viikossa balettitunnilla, kävelen meren rannassa ja soitan kotona pianoa ja laulan.

Syksy on lempivuodenaikani ja rakastan sitä, miten voin yhdistää lämpimiä neuleita kukkamekkoihin ja paljaisiin sääriin. Huomaan silti, että energiani on tänä vuonna vahvasti sisään päin käpertyvää. On helppo käpertyä lukemaan tai tarttua neulepuikkoihin. Käytän mielelläni myös aikaa suunnitellessani vaatteita, joita haluan ommella tai neuloa ja pohtiessani parhaita mahdollisia väriyhdistelmiä. Minull aon valtavasti ideoita, mutta en mitenkään ehdi saada kaikkie toteutetuksi siinä tahdissa kun toivoisin. Samalla minulla on valtava kirjapino houkuttelevia teoksia niin fyysisenä kirjapinona kuin sähköisessä palvelussakin. Ehkä nyt onkin viisainta antaa itselleni lupa hieman käpertyä itseeni, tanssia sieluni kyllyydestä, tehdä pitkiä kävelyjä ja nauttia kodin rauhasta sekä kynttilöiden pehmeästä valosta pimenevinä iltoina. Aina ei tarvitse liehua kaupungilla tai miettiä osallistumista, joskus elämä saa suosiolla olla vain villasukkia ja kynttilöitä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *