Ystävyydestä

Näin eilen ystäviäni. Niitä kaikkein vanhimpia, joihin tutustuin jo ala-asteella. Nopeasti laskettuna olen tuntenut heidät reilusti yli 20 vuotta ja muutaman vuoden sisään tulee täyteen jo 30 vuotta ystävyyttä.

Lapsena vietimme aikaa päivittäin yhdessä hieman eri kokoonpanoilla. Joskus porukassa ja joskus kahdenkesken. Olimme yhdessä koulussa ja koulun jälkeen. Olemme letittäneet hiuksemme yhteen, laulaneet kadulla ja tanssineet sateessa. Heidän kanssaan olen tehnyt elämäni ihanimpia ja typerimpiä tempauksia ja nauranut vatsani kipeäksi. Olimme kaikki samalla luokalla aina peruskoulun loppuun asti. Lukioiässä tiemme erkanivat eri kouluihin ja kaupunkeihin. Vuosien varrella ystävyys on muuttunut jokapäiväisestä symbioosista aikuisten naisten omiksi elämiksi ja aivan liian harvoiksi tapaamisiksi. Kuitenkin nämä ystävät ovat ja pysyvät.

Näiden ihmisten kanssa voimme olla täysin omat itsemme. Ammateilla, elämäntilanteilla tai statuksilla ei ole mitään merkitystä, sillä tunnemme toisemme jo ennen kaikkea sitä. Vaikka välillämme olisi kuukausia tai vuosia, tuntuu toisia nähdessä siltä kuin palaisi kotiin. Heidän seurassaan olo on turvallinen ja kaikesta turhasta riisuttu. Olemme keskenämme erilaisia ja se on ihanaa! Meistä jokainen voi olla sataprosenttisen varma siitä, että muut ovat puolellamme olipa tilanne mikä tahansa.

Illalla katsoin ja kuuntelin ystäviäni, ja mietin miten viisaita ja syvällisiä ihmisiä he ovat. Aika ei tuntunut riittävän, kun meidän oli jo palattava koteihimme puolisoiden ja lasten luo. On suuri lahja, että elämässä on tällaisia ystäviä, joiden kanssa aika ja etäisyys katoaa. Ihmisiä, joiden kanssa elämä on hetkessä ja ystävyys kantaa yli vuosien. Nämä ihmiset ovat minulle käsittämättömän tärkeitä. He ovat heimoni. Rakastan heitä.

Kuva: Pexels/Snapwire.