No siitä vegekokeesta.

Kun päätin ottaa tilanteeni vastaan elämänmuutoksena, noin niinkuin omaan haltuun, oli päivänselvää että ruokavalioni tulee muuttua. 

Minulla ei ole viime vuosina ollut minkäänlaista ruokarytmiä. Söin aivan mitä sattuu, mikä olisi ollut ihan okei jos olisin harrastanut yhtään minkäänlaista liikuntaa siinä sivussa ja syönyt edes terveellisesti. Mutta ei. Olin jo aikaa sitten lopettanut urheilun ja hyötyliikuntana toimi nyt pelkät lenkit koiran kanssa.

Asiaa ei varsinaisesti auttanut herkkusuinen kumppani saman katon alla, jonka mielestä hyvään elämään kuuluu esim. jäätelöpurkin vetäminen illalla. Eihän se häneen vaikuta: hän tekee todella fyysistä työtä joten energiankulutus on jotain aivan muuta, kuin tällaisen toimistotyötä tekevän sohvaperunan kohdalla. Tyhmintä tässä on se, että olen tiedostanut tilanteen koko ajan: en voi hyvin, kun mätän mitä sattuu. Lihon, kun en liiku ja syön täten liikaa energiankulutukseeni nähden. Mutta hei, hektinen elämä, väsynyt ja stressaantunut mieli, miten sitä muka voisi tuosta noin vain muuttaa ruokavalionsa paremmaksi ja lisätä jo kiireiseen arkeen pakkopulla-urheilua?

Niin. Hyviä tekosyitä löytyi joka viikko, joka ikinen päivä. Kunnes vuodenvaihteessa romahdin ja kroppani siinä mukana. 

Kun ahdistukseni muuttui fyysiseksi pahoinvoinniksi enkä saanut enää kurkusta alas vettä ja porkkanoita enempää, aloin toki ensin ravaamaan lääkäreillä. Pelkäsin monia asioita: umpisuolentulehdus, kohdun ulkouolinen raskaus, raskaus ylipäätään, SYÖPÄ. Ja samaan aikaan takaraivossa jyskytti vanhat faktat, joita kovasti koitin hiljentää. SE ON PANIIKKIHÄIRIÖSTÄ JOHTUVAA. Olet liian ahdistunut! huusi se pieni tietoisuus pääni sisällä, ja kaikin mahdollisin tavoin etsin ”oikeaa” syytä pahoinvoinnilleni. 

Neljän lääkärin ja elämäni kalleimman gynegologikäynnin jälkeen (ja yli 300 euroa köyhempänä), oli aika myöntää todellisuus: onko ihme, ettei kroppa voi hyvin, kun syön suoraan sanottuna täysin paskasti? En liiku lainkaan, olen niin ahdistunut että sydän takoo ja pulssi on jatkuvasti taivaissa. On pysähdyttävä. Niin ja muutettava se ruokavalio. 

Oli alusta alkaen selvää, että koitan siirtyä suoraan vegaaniseen ruokavalioon. Olin pitkään muualla asuessani kasvissyöjä, mutta suomeen palattua se tuntui ”liian vaikealta ylläpitää”, varsinkin kun kaikki ympärillä söivät lihaa. Mutta nyt päätin että turhaa keksin syitä, kokeilen nyt ihan tosissani. Tällaisena vegekokeena, että onnistuuko se pienellä rahalla Helsingissä, varsinkin kun asuu yhdessä lihansyöjän kanssa. Ja tosi hyvin se on lähtenyt käyntiin.

Helsinkiin on viime vuosina ilmestynyt naurettavan paljon vegaanisia tuotteita. On kauramaitoa, maidottomia jugurtteja jne. Falafelia ja hummusta saa nykyään jopa peruskaupoista! Tofusta ja uudesta härkiksestä nyt puhumattakaan. Oli siis helppo ostaa kaiken tilalle kasvisperäiset tuotteet, kauramaitoa olen käyttänyt kahvissani jo parin vuoden ajan muutenkin. Ja nyt kun olen parin viikon ajan tätä uutta ruokavaliota koittanut noudattaa, on aika tehdä tilannekatsaus. 

+ Ruokavalioni muuttui kertaheitolla monipuolisemmaksi. Syön paljon enemmän hedelmiä, kasviksia ja pähkinöitä kuin aiemmin. Päivittäinen leivän puputtaminen on jäänyt, en ole ikävöinyt lainkaan edes juustoa, mikä huolestutti aluksi kaikkein eniten.

+ Kumppani on ottanut muutokseni hyvin vastaan, ja innostunut syömään terveellisiä aterioita kanssani. Siinä missä hän tekee pääruoaksi lihaa, korvaan minä sen enemmillä vihanneksilla. Molemmat ovat tyytyväisiä, eikä ruokakateutta ole tullut eikä kumpikaan pidä ruokailua hankalana yhdessä.

+ Kahdessa viikossa minulta on tippunut kilo. Hah, yksi kilo! Mutta sekin tuntuu hyvältä, sillä pyörin jo ylipainon puolella tuossa pahimmillani. On kiva huomata, miten terveellisiin vaihtoehtoihin siirtyminen ja säännöllisempi syöminen yksinään on vienyt kilon mukanaan pelkästään kahdessa viikossa, ilman mitään liikuntaa tai yritystä laihtua.

– Porukoilla syöminen on hankalaa, pelkkä kahvittelukin on hankalaa. Isäni jääkaappi sisältää pelkästään prosessoituja lihatuotteita ja HK:n sinistä, leivän on korvannut täällä pullat ja limput ja jos haluan juoda perheeni kanssa kahvit yhdessä, on se juotava maidon kanssa (ja tiedättekö, parin vuoden kauramaitoilun jälkeen se maistuu kamalalta).

– Poikaystävä unohtaa toisinaan, että vältän kaikkia eläinperäisiä tuotteita. Siinä missä smoothiet onnistuu jo ”minun” kasvisperäisillä tuotteilla, on hänen vaikea jostain syystä käyttää esim. kasvisperäistä ruokakermaa. En tiedä miksi, maku ei minusta muutu lainkaan, mutta hän ostaa silti nämä tuotteet tuplana meille, jolloin minulla palaa rahaa tavallaan hukkaan.

– Suklaa. Apua. Rakastan Fazerin suklaata! Kuten suklaata noi ylipäätään, mutta tämäkin on kyllä tottumiskysymys. Ja suoraan sanottuna: ehkä se tässä vaiheessa on toisinaan ihan ok ottaa pala suklaata, kunhan ei vedä sitä levyä puoliksi joka ilta kumppanin kainalossa. Siihen en aio palata. 

+/- Raha. Tämä on ihan puhtaasti plusmiinus juttu. Rahaa menee hiukan enemmän perustarvikkeisiin, mikä kirpaisee. Mutta toisaalta taas se sama summa olisi mennyt, jos olisin jatkanut leipää-lihaa-kaikkea ylimääräistä-linjalla. Eli periaatteessa käytän enemmän nyt ruokakaupassa rahaa perustarvikkeisiin, mutta valitsen nykyään huolella. En ota mitään ylimääräistä tai mitään vain siksi että ”tekee mieli”. Eli ehkä tämä on sittenkin ihan puhdas plussa. Ostin myös vihdoin kunnon blenderin, joka toki maksoi, mutta ai hitto on ihanaa tehdä hyviä ja ravitsevia smoothieita! Niin naurettavan helppoa, hyvää, ravitsevaa ja vieläpä terveellistä. 

Mutta mitä muuta eroa huomaan parin viikon takaiseen minuun? No, se yksi kilo on tippunut. Ahdistusoireet eivät ole minnekään kadonneet ja ruokahaluni on yhä huono, mutta ruoka pysyy sisällä paremmin. En enää oksenna, ei enää satu. Vatsassa ei kierrä niin pahasti ja olo on vähemmän turvonnut. Koin myös raivostuttavan viikon mittaisen finnikohtauksen! Minulla on ollut aina suhkot hyvä iho, mutta viime viikkona näytin taas roskaruoka-koukkuiselta teiniltä. Koko naama kukki, minkä oletan johtuvan stressin lisäksi myös rajusta ruokavaliomuutoksesta. 

On ollut myös jännä huomata, miten en kaipaa mitään, no sitä suklaata toisinaan. Olen saanut nälkäni takaisin, mutten samanlaisena kuin se aiemmin oli. Ei enää tee mieli ahmia, ähkyä en ole kokenut pariin viikkoon lainkaan, mikä tuntuu hyvältä. En kaipaa mitään yksittäistä ruokaa tai asiaa, sen sijaan olen innostunut ensimmäistä kertaa vuosiin ruoanlaitosta ja resepteistä. Olen ottanut hyvän kuuloisia vegereseptejä talteen sitä varten, että kun jaksan taas kunnolla tehdä ruokaa, alan ihan tosissani opettelemaan niitä. Vegaanisen suklaan, myslin ja kaiken vastaavan tekeminen myös kutkuttaa, ruoka tuntuu siis jotenkin jännittävältä ja kivalta. Mielenkiintoiselta, mitä se ei ole koskaan aiemmin minulle ollut. 

Koen siis olevani oikealla polulla. Askel kerrallaan. En pidä vieläkään kiinni täysin rytmikkäästä ruokavaliosta, mutta sentään napostelu ja turha syöminen on jäänyt kokonaan pois. En koe enää ruokamorkkiksia, mikä myös helpottaa omaa oloa. Pikku hiljaa etenen, liikoja kuitenkaan odottamatta tai itseäni painostamatta. 

Kiinnostaa kuulla, oletteko te saaneet millaisia hyötyjä tai haittoja ruokavaliostanne? Oletteko muuttaneet sitä koskaan rajusti, ja jos kyllä, niin miksi? Onko siellä ruudun takana myöskään ketään toista ahdistushäiriöistä tai masentunutta, joka on päättänyt hoitaa itseään mm. ruokavaliolla? Kommenttikenttä on jälleen teidän, uskon että muiden jakamista kokemuksista on hyötyä kaikille, jotka muutoksia pohtivat ja haluavat.