Lindströmin seitanpihvit.

Kotimainen punajuuri rynnistää pian taas kauppoihin ja seuraavien viikkojen aikana blogista löytääkin useita punajuurireseptejä.

Tässä reseptissä käytin valmiita etikkapunajuuria. Voit toki myös ostaa punajuuret raakana, keittää ne ja sitten raastaa. Lisäisin tällöin ehkä tipan etikkaa reseptiin, se tuo mukavaa makua pihveihin.

Tarvitset:

2,5 dl gluteenijauhoja

0,5 dl kikherne- eli gramjauhoja

3 keskikokoista etikkapunajuurta

n. 1 dl vettä

0,5 rkl suolaa

1 tl mustapippuria

Lindströmin seitanpihvit (3).JPG

1. Sekoita keskenään kuivat ainekset. Raasta punajuuret ja lisää ne kuivien ainesten joukkoon.

2. Lisää joukkoon vesi, sekoita. Vaivaa taikinaa hetken aikaa. Lisää vettä, jos taikina vaikuttaa kovin kuivalta tai ainekset eivät sekoitu kunnolla keskenään.

3. Muotoile taikinasta 4-5 pihviä ja laita ne leivinpaperin päälle uunipellille.

4. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. Valmiiden pihvien seuraksi sopii hyvin paistettu sipuli ja perunamuussi.

Koti Ruoka ja juoma

Mustikkapullat.

Mustikkasato uhkaa tänä vuonna erityiskuuman kesän vuoksi jäädä hieman kehnoksi. Jos kuitenkin saat käsiisi mustikoita -metsästä tai kaupan pakastealtaasta- kokeilehan mustikkapullia reseptilläni. Pehmeä pulla ja maukas mustikka sopivat täydellisesti yhteen.

Tarvitset:

PULLAT

100 g margariinia

1 pss kuivahiivaa

2,5 dl kaurajuomaa

1 dl sokeria

1 rkl kardemummaa

1 tl suolaa

8 dl vehnäjauhoja

TÄYTE

200 g mustikoita

1 dl sokeria

4 rkl Maizenaa

1 dl vettä (jos käytät pakastemustikoita, älä käytä vettä)

1 tl vaniljasokeria

VOITELU

0,5 dl vettä

1 tl agar agar -jauhetta

Mustikkapullat (2).JPG

Mustikkapullat (4).JPG

1. Lämmitä kaurajuoma kädenlämpöiseksi ja kaada joukkoon kuivahiiva, sekoita. Sulata margariini. Lisää nesteen joukkoon ripaus suolaa, kardemumma ja sokeri.

2. Aloita jauhojen lisäys desi kerrallaan samalla vaivaten. Puolivälissä lisää sula margariini, sekoita ja jatka lisäämällä loput jauhot.

3. Kohota taikinaa noin tunnin ajan. Paras kohotus syntyy, kun taikina saa kohota vedottomassa ja lämpimässä paikassaTaikinan kohotessa valmista mustikkatahna.

4. Siirrä mustikat kattilaan, kaada joukkoon vesi (paitsi pakastemustikoita käyttäessä), sokeri ja vaniljasokeri. Keitä noin 5 minuuttia ja soseuta sitten sauvasekoittimella sileäksi. Lisää joukkoon Maizena ja sekoita hyvin. Nosta kattila vielä takaisin liedelle ja lämmitä niin, että tahna juuri ja juuri kiehahtaa. Siirrä sitten pois liedeltä.

5. Pyörittele taikinasta 10 pikkupullaa ja kohota liinan alla vielä puoli tuntia.

6. Valmista agar agar -seos mittaamalla kippoon vesi ja agar agar. Sekoita niin, että jauhe liukenee nesteeseen varmasti. Lämmitä mikrossa niin, että seos kiehahtaa.

7. Paina kohotettuihin pulliin lasilla syvennys ja voitele pullat agar agar -seoksella. Lusikoi lopuksi mustikkatahna pullien syvennyksiin. Paista pullia 200 asteessa noin 15 minuuttia.

 

Ps. Voit sekoittaa keskenään myös kaurajuomaa ja sokeria, lämmittää sen ja voidella sillä pullat. Aivan agar agar -seoksen kaltainen kiilto ei tällä reseptillä tule, mutta oikein hyvä kuitenkin.

Koti Ruoka ja juoma