Kotimaista luonnonkosmetiikkaa: Luana’s Organic Products.

Minulta tiedusteltiin jo tovi sitten, kiinnostaisiko minua testata kotimaista luonnonkosmetiikkaa. Ei tarvinnut kahta kertaa kysyä!

Yrityksen perustaja, Luana Lill-Smeds valmistui parturi-kampaajaksi -95. Jo muutaman vuoden kuluttua Luana alkoi reagoida -monen muun parturi-kampaajan tavoin- kampaamoalan kemikaaleille ja Luana joutuikin jättäytymään toviksi pois alalta. Ekokampaajaksi hän kouluttautui 2006, jolloin hän sai myös kipinän omien tuotteiden luomiseen.

luanas_organic_beauty_4.jpg

luanas_organic_beauty_1.jpg

Luana alkoi perehtyä öljyihin ja eteerisiin öljyihin. Havaintojensa perusteella hän alkoi kehittämään ja valmistamaan omalle, herkistyneelle iholle sopivia tuotteita.

Ja tadaa! Nyt ollaan tässä, Luanalla on oma luonnonkosmetiikkasarja

♥♥♥

Testattaviin tuotteisiin kuului Laventeli shampoopala (normaalille ja kuivalle hiuspohjalle), kipuöljy sekä hoitoaine- ja kasvovesitiiviste. Varsinkin kipuöljystä olin hurjan innoissani, vaikka se kieltämättä kuulostikin liian hyvältä ollakseen totta.

Öljy sisältää luomuaprikoosinsiemenöljyn sekä luomurisiiniöljyn lisäksi useampaa eri eteeristä öljyä, muun muassa laventelia, kamomillaa sekä rosmariinia.

Kipuöljystä on nimestä huolimatta hyötyä myös muissa tilanteissa, kun kroppa tai mieli kaipaa pientä apua. Voit saada apua stressiin, unettomuuteen, kylmille jaloille sekä flunssaan.

Testasin öljyä ihan ensin niska- ja hartiaseudun onnelmiin ja koin saavani apua jännittyneisiin lihaksiin. Öljy alkaa hiljalleen lämmittää kevyesti ja tuntuu kuulkaas niin hyvältä. 

Mulla oli pitkä ajanjakso, jolloin illalla rauhoittuminen sekä unen saanti tuntui hankalalta. Illalla hoidettuani ensin niskaa tai kipeytyneitä polviani sipaisin öljyiset kädit tyynyliinaan (ei huolta, tyynyliinaan ei jää öljyskraiduja) ja arvatkaapa mitä, nukuin mielettömän hyvin! Tämä mitä ilmeisimmin siksi, että tuotteen sisältämillä eteerisillä öljyillä -kuten laventeli ja kamomilla- on rauhoittava ja stressiä lievittävä vaikutus.

luanas_organic_beauty_3_0.jpg

Ensimmäinen huomio shampoota testatessa oli tuoksu: kylpyhetket ovat nykyään ihanan rentouttavia, kiitos jälleen eteeriselle laventeliöljylle.

Shampoo vaahtoutuu hyvin. Pestessä hiukset tuntuvat karheilta. Tämä siksi, ettei hiuksen pinnalle jää mitään keinotekoista, kuten silikonia. Silikoni shampoissa nimenomaan silottaa hiusta, luonnonkosmetiikassa silikonia ei käytetä lainkaan. Hiusten karheuteen tottuu palashampoota käyttäessä :).

Säilytän itse shampoon kuivassa paikassa pesujen välillä. Palan keston suhteen on tärkeää, että se saa kuivua jokaisen käytön välissä, eikä jää esimerkiksi veteen lillumaan. Leikkasin lisäksi itse palasta pienemmän palan, jota käytän kerralla. Näin en ”turmele” koko isoa palaa kerralla.

Ja hei! Moni kysyy, kestääkö palashampoo todella kauemmin kuin perusshampoo. Kyllä. Oikein säilytettynä sama pala saattaa kestää puolikin vuotta.

luanas_organic_beauty_2.jpg

Hoitoainetiivisteestä minulla on vielä melko ristiriitaiset fiilikset. Älkää käsittäkö väärin! Suihke tekee hiuksista helposti kammattavat ja terveen näköiset, en vain ole tottunut lainkaan omenaviinietikan tuoksuun kauneudenhoidossa. Tuoksu kyllä haihtuu melko nopeasti hiuksista hiusten kuivuessa mutta silti pientä päänvaivaa on havaittavissa. Jatkan totuttautumista.

 

 

Yhteistyössä Luana’s Organic Products

Kauneus Testit

Vegaaninen kebabvuoka.

Seitan on yksi taloutemme suosikeista, teemmekin sitä melko usein nykyään. Eri mausteilla maustamalla saa seitaniin erilaisia viboja ja näin se sopii mielestäni monipuolisesti eri ruokiin.

Valmistus vaati hieman harjoittelua, sillä aluksi makkarat jäivät todella kuiviksi. Sitten lisäsimme jauhojen sekaan reilusti vettä ja jätimme massan löysäksi. Johan alkoi sujua! Älä siis hätkähdä löysää seitanmassaa.

Tarvitset:

1,5 dl guteenijauhoja

1 dl kikhernejauhoja

1 rkl paprikamaustetta

3 rkl soijakastiketta

2,5 dl vettä

3-4 dl fusillipastaa

2,5 dl kasvipohjaista KERMAA (#kärnästys)

ison porkkanan

sipulin

mausteita makusi mukaan

kebu.JPG

1. Säädä uuni 200 asteeseen. Aloita vuoan valmistus valmistamalla seitan. Sekoita keskenään gluteeni- sekä kikhernejauho ja mausteet, myös soijakastike. Ala lisäämään pikkuhiljaa nestettä, samalla taikinaa käännellen. Taikina saa jäädä melko löysäksi, näin seitanista ei tule kuivaa.

2. Kaada seitantaikina leivinpaperin päälle ja muotoile siitä makkara. Taita leivinpaperi tiukaksi pötköksi ja kääri sen jälkeen koko komeus vielä folioon. Paista uunissa noin 30 minuuttia.

3. Keitä fusilli pussin ohjeen mukaan.

4. Pilko sipuli sekä porkkana. Jätin itse porkkanat melko isoiksi lohkoiksi. Kuullota sipulia sekä porkkanaa hetki pannulla.

5. Siivuta jäähtynyt seitan ja lisää seitan pannulle hetkeksi sipulin ja porkkanan joukkoon.

6. Sekoita uunivuoassa keskenään kaikki ainekset. Kaada lopuksi kerma joukkoon ja mausta makusi mukaan. Käyton itse mausteina valkopippuria, savupaprikaa ja chiliä.

7. Paista uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Koti Ruoka ja juoma