Alkukesän ihanuus

Keväällä ja alkukesästä ihaninta on nähdä kasvien lähtevän kasvuun. Kaikkia ei edes muista ja yllättyy iloisesti, kun lehtiä putkahtaa näkyviin ja toisia taas jännittyneenä odottaa pahimmillaan viikkoja. Tunnustan joskus jopa vähän kuopsuttaneeni multaa nähdäkseni, onko joku kasvi hengissä. Hätähousu mikä hätähousu. Tänä keväänä jännitin uusia jaloängelmiä, olin jo melko varma, että kaikki eivät selvinneet, kunnes löysinkin kaikki kolme. Parsaa olen jännittänyt jo kahtena keväänä, vieläkään se ei ole noussut ja päätin siirtää sen, jos on hengissä. Kaveri, jonka äidiltä sen sain, keräsi jo ensimmäistä honteloa satoa tänään. Pari keijunkukkaa on talven jäljiltä henkihieverissä ja sormivaleangervon toivon vielä jostain nousevan. Muistan penkin, mihin sen istutin, mutten tarkkaa paikkaa ja routa oli nostanut lapun irti. Siirretyt röyhytattaret ovat kaikki tuossa samassa penkissä ja hengissä. Muistatteko Instagramin sunnuntaivideolta, kun kaivoin sen käsivarren paksuisia juuria (löytyy kohokohdista, jos kiinnostaa). Ihme kyllä vanhasta paikasta ei onneksi ainakaan vielä puske minkäänlaista alkuakaan.

Nyt kun katselen ikkunasta, niin taitaa sittenkin olla yhtä ihanaa myös kevätkukkijoiden ihastelu, tulppaanit, narsissit, kirjopikarilijat, helmililjat, esikot, vuokot, imikät, pikkusydämet, kylmänkukat, varjohiipat ja orvokit kukkivat meillä juuri nyt. Miehen kanssa käytiin iltakävelyllä ja tuomi kukki ja tuoksui joka puolella. Toin kotiinkin yhden oksan. Myös pojan ajaessa tänään ensimmäisen kerran ruohon, oli ihana nuuhkia kesän tuoksua.