Kun siemenpussissa lukee kylvöaika maalis-huhtikuussa

Voiko silloin kylvää maaliskuun ekana 🙂 ?

Jonkin aikaa olen jo näitä kauniita siemenpusseja hiplaillut sen jälkeen, kun ne Mustilasta saapuivat. Toimitus oli nopea ja saatekirje alkoi lauseella ”Ihanaa, kun asioit meillä.”. Tuon jälkeen minustakin oli ihanaa asioida heillä . Asiakaspalvelu on kyllä pienestä kiinni myös silloin, kun ei kohdata.

Päinvastainen kokemus oli Osuuspankista, jossa iäkäs äitini yritti kahdesti puhelimessa hoitaa pankkiasiaa, sen jälkeen ajoi taksilla pankkiin eikä silti saanut asiaa hoidetuksi, koska virkailija vakuutti äitini, ettei moista muutosta kannata tehdä. Kun minä verkkopankin kautta valitin asiasta, vastasivat, että äitini päättää asioista itse enkä minä voi niihin vaikuttaa. Siis haloo, juuri sehän oli ongelma, ettei saanut itse päättää asiasta.

Ihan en taida vielä huomenna kukkien kylvöpuuhiin ryhtyä, sillä ilman lisävaloa taimet venähtävät helposti liian pitkiksi ja honteloiksi. Chiliä ja basilikaa olen kyllä jo kylvänyt ja muutaman tomaatin siemenen voisin myös kylvää, sillä niiden esikasvatusaika on pitkä ja viileällä ja valoisalla ikkunalaudalla niistä on yleensä tullut ihan jämäköitä taimia.

Kommentit (2)
  1. Kyllä siemenet saa laittaa multaan heti heti heti! Laitoin viime viikolla jo purjon siemenet itämään. Levitin ne käsipyyhepaperin mutkaan ja ja sen taitoin sanomalehden mutkaan ja tökkäsin juomalasiin. Kohta uskaltaa jo kurkistaa onko itämistä jo tapahtunut! Opittiin joku vuosi kasvattamaan itse purjot siemenestä, loppui se joka vuotinen valmiiden taimien osto. Nyt kellarissa on enää 2 viime kesän purjoa! Aika siis uuden kylvön, eikö totta?

    1. Purjosta ei mitään kokemuksia, mutta ilmeisesti nyt on hyvä hetki niille 🙂 Hyvää purjosatoa!
      T: Maikku

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *