Miksei jouluruusu ole jouluvuokko?

20122015_jouluruusu - 1.jpg

Osasinpas päättää ja kaivoin sittenkin jouluruusun kukkapenkistä juuri ennen edellisiä pakkasia. Kauppojen kukissa ei ole joko ollenkaan lehtiä, tai sitten kukissa on rumia pilkkuja tai sitten ovat muuten vain nuukahtaneita, mutta minun yksilöni on täydellinen valtavine puhtaanvalkoisine kukkineen ja tummanvihreine lehtineen :). Kasvi ei kärsinyt siirrosta yhtään, en olisi sitä ottanutkaan, ellei juuripaakku olisi noussut helposti kokonaisena ja mahtunut tuohon mustaan suureen keramiikkamaljaan. On majaillut tähän saakka viileässä eteisessä, mutta nyt kun sain matot tampattua ja lattiat pestyä, niin pääsi päiväksi olkkarin pöydälle. Yöt saa edelleen viettää viileässä, jotta kestää pidempään. Eilen maaliostoksilla bongasin rautakaupasta alle 5 euron jouluruusuja ja olivat ihan hyvännäköisiäkin. Ehkä käyn vielä sellaisen hakemassa tämän oman tilalle ulos, olisi edes jotain valkoista pihassakin ja näyttäisi rapullakin kauniilta. Tämä ei kyllä varmaan olisi ulkona ehtinyt jouluksi kukkiaan avata, sen verran monta päivää kesti avautuminen +15 asteessakin. Saa nähdä, saanko palautettua tämän kukinnan jälkeen vielä sulaan maahan ja mitähän mahtaa siitä tykätä.

Katsoessani tuota ekaa kuvaa tajusin, miksi tämä on lempijoulukukkani. Sehän näyttää ihan vuokolta ja Wikipedian mukaan kuuluukin samaan leinikkikasvien heimoon. Miksiköhän tätä nimitetään jouluruusuksi, jouluvuokko olisi paljon osuvampi!

20122015_jouluruusu - 2.jpg

 

koti sisustus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *