Uusia taimia

IMG_2923.JPG

IMG_2918.JPG

En sitten ehtinytkään eilen istutuspuuhiin ja silti myöhästyimme vielä rapujuhliin lähdössä bussistakin. Tänäänkin on synttärijuhlat (+ oma 21. hääpäivä, joka nyt jää vähän muiden juhlien jalkoihin), joten saa nähdä, saanko näitä ihania taimia vielä tänäkään viikonloppuna maahan. Tähtiputki ja syysvuokko ovat tuossa odotelleet jo varmaan ainakin viikon ja nyt vielä tuo syyshortensiakin. Nämä ovat tämän hetken lempivärini ja sopivat kaikki hienosti yhteen. En vielä yhtään tiedä, mihin nämä edes istutan, pari paikkaa on kyllä katsottuna, kunhan saan vihdoin viime talvena kuolleen jaloruusun ja sen myötä ainokaiseksi jääneen toisen taimen (jonka leikkasin nuppuvaiheessa epähuomiossa alas ränsistyneiden akileijojen kera) kaivettua ylös. Jos käyttäisin kaiken pihan valokuvaukseen käyttämäni ajan pihan hoitoon, olisi nämäkin hommat tehty jo ajat sitten. Jotenkin tuo työn jäljen ihaileminen on kuitenkin vielä kivempaa kuin itse työ, vaikka tokihan se on ykkösharrastukseni. Ensi yöksi on vielä kaiken lisäksi luvattu meille hallaa. Minulla ei ole kyllä mitään mahdollisuuksia suojata valtavia sateesta painavia ruukkuja, joten toivottavasti sääennuste menee pieleen. Onhan nyt sentään vielä elokuu. 

IMG_2920.JPG

IMG_2921.JPG

 

IMG_2924.JPG

IMG_2925.JPG

 

Koti Sisustus

Kylmää kyytiä

IMG_2888.JPG

IMG_2899.JPG

Rapujuhliin pitäisi tänään suunnata ja haaveissa oli nauttia lämpimästä ja hämärästä elokuun illasta, mutta sen sijaan pitääkin miettiä, että selviääkö reissusta ilman kevyttoppatakkia. Ollaan kyllä reenattu palelemista jo toista viikkoa, kun lämmitys ei ole pelannut eikä tuo varaava takkakaan suurta taloa tunnu paljon lämmittävän. Sama tunne lienee kasvihuoneen asukeilla puhumattakaan terassikukista. Toivottavasti säästytään vielä hallaöiltä, kun marjatkin ovat vielä puskissa. Huonon kesän päätteeksi aikainen syksy ei tunnu reilulta, mutta toisaalta pitää olla tyytyväinen, että meitä ei sentään uhkaa hirmumyrsky-Harvey ja aurinko paistaa. Eilen tuli ostettua yksi muutaman euron syyshortensia ja nyt lähden etsiskelemään sille paikkaa. Pitääköhän varautua, että se kasvaa tuollaiseksi kuin edellisen kuvan mustilanhortensia?

IMG_2860.JPG

IMG_2905.JPG

 

Koti Sisustus