Kukkaloistoa

IMG_0398.JPG

Varmaan vähintäänkin joka toisessa postauksessa kerron, että tykkään kovasti vehreästä ja vihreästä enkä kaipaa niin paljon väriä pihaani. Mutta ei voi kieltää, ettenkö hakeutuisi toistuvasti kamerani kanssa niille sijoille, missä kulloinkin parhaiten kukkii. Tällä hetkellä takapihalla kukkii kukkivista kasveista suurimman alan pihasta vievä jalopähkämö. Äärettömän kiitollinen kasvi, kukkii pitkään paikassa kuin paikassa, ei vaadi tukea, leviää mukavasti, mutta myös helppo rajoittaa kasvua ja mukava maljakossakin. Kurjenpolvet ovat nyt myös parhaassa loistossaan, samoin purppurasydän ja Instagramin puolella kovasti pohdintaa aiheuttanut posliini- tai varjorikko, varma tunnistus taisi jäädä lopulta tekemättä. Kukintaansa aloittelevat myös harjaneilikat, joiden kukinnasta näyttäisi tänä vuonna tulevan mahtava ja samat sanat sopivat karpaattienkelloon ja kanadanvuokkoon. Joka aamu pihasta löytyy jotakin uutta ja yllättävää, Instagramissa hämmästeltiin myös viime vuoden valkoista pionia, jonka paikalla kukkii nyt ihana vaaleanpunainen pioni (ylin kuva), jossa on aavistus vaaleankeltaista. Löysin täältä kuvan viime vuoden kukinnasta, enkä kyllä yhtään ymmärrä, mitä on tapahtunut ja mielenkiinnolla odotan uusien nuppujen avautumista.

IMG_0370.JPG

IMG_0040.JPG

IMG_0083.JPG

IMG_0203.JPG

IMG_0205.JPG

IMG_0027.JPG

IMG_0295.JPG

IMG_0340.JPG

 

Koti Sisustus

Terassi kesäkuntoon

 

IMG_0151.JPG

IMG_0143.JPG

Taisi olla korkea aika siivota ja sisustaa terassi kesäkuntoon. Olen pitänyt itse kasvatettuja kesäkukkaruukkuja kasvihuoneessa, jotta ehtisivät kukkaan kuopuksen rippijuhliin, mutta nyt luovutin. Eivät näytä ehtivän. Meillä on ihan hirvittävän työläs terassi, ei tullut rakennusvaiheessa mieleen, että lasikaiteet ja puuritilät pihassa, jossa on paljon suuria puita ja aika vilkas tiekin lähellä, ei ole ihan paras valinta. Siitepölyä, tiepölyä ja kuivia lehtiä menee terassilautojen väliin ihan uskomattomia määriä. Tänään meni koko päivä neljältä hengeltä kahden ison terassin ja parvekkeen siivoamiseen. Mutta on se nyt ihanaa, kun kaikki on puhdasta ja terassi on täynnä kukkia. Kukkimattomia siis tosin, mutta onneksi maljakkoon voi ottaa leikkokukkia ja piha on täydessä kukassa.

IMG_0131.JPG

IMG_0156.JPG

IMG_0152.JPG

IMG_0123.JPG

IMG_0127.JPG

IMG_0141.JPG

IMG_0157.JPG

Koti Sisustus