Pieni suuri muutos keittiöön
Meillä on astianpesukone ergonomisella tasolla ja manailen aina töissä, kun pitää kumarrella lattiatasoon. Valitettavasti koneen paikka on aiheuttanut keittiösuunnitelmaan haastetta ja sen yläpuolella oli muita yläkaappeja matalampi kaappi, mikä oli hölmön näköinen. Kun päätimme lykätä keittiöremonttia, halusin tehdä tuolle kohdalle jotain ja päätin korvata kaapin avohyllyllä. Luulin sen olevan ihan pikkuhomma, mutta ei se sitten ollutkaan, kun viinikaapin ja poistettavan kaapin välissä oli täytepala, joka oli sekä liimattu että kiinnitetty kahdella ruuvilla viinikaapin runkoon niin, että olisi pitänyt purkaa puoli keittiötä, että ruuvit olisi saanut irti + liima oli niin jykevää, että vei mukanaan palan rungosta. Mies siis joutui rälläköimään ruuvit poikki ja paikkaamaan ja maalaamaan koko hyllyaukon pariin kertaan. Lopulta ainoa, mikä tapahtui nopeasti oli lasihyllyjen saanti. Käytin enemmän aikaa googletellessani sopivien hyllyjen myyjää, kuin mitä niiden teettämiseen kiirastorstaina Pispalasissa meni. Täydet pointsit heille. Hyllyille laitettiin kannattimiksi ihan vain kulmalistat.
Taustaksi oltaisiin haluttu rosterilevy ja sitäkin metsästettiin vaikka mistä ja yksi jo tilattiinkin, mutta se oli vääränlainen. Lopulta tuo maalattu tausta näyttää ihan hyvältä, vaikkei jaksettu mosaiikkilaattojakaan poistaa. Olen kyllä tyytyväinen tähän pieneen muutokseen, tuo kohta on ainoa mikä keittiöstä näkyy, kun ulko-ovelta kävelee olkkariin. Vielä kun keksisi, mitä tuohon laittaa näkyville 🙂.