Onneksi päivän pidentymistä ei voi mikään estää, vaikka kevät on muuten antanut odottaa itseään. Sain eilen vaihdettua mullan viimeisellekin pelargonialle ja ensimmäisessä pistokkaassakin on jo juuret. Laitoin riippapelargonian oksia maljakkoon oikeastaan siksi, että ovat niin kauniita, mutta yhtään ei haittaa, että kasvattavat juuret, sillä taimi on talven aikana käynyt kovin harvaksi. Taidan siis istuttaa pistokkaat lopulta samaan ruukkuun emokasvin kanssa.

Tänään otin pistokkaita myös verenpisarasta, kun kasvaa niin vauhdilla. Ne laitoin suoraan kylvömullan ja hiekan sekaiseen kasvualustaan purkkiin ja purkin muovipussiin. Toivottavasti juurtuvat. Siementaimet kasvavat niin hirvittävän hitaasti, että pistokkaat tarjoavat hätähousulle huomattavasti vauhdikkaamman alun.

Myös kellarista olkkariin päässyt jättiverbena sai uuden mullan ja kasvaa jo kohisten. Toinen on niin suuressa purkissa, etten saa itse siirrettyä eikä voi olohuoneeseen muuttaa, joten se lienee pakko viedä suoraan kasvihuoneeseen, kunhan yöpakkasista päästään. Pienestä hallasta ehkä harson alla selviäisi.

Jaoin tänään myös työhuoneen ikkunalla kasvavan pienen viherkasvin, joka oli kasvattanut kaksi poikasta. Luulen kasvia anopinhampaaksi, mutta ihan varma en ole. Rahan takia moiseen ei kannattaisi ryhtyä, mutta on niin palkitsevaa aina, jos saa itse monistettua kasveja, että on kiva yrittää. Läheskään aina jakamiset, pistokkaat ja siemenkylvöt eivät onnistu, mutta ne muistot tuppaavat tallentumaan sille alueelle, joka ylikirjoittuu onnistumisista, sen verran sitkeästi itse ainakin tunnun yrittävän ja erehtyvän. Tilasin eilen kelloköynnöksen siemeniä, vaikka joskus vannoin, ettei koskaan enää. Myös tuoksuherneen siemeniä on pari pussia hankittuna, vaikka nekään eivät koskaan kasva kunnolla. Viherpeukalo on ainainen optimisti. Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka, vai miten se nyt menikään :). Joka tapauksessa kevään tulon venymisen myötä kaikki ihana on vielä edessä!